Olin päättänyt lopettaa tupakoinnin 23 vuoden jälkeen. Metodiksi valitsin Zyban taikapillerit. Tämän blogin tarkoitus on osittain olla dokumenttina siitä seikkailusta ja toisaalta päiväkirja muidenkin sotien vuosilta. Lisäksi aivohippaa. In girum imus nocte, et consumimur igni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediakritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediakritiikki. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Rikkaistomme riutuu tukiloukuissa
"Tukia puhtaana käteen 1600 €/kk – Jari-Pekan kannatti jäädä kotiin: ”Ei ihmisiä pidä syyllistää, vaan systeemiä”"
-Iltasanomat, 19.4.2016
Voi, voi Jari-Pekka Teurajärveä. Omien sanojensa mukaan hän on juuttunut tukiloukkuun koti-isäksi. Työnteko ei kannata ellei palkka ole vähintään 2700 euroa kuussa. Hän närkästynyt tilanteesta ja kannattaa työttömien lisäkurjistamista sekä pitkiä karensseja.
Kuka sitten on tämä yhteiskuntamme vähäosaisiin kuuluva ja suorastaan masokistisen suoraselkäinen Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja?
Hyvin pikaisella Googlettamisella näkyy, että vuonna 2014 Teurajärvi kellotti yli 100 000 euroa verotettavaa tuloa. Menen tässä niin pitkälle, että oletan Teurajärven olleen tällaisilla liksoilla vähintäänkin sen ajan, jona hän työskenteli Nokian palveluksessa vuodesta 2002 vuoteen 2014. Pätevyytenähän hänellä on insinöörikoulutuksen lisäksi sekä Bachelor of Science että Master of Engineering jatko-opinnot. Mahdollisia optioita, osaketuottoja tai muita vastaavia en edes jaksa alkaa selvittämään. Joka tapauksessa pikaisella päässälaskulla saan Jari-Pekan brutto-ansioiksi Nokian vuosilta minimissään 1,2 miljoonaa euroa.
Nyt tämä sama mies vaatii itse työttömänä työttömien joukossa oman asemansa huonontamista koska "liikaa". Iltasanomat julkaisee jutun taustoja mitenkään valottamatta. Aiemmin Jari-Pekka on vaatinut myös lapsilisien poistamista.
Pitäisikö meidän siis ajatella, että tässä meillä on tyypillinen esimerkki tukiloukkuun juuttuneesta työttömästä? Tässäkö viimeinkin se legendojen koti-iskänä ansiosidonnaisen turvin löllyilevä työtön, jolla on pokkaa tunnustaa syntinsä? Kuinka moni suomalainen nauttii yli 100 000 euron vuosiansioista syntyvää ansiosidonnaista päivärahaa?
Vai pitäisikö tätä kutsua ihan suoraan "false flag" mediaoperaatioksi ja ällöttäväksi propagandaksi?
PS
Jari-Pekka Teurajärvi on erittäin tervetullut oikaisemaan tietojani mikäli arvioni hänen aiemmasta ansiotasostaan on aivan tolkuttoman pielessä (oli se sitten matalampi tai korkeampi).
torstai 23. huhtikuuta 2015
Huono häviäjä, vielä huonommat voittajat
Kun näyttelijä Krista Kosonen erehtyi ilmaisemaan
pettymyksensä eduskuntavaalien tulokseen, hän tuskin arvasi millaiseen
ampiaispesään tuli sohaisseeksi.
Raivoisan some-palautteen lisäksi ovat maamme eturivin
mielipidevaikuttajat katsoneet tarpeelliseksi kierittää häntä tervassa ja
höyhenissä likimain lehtien pääkirjoituksia myöten. Jonkinlaisena ylilyöntien
huipentumana Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsin muistuttaa Kososta kammottavan
imelässä ja äidillisen alentuvaan tyyliin kirjoitetussa kolumnissaan siitä, että
kuulehan ”tämä ei ole sinun Suomesi Krista Kosonen vaan Meidän Suomemme…” Yrjöän poskiini.
Kristan pettymys vaalitulokseen onkin nyt merkki kansaan
kohdistuvasta halveksunnasta ja rankasti tulkittuna todiste siitä ettei Krista
pitäisi erimielisiä edes suomalaisina.
Tuntuupa vähän siltä, että tässä mätkitään yhtä muurahaista
useammallakin konserttiflyygelillä. Nyt on nimittäin lupa lyödä ja lyödä niin kovaa kuin lähtee.
En usko hetkeäkään, että edes Ulla Appelsin olisi niin pirun
typerä, että hän pedagogin roolissa olisi jotenkin huolestunut Krista
Kososen demokratianäkemyksen virheellisyydestä. Sama pätee muihinkin asian ympärillä reuhaaviin mielipiteiden ammattilaisiin.
Mistä sitten oikeastaan on kyse?
Julkista anteeksipyyntöähän tässä jälleen kerran odotellaan. Tuo ihana hybriksestä katharsikseen johtava mediamme vakiintunut ja puhdistava draaman kaari. Lopuksi Kristan pitää juoman kahvit Sebastian Tynkkysen kanssa ja kaikki on anteeksi annettu. Silkkaa bonusta on se, että nyt päästään oikein porukalla jeesustelemaan suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta ja suvaitsemattomien suvaitsevaisuutta.
Ja kyllä se varsinainen ydinsanoma oikealta on varmaan jo tullut Kristallekin selväksi: TURPA KIINNI JA NÄYTTELE!
torstai 16. huhtikuuta 2015
Suometin itse itseni
Kun presidentti Sauli Niinistö ilmaisi huolensa "Suomen ja Venäjän suhteiden tarkoituksellisesta heikentämisestä" on jokainen media yhdistänyt lausunnon suoraan puolustusministeri Carl Haglundin (RKP) omine lupineen allekirjoittamaan norjalaiseen Aftenpostenin artikkeliin, jossa pohjoismaiden puolustusministerit kertoivat Pohjoismaiden tiivistävän sotilaallista yhteistyötään.
Tässä jää nyt se olennaisin kaikilta huomaamatta.
Tarkoitushan oli provosoida vaalien alla perinteisesti RKP:ta ja Kokoomusta hyödyttävä rapsakka suomettumiskeskustelu käyntiin.
Kukaan ei kuitenkaan viitsinyt poimia Haglundin pudottamaa palloa. Ei vaikka Sauli Niinistö yritti sinnikkäästi vihjata, että kattokaa nyt, kyllä tämä nyt jotenkin väärin meni. Mikä neuvoksi? No pyydetään Sauli Niinistöltä sitten se hyssyttelevä ja suomettunut lausuntokin, jota nyt kaivataan.
Ja ihme ja kumma, yllättäen lehdissä voidaan julkaista se suomettumisesta kritisoiva päätoimittajan kolumni ja some saadaan täyteen itään päin kumartelua kritisoivia viestejä: ”Hyi kamala kun sitä Venäjää…” Pöhköimmät onnittelevat Saulia hienosta lausunnosta ja leimaantuvat saman tien suomettuneiksi massiivisen mediapeiton synnyttämässä mielikuva-ansassa.
Kukaan ei muista, että se keskustelun aloittanut suomettuneeksi tulkittu merkittävä poliittisen tason kommentti tuli kokoomuslaiselta presidentiltämme. Näin vaalien alla. Sopivasti.

tiistai 17. maaliskuuta 2015
Ydinpommi taskussa
”Kuin ydinpommi – nyt viimeistään on aika varoa USB-tikkuja
Usb-muistitikulla on mahdollista saada nyt aiheutettua pahaa
jälkeä myös missä tahansa tietokoneessa. Venäläinen rakentelija nimimerkiltään
Dark Purple on kehittänyt Killer USB:ksi kutsumansa muistitikun, jonka hän
sanoo pystyvän polttamaan tietokoneen, johon se kytketään."
-Iltasanomat, 16.3.2015
Täytyypä
nyt tosiaan varoa ettei erehdy kaupasta ostamaan Dark Purplen kolvaamaa USB-muistitikkua. Halutessaan koneensa saa helpommin rikki vaikka kuvan virityksellä. Idean tarjoan ilmaiseksi.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Helppoa kuin tikkarin vieminen lapselta
Suomalaisen median homogeeninen uutisointi
saa jälleen raapimaan päätä hämmentyneen epäuskon vallassa. Hallituksen
leikkauspäätöksen jälkeen on likimain 100% mediapeitolla uutisoitu
lapsiperheiden köyhtyvän 8 eurolla kuukaudessa. Näin kriittinen mediamme ajaa lapsiperheiden asiaa ja kritisoi tiukasti
hallituksen toimia.
Vai olisiko mahdollista, että kyseessä on
sittenkin kusetus ja suoranainen propaganda?
Lapsilisien leikkaus merkitsee 8 euron
kuukausimenetystä ensimmäisen lapsen lapsilisästä. Ei kuulosta paljolta vai mitä?
Tähän leikkaukset eivät kuitenkaan lopu.
- Perusopetuksen laadun parantamiseen kohdistettuja valtionavustuksia vähennetään 57 miljoonaa euroa. Valtio ei enää osallistu oppilaitosten perustamishankkeiden rahoitukseen. Tämä vaikuttaa suoraan lasten koulutukseen. Hyvästä Pisa-menestyksestä on näemmä varaa leikata.
- Ansiotuloverotus kiristyy ensi vuonna ja perheet maksavat lisää veroa.
- Asuntolainan korkovähennysoikeus pienenee viidellä prosenttiyksiköllä vuosittain vuoteen 2018 asti. Vuonna 2018 asuntolainojen koroista enää 50 prosenttia on vähennyskelpoista. Tämä iskee räätälöidysti nuoriin ensiasunnossaan asuviin perheisiin.
- Työmatkakustannusten omavastuuosuus kasvaa 750 euroon. Nipsistä ja taas vähän pois perheen lompakosta.
- Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat. Lapsiperheiden lisäksi tämä talkooprojektin osa kohdistuu erityisesti myös vanhuksiin.
- Kiinteistöverot kiristyvät. Yleisen kiinteistöveron sekä vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron laissa säädettyjä ala- ja ylärajoja korotetaan.
- Energiaverotusta kiristetään 120 miljoonalla eurolla korottamalla yleisen sähköveroluokka I:n veroa.
- Liikenteen polttonesteiden veroa korotetaan 42 miljoonalla eurolla. Tämä on ymmärrettävää koska tasaverot ovat se suunta, jota kohti ollaan menty jo pidemmän aikaa.
- Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvovero nousee 150 miljoonalla eurolla niin, että korkeampaa veroa kannetaan vuoden 2016 alusta.
Mitä tästä listasta sitten jää käteen?
Riippuu tietenkin laskijasta sekä kenen taskuihin katsotaan. Kohtuullinen
yksimielisyys kuitenkin vallitsee siitä, että kahden lapsen ja kahden aikuisen
muodostaman perheen ostovoima alenee vuonna 2015 noin 500-800 eurolla. Yhdestä
lapsesta huolehtivan yksinhuoltajan lompakko kevenee 300-400 eurolla.
Jäänkin pohtimaan mikä tarkoitus mahtaa olla
tämän 8 euron leikkauksen nostamisella pääuutiseksi kun se ei välttämättä ole
edes 1% totuudesta.
”Mitä noi noin pienestä valittaa?” ja ”Kai
tässä sitten pärjätään.” ovat ajatuksia, jotka puolueeton mediamme käytännössä
pyytämättä ja ilman painostusta kirjoittaa näitten uutisten rivien väleihin.
Vallan vahtikoira on Suomessa todellakin vallan vahtikoira.
torstai 27. maaliskuuta 2014
YLEn A-studio 26.3. haastattelijana Sakari Kilpelä
Sakari Kilpelä: ”Oletteko jo lakanneet hakkaamasta vaimoanne?”
Haastateltava: ”Missä muka on sellaista tietoa, että olisin hakannut vaimoani?”
Sakari Kilpelä: ”Te ette nyt vastaa kysymykseen.”
Haastateltava: ”Mutta kun minä en ole kosk…”
Sakari Kilpelä: ”Vastatkaa kysymykseen! Kyllä vai ei? Joko olette lakanneet hakkaamasta vaimoanne?”
Haastateltava: ” Saanko sanoa? Saanko sanoa edes yhden lausee…”
Sakari Kilpelä: ”Mutta kun te vaan jankutatte tuota samaa ettekä vastaa kysymykseeni.”
Haastateltava: ”Enhän minä jankuta vaan saanko nyt vastat…”
Sakari Kilpelä: ”No nyt tämä meni jankutukseksi. Tehän vaan jankutatte ettekä vastaa kysymykseeni.”
Haastateltava: ”No kun te ette anna minun puh…”
Sakari Kilpelä: ”Jaaha tämä oli tässä. Sinä kieltäydyit vastaamasta. Kiitos haastattelusta.”
Toimittaja Krista: ”Jassoo, lopetit lyhyeen. Olisi ollut vielä kysyttävää.”
Haastateltava: ”Siinä ei kyllä tullut varsinaisia kysymyksiä. Tuli syytelista ja aina kun yritti vastat…”
Sakari Kilpelä: "Ja sinulta ei saa vastausta siihen. Siitä on kysymys nyt."
Haastateltava: "Niin mä oon sanonu, niin me t..."
Sakari Kilpelä: "No niin, selitys tulee. Seuraava aihe."
Joskus maailma vaan tuottaa periaatteessa blogi-valmista materiaalia. Toimittaja Sakari Kilpelän Paavo Arhinmäelle esittämä monologihaastattelu A-studiossa 26.3.2014 oli juurikin sitä.
YLEn vastineen mukaan kyseessä oli "Eteläeurooppalainen debatti". Konsepti kuitenkin kaipaa vielä selkeästi hiomista. Nyt Paavo Arhinmäki häiritsi Kari Kilpelän työtä koko segmentin ajan yrittäessään itsepintaisesti saada puheenvuoroa. Seuraavalla kerralla lienee parempi käyttää pelkästään haastateltavan kuvaa tällaisen ikävän häiriköinnin mahdollisuuden poissulkemiseksi.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Jokainen lynkkaus on karnevaali
Kun YLE järjesti tiistaina 4.3. kannabisiltansa alkoi some savuta. Virtuaalinen lynkkausjoukko etunenässään muutama maamme julkkistyrkky alkoi sytyttelemään soihtujaan ja heiluttelemaan heinähankojaan jo ennen keskustelun alkamista.
Mistä moinen innostus?
No, luvassahan oli melko harvinainen tilaisuus päästä julkisesti herjaamaan ja kivittämään toista ihmistä täysin ilman pienintäkään pelkoa edesvastuuseen joutumisesta.
Suomalaisen julkisuuskäytännön mukaista on, että jos puhut sallivaan sävyyn kannabiksesta, sinusta saa sanoa julkisesti aivan mitä tahansa. Tämän paikalle kertynyt virtuaalinen lynkkausporukka (ja Jari Sarasvuo sen jäsenenä) tiesi vallan mainiosti.
Perinteen mukaisesti kivien heittely kohteeksi valikoitiin sairaimmalta ja heikoimmalta vaikuttanut yksilö. "Karnevaalit", joihin Sarasvuokin viittasi, aloitettiin puuttumalla Tuomas Lustigin ulkoiseen olemukseen edes vaivautumatta kuuntelemaan häneltä ensimmäistäkään kommenttia. Nyt vain kävikin niin ikävästi, että Lustigilla on vakava sairaus ja huume-kannabis reseptillä.
"My bad" totesi Jari Sarasvuo kun totuus lopulta valkeni hänelle. My ass!
On syvästi mielenkiintoista ketkä kerääntyivät heittelemään piruuttaan verbaalisia kiviä puolustuskyvyttömäksi tietämänsä ihmisen päälle.
Siis ketkä saavat tämän tyyppisestä ajanvietteestä itselleen kiksejä: "Hei toi on ruma! Hohohohohhoo!!!"
PS
Ellei Tuomas Lustig olisi vakavasti sairas, niin kaikki olisi ihan hyvin. Mikään ei olisi "my bad". Siinä pohdittavaa monelle muullekin kuin Jarille.
torstai 15. marraskuuta 2012
Uraanin ikäraja 18-vuoteen
-Professori Hannu Komulainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kun Talvivaaran uraanikaivos lurauttaa 1,4 miljardin litran jätevesitekojärvensä lähivesistöihin kauhistellaan mediassa kansalaisten mielenterveydelle aiheutuneita vahinkoja. Huolestuminen
maamme jokien kyllästämisestä kadmiumilla, uraanilla ja nikkelillä on nimittäin
vakava mielenterveyden ongelma.
Ensin esiin marssitettiin tutkimusprofessori Hannu
Komulainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hän on kaikesta päätellen todellinen
renessanssi-ihminen. Tämän psykologian, sosiologian, kemian ja
ympäristötieteiden asiantuntijan lausunto julkaistiin 100% mediapeitolla.
Hannu Komulainen määritteli suurimmaksi saastetsunamin aiheuttamaksi terveysongelmaksi henkisen ”murheen ja stressin”. Tämän hän teki ennen ensimmäistäkään raporttia vuodon fyysisistä vaikutuksista.
Hannu Komulainen määritteli suurimmaksi saastetsunamin aiheuttamaksi terveysongelmaksi henkisen ”murheen ja stressin”. Tämän hän teki ennen ensimmäistäkään raporttia vuodon fyysisistä vaikutuksista.
Tänään Talvivaaran uusi toimitusjohtaja Pekka Perä on vuorostaan
pahoitellut vuodon kansalaisille aiheuttamaa ”henkistä haittaa”.
Näin painavien lausuntojen jälkeen on syytä ihmetellä miksei elokuvien ikärajat määrittelevä Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus ole nostanut Talvivaaraa käsittelevien uutisten ikärajaa 18-vuoteen. Harvemmin sitä kuitenkaan professoritasolla huolestutaan edes kaikkein rankimpien kauhuelokuvien kansanterveydellisistä vaikutuksista.
Esitettyjä näkemyksiä voisi pitää täysin tärähtäneinä ja
jopa psykoottisina. Harvempi kuitenkaan kokee katolta putoamisen suurimmaksi
terveysvaikutukseksi stressin. Vielä harvempi kärrää räystään alla makaavan pudokkaan ensimmäiseksi psykiatrille.
Komulainen ja Perä eivät tietenkään ole menettäneet järkeään murheen ja stressin johdosta. He vain toteuttavat
Talvivaaralle työskentelevien media-asiantuntijoiden pikaisesti kokoon
keittämää strategiaa. Se on sikamaisessa röyhkeydessään hyvin yksinkertainen:
Jos Sinä huolestut Talvivaaran ympäristörikoksista olet
pöpi.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Miten internet toimii?
Verkkosivusto A väittää Kuun olevan juustoa. Verkkosivusto A viittaa verkkosivustoihin B-G, jotka vahvistavat A:n puhuvan totta. A:sta G:hen näitä sivustoja pyörittää sama äitinsä kellarissa asuva vanhapoika nimeltään Kevin.
Sitten Matti Mattila Pornaisista törmää nettiä selaillessaan tähän järisyttävään faktaan: KUU ONKIN JUUSTOA! Matti ei enää luota tiedemiehiin - he ovat valehdelleet Kuun luonteesta. Sen lisäksi asiasta perustetulla suomalaisella sivustolla www.kuuonjuustoa.fi kerrotaan tiedemiesten olevan salaliitossa keskenään saadakseen lisää rahoitusta, joten kaikki tieteelliset vastaväitteet kaikuvat nyt kuuroille korville.
Matti ei ole koskaan pitänyt tieteestä koska se on ankeaa eikä tiedemiehistä koska he murhasivat Joulupukin ja nyt hänellä on todisteet niiden kieroudesta. Matti alkaa levittää keskustelufoorumeilla tätä vaiettua tietoa. Kalle ja Petri kiinnostuvat Matin ajatuksista. He Googlaavat "Kuu on juustoa" ja...
Pian löytyy satoja Kuun juustoisuudesta todistavia lähteitä, joille sadat hyvin luovat ihmiset valmistavat todisteita asiasta viitaten satoihin muihin vastaaviin sivustoihin.
Tiedon valtatiellä leviääkin nykyisin erilaisia ajattelun viruksia ja muita pöpöjä kuten ylpeä pönttövirus, paranoidi aivotulehdus ja rasismirokko. Idiotismista on tullut supertarttuva meemi, joka paitsi kopioi itseään osaa myös suojautua tiedon antigeeneiltä.
Sen pituinen se.
Kevinillä on kolme kaveria. Nämä kaverit ovat nimeltään Tim, Harry ja Sam. Timillä, Harrylla ja Samilla on kaikilla omat verkkosivustonsa A-G. Nyt näyttääkin jo siltä, että peräti 28 hyvin erilaisen verkkosivuston mukaan Kuu on juustoa.
Sitten Matti Mattila Pornaisista törmää nettiä selaillessaan tähän järisyttävään faktaan: KUU ONKIN JUUSTOA! Matti ei enää luota tiedemiehiin - he ovat valehdelleet Kuun luonteesta. Sen lisäksi asiasta perustetulla suomalaisella sivustolla www.kuuonjuustoa.fi kerrotaan tiedemiesten olevan salaliitossa keskenään saadakseen lisää rahoitusta, joten kaikki tieteelliset vastaväitteet kaikuvat nyt kuuroille korville.
Matti ei ole koskaan pitänyt tieteestä koska se on ankeaa eikä tiedemiehistä koska he murhasivat Joulupukin ja nyt hänellä on todisteet niiden kieroudesta. Matti alkaa levittää keskustelufoorumeilla tätä vaiettua tietoa. Kalle ja Petri kiinnostuvat Matin ajatuksista. He Googlaavat "Kuu on juustoa" ja...
Pian löytyy satoja Kuun juustoisuudesta todistavia lähteitä, joille sadat hyvin luovat ihmiset valmistavat todisteita asiasta viitaten satoihin muihin vastaaviin sivustoihin.
Tiedon valtatiellä leviääkin nykyisin erilaisia ajattelun viruksia ja muita pöpöjä kuten ylpeä pönttövirus, paranoidi aivotulehdus ja rasismirokko. Idiotismista on tullut supertarttuva meemi, joka paitsi kopioi itseään osaa myös suojautua tiedon antigeeneiltä.
Sen pituinen se.
tiistai 3. tammikuuta 2012
Gallup on mainos
Markkinoinnin tunnistettavuus
Markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinoidaan.
-Kuluttajansuojalaki, 2. luku, 4. pykälä
Kukahan soveltaisi tätä pykälää vaaleissa käytettävään gallup-mainontaan?

tiistai 17. toukokuuta 2011
Ankeuttajien kosto
Kokonaisen yhden päivän ehdimme vuoden 2011 jääkiekon Maailman Mestaruutta juhlia ennen kuin oli tullut oikea aika siirtyä maamme todellisen kansallisurheilun eli itseruoskinnan ja häpeän pariin. Häpeä voittaa Suomessa kateudenkin.
Mestaruutta juhlittiin nimittäin jossain päin Suomea asuvan anonyymin nettikirjoittajan mukaan väärin. Näitä mielipiteitä alkoi internettiin ilmestyä heti voiton jälkeen sunnuntai-maanantain välisenä yönä ja ne olivat jo maanantaihin mennessä kasvaneet määrällisesti suorastaan kansallisen katharsiksen mittakaavaan. Kun maanantaina pystyi vieläpä televisiosta seuraamaan miten 100 000 ihmistä piti hauskaa Kauppatorilla repesi helvetti valloilleen. Yhtäkkiä joka toinen mielipidepalstojen nimettömien kirjoittajien uusi avaus oli pääsisällöltään miten ”Nyt kyllä hävettää olla suomalainen”.
Tässä kohtaa asian huomasivat internetin keskustelufoorumeilta uutisensa hakevat toimittajat. Jossain näytti olevan joku ihmisryhmä, joka paheksui kaikkien suomalaisten käytöstä kisajuhlien jokaisessa vaiheessa melkein kuolettavaa häpeää tuntien. Joku toinen puolestaan oli jostain niin närkästynyt, että pahoitti lisäksi mielensä.
Näin siis kotonaan satoja mielipidekirjoituksia päivässä tuottavat nimettömät ja katkerasti kaikkea vihaavat riidankylväjät saavat äänensä kuuluviin maan valtalehdissä ikään kuin kansalaismielipiteenä. Tähän on yksinkertainen syy. Maamme toimittajista suurin osa on hyvin halpoja ja hyvin ammattitaidottomia huoria.
Kohu myy ja kohu on kaikkein helpointa journalismia. Kohu on keskustelua keskustelusta eikä siksi vaadi toimittajalta edes mitään faktoja juttua kirjoitettaessa. Siksi joka asiasta aletaan 2000-luvun Suomessa ennemmin tai myöhemmin pohtimaan ihan vakavissaan, että pitäisikö meidän alkaa tässä yhdessä häpeämään. Ja lopulta sitten aina joku poimii pallon ja saamme lukea oikein lehden sivulta: ”Leijonille kovaa kritiikkiä: Juhlinta humalassa ylilyönti".
Se laittaa lopullisesti vereni kiehumaan. Nämä tarkoituksellisesti synnytetyn kohun aallon harjalle jälleen kerran kavunneet politiikan ja mielipidevaikuttamisen pikkujulkkikset kuten ilkeän vauvan näköinen Timo Haapala MTV3:sta. Heidän perässään juoksevat kaiken pilaamiseen ja paheksumiseen keskittyvät ankeuttajat.
Aikuiset ihmiset tässä pelaavat jälleen kerran keskenään tympeää ja typerää peliä, jossa toinen teeskentelee olevansa loukkaantunut tai närkästynyt ja toinen vastaavasti joutuu lopulta teeskentelemään olevansa pahoillaan. Lopulta joku teeskentelee pyytävänsä anteeksi kaikkien muiden puolesta ja joku toinen ottaa tämän teeskennellyn anteeksipyynnön vastaan maireasti hymyillen ja kaikkien puolesta. Hieman sivuraiteella muutama hulluimmista vaatii maajoukkuetta sanoutumaan irti rasismista koska joku huusi Helsingissä jollekulle rasistisen kommentin kiekkoilijoiden ollessa vielä Slovakiassa.
Ankeuttajat ovat saaneet kostonsa ja kansa voi palata takaisin selleihinsä. Ei tässä mitään todellista ilon aihetta ollut ja se vähäkin pilattiin jälleen huonolla käytöksellä. Ehkä ensi kerralla osaatte pysyä kotona ja pysyä hiljaa niin kuin me teemme. Mielipidepalstalla tavataan.
Todellisena yhteenvetona mestaruusjuhlinnasta voisi esittää yhden relevantin kysymyksen.
Missä muualla koko maailmassa 100 000 ihmistä voi kokoontua suunnilleen päiväpeiton kokoisella maapläntille juhlimaan tuntien ajaksi ilman, että kukaan kuolee tai loukkaantuu vakavasti?
P.S.
Haluan tässä omasta puolestani esittää kollektiivisen anteeksipyyntöni jokaiselle nyt MM-julkisuuden valokeilaan loisimaan astuneelle tekomoralistiselle kusipäälle. Kaikille teille mediapelleille, jotka kaipailette kansallisten insituutioidemme arvokkuuden perään tai körttimummon loimiin verhoutuneina vakavissaan kauhistelette sitä, että Suomessa alkoholi on edelleen aikuisten oikeasti osa melkein jokaista juhlaa.
Tässä teille nöyrin anteeksipyyntöni koko Suomen juhlakansan puolesta helposti ymmärrettävillä sanoilla:
Astukaapa naulaan.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Pahvisauli pahvikansiin
Mediassa on kerrottu puhemiepresidentti Sauli Niinistön järkytyksestä kun hänestä ollaan syksyllä julkaisemassa elämänkertaa ja kuulemma ihan ilman lupaa. Elämänkerran kirjoittaja on toimittaja Petri Nevalainen, jonka taustalta löytyy pitkän linjan työskentely suomalaisen mainonnan, PR-toiminnan ja markkinoinnin eturivin yrityksissä. Nevalaisen CV:ssä komeilee mm. Kampanja-lehden päätoimittajuus. Kampanja-lehti ”pyrkii olemaan ajankohtainen, näkemyksellinen ja monipuolinen markkinointiviestinnän sanansaattaja”.
Markkinoinnin huippuammattilainen siis kirjoittaa pressan vaalien lähestyessä Sauli Niinistöstä elämänkerran, joka ”ei missään nimessä ole mikään törkypaljastuskirja" eikä tietenkään Saulin itsensä tai hänen tukijoukkojensa auktorisoima vaalikirja.
Kun Nevalainen aikoinaan kirjoitti Kimi Räikkösen elämänkerran tapaamatta tätä kertaakaan, todettiin HS:n kritiikissä suorastaan profeetallisesti Nevalainen tehneen kovasti työtä hahmottaakseen henkilöstä pahvikuvaa moniulotteisemman. Hänellä siis riittänee pätevyyttä kun pahvisauli jälleen kaivetaan esiin Porvarillisen Työn Arkistosta vuonna 2012.

torstai 18. helmikuuta 2010
Teesi-antiteesi-potkut
Suomen poliittinen ja taloudellinen eliitti on antanut lausunnon siitä, mitä sen keskinäisistä suhteista saa mediassa raportoida. Lautakasakohun aiheuttaman mielipahan määrästä kertoo Mikael Jugnerin "yllättävä" korvaaminen Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteita johtaneella Lauri Kivisellä. Nyt on saatu YLEn johtoon sellainen poliisi, ettei todellakaan tarvitse pelätä enää uusia korruptiopaljastuksia tulevien eduskuntavaalien yhteydessä. Sveitsissä St. Gallen kauppakorkeassa sielunsa karkaissut Kivinen on taatusti veistetty juuri oikeanlaisesta puusta. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajalla kokoomuksen Kimmo Sasilla on syytä tyytyväisyyteen.
Vuonna 2007 NSN oli 17 miljardin euron, 160 maan ja 60.000 työntekijän yritys. Tällaisessa organisaatiossa toimineen johtajan asettaminen yhden pienen maan ahtaan valtiomonopolin vetäjäksi on jo kärpäsen ampumista tykillä. Ymmärrettävää se silti on – Vanhasen ja lautakasan välinen suhde näyttäisi vaalirahakohun yhteydessä olleen ainoa imago-tappio yritysten rahoissa kylpevälle oikeistolle ja sitä tukevalle liike-elämälle. Valtamediassa YLE oli viimeinen uutisten välittämisen lisäksi edes jonkinlaisen journalistiikan harjoittamiseen pyrkinyt taho.
Nokiassa työskennelleet ovat perinteisesti olleet Suomessa päteviä mihin tahansa tehtävään. Tässä tapauksessa se saattaa olla jopa totta. NSN on toimittanut Iraniin kansalaisten vakoiluun tarkoitettuja verkkoratkaisuita, joten tiedon hankkiminen ei ole Kiviselle välttämättä aivan vierasta.
Johtaako tämä YLEn muuttumiseen Suomen omaksi versioksi USA:n FOXista? Sellaista ei ainakaan allekirjoittanut uskalla vielä sanoa. Varmaa on kuitenkin se, että kinastelu tiedonvälityksen sopivaisuuden rajoista on nyt saatu päätökseen. Ratkaisu on katkaisu.

perjantai 15. tammikuuta 2010
Internetin viharyhmät ja Kaarina Hazard
/b/tard (noun) a fully oiled part of the Internet Hate Machine -Urban Dictionary
USA:ssa jo kauan tunnetut kalaparven tapaan itseohjautuvat internetin viharyhmät ovat rantautuneet Suomeen jo jonkin aikaa sitten. Näiden milloin mitäkin vastaan hyökkäävien virtuaalisten lynkkausporukoiden jäsenet tunnetaan maailmalla nimillä kuten "hater" ja "/b/tard".
Nämä ryhmät tai pikemminkin parvet eivät ole kiinteästi organisoituja joukkoja, vaan ne muodostuvat samaan tapaan kuin auto-onnettomuuksia töllistelevät väkijoukot ja lynkkausporukat. Niiden luuleminen mielipidevaikuttajiksi tai ylipäänsä jonkinlaisen mielipiteen ilmaisuiksi osoittaa huonoa medialukutaitoa. Ne koostuvat joukosta toisiaan yllyttäviä sinnikkäitä ja ilkeitä kusipäitä, joiden käsitys hauskanpidosta on lievästi sanottuna kieroutunut.
Suomalaiskansallinen erikoisuus on Homma-foorumi, jossa monet maamme /b/tardit kokoontuvat kuin legendaarisella 4chanilla ikään, mutta pukeutuneina valkoiseen kaapuun ja huppuun.
On syytä ymmärtää, että 99% Kaarina Hazardin kolumnista internetissä kirjoittavista tai siitä JSN:ään kannelleista henkilöistä ei piittaa Tony Halmeesta lainkaan. He ovat paikalla osallistuakseen virtuaaliseen lynkkaukseen. Itse kohdekin on yhdentekevä. Tärkeintä on aiheuttaa tälle osin satunnaisesti valitulle henkilölle mahdollisimman paljon vahinkoa sekä ahdistusta mieluiten anonyymisti ja ison joukon turvin.
Kohteeksi valikoituu usein julkisuuden henkilö ja aihe, josta voidaan tuottaa helposti tunteisiin vetoavaa sisältöä. USA:ssa kiusaajalaumat ovat tosin iskeneet myös yksittäisten tavallisten ihmisten kimppuun esimerkiksi MySpacessa. Syyksi riittää vaikka jonkin mielestä huvittava videopätkä tai kommentti.
Tässä tapauksessa varsinainen syy on se, että Hazardin kolumni sisältää paljon materiaalia, jonka saa näyttämään kuolleeseen kohdistetulta ilkeilyltä, kun se irrotetaan kokonaisuudesta sitaateiksi. Lisäksi suuri osa /b/tardeista on katkeroituneita misogyynejä, jotka vihaavat Hazardia erityisesti hänen netin viharyhmiä kohtaan jo pidempään kohdistamansa kritiikin vuoksi.

Paras tapa suhtautua näiden /b/tardien harrastustoimintaan olisi olla suhtautumatta siihen mitenkään.
Mitä taas tulee tätä kohinaa omien poliittisten tavoitteidensa vuoksi lypsäviin Aleksi Valavuoreen ja Petri Sarvamaahan:
Menkää jumalauta nurkkaan häpeämään isot miehet! Varmasti tiedätte mitä olette tekemässä. Kuvittelisin ainakin toimittajana jo vuosia esiintyneen Sarvamaan osaavan lukea.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Vuoden 2009 journalismipalkinnon saaja ratkesi
Joku hakkeri murtautui joidenkin East Anglian yliopiston ilmastonmuutostutkijoiden sähköposteihin. Tämä joku hakkeri julkaisi näiden joidenkin ilmastotutkijoiden jotain emaileja jossain internetin verkkosivulla. Jotkut näistä viesteistä ovat mahdollisesti aitoja ja osa niistä on ehkä väärennettyjä. Ydinvoimalobbari Atte Korhola toteaa näiden joidenkin henkilöiden jossain julkaistujen joidenkin emailien olevan aitoja. Näin tuntematon hakkeri paljasti tuntemattomat ilmastotutkijat kun ne ovat puuhailleet jotakin.Tämä on tiivistelmä Iltalehden 21.11.2009 julkaisemasta uutisesta otsikolla: ”Hakkeri paljasti ilmastonmuutostutkijat”. Tiivistelmä sisältää kaiken lehtiartikkelissa annetun faktatiedon. Tässä muodossa toteutettu uutisointi ei saavuta edes kunnollisen juorun tasoa.
Raatimme toteaa mielikuvajournalismin hioutuneen vuoden 2009 aikana omaksi taiteenlajikseen. Tunteisiin vetoava sisältö on korvannut asiatiedon kokonaisuudessaan. Jollain mediatutkijalla riittäisi ehkä ihmettelemistä siinä, miten paljon jotkut lehtiuutiset joissain lehdissä nykyisin muistuttavat joitain internetin mielipidekirjoituksia...
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Suomi on (pörssi)maailman paras maa?
Kun Dubaissa toimivan sijoitusfirman Legatumin Capitalin omistama Lontoolainen ajatushautomo Legatum Instituutti kertoo Suomen olevan maailman vaurain maa, uutinen julkaistaan sellaisenaan koko maamme mediassa. Samalla pörssipelureiden agendaa ajavasta Legatumista tulee "tutkimuslaitos". Yhdessäkään lehtiartikkelisssa ei syvemmin pohdita sen paremmin tutkimuksen tekijän motiiveita tai pätevyyttä kuin tutkimuksen laatuakaan.Financial Timesin artikkelin julkaisu cut/paste-metodilla on 2000-luvun uutisointia, mutta sen taustojen tutkiminen edes 10 minuutin ajan olisi ollut journalismia.
YK:ssa on nykyisin 192 jäsenvaltioita. Edes nämä eivät ole mahtuneet Legatumin mittaukseen. Esimerkiksi pörssipelissä itsetuhoutunut Islanti tai öljysodan repimä Irak eivät ole mukana vaurauslistalla. Samaisen luettelon mukaan Suomessa sosiaaliset yhteisöt ovat tiiviimpiä kuin Norjassa ja poliittinen hallinto rehellisempää. Myös taloutemme on paremmassa kunnossa kuin tämän naapurissamme sijaitsevan öljyvaltion. Edelleen suomalaiset ovat kansana terveempiä kuin ruotsalaiset. Tämä siitäkin huolimatta, että odotettavissa olevan eliniän suhteen Ruotsi on maailmanlaajuisesti sijalla 10 ja Suomi sijalla 37.
Legatumin vaurauslista on Legatum Capitalin kansainvälisesti jakama kultapossupalkinto pörssipelureiden etuja parhaiten ajaville Länsimaisille hallituksille. Muut tästä palkinnosta eivät piittaa vähääkään. Nyt ensimmäistä kertaa, tämän vuonna 2008 syntyneen listan yksivuotisen historian aikana, ykkössijan on saanut Suomi.
Onko tästä syytä olla iloinen vai kauhuissaan?
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Cheap shot
Blogin kirjoittaminen on helppoa. Oheista luuppia peräjälkeen liimaamalla voit tuottaa 21-39-vuotiaan ikinuoren sinkkunaisen nettipäiväkirjaa lähes täysin automatisoidusti. ...vellon ja vaahtoan valtavien tunteiden Tosi-TV:n ja Sinkkuelämän syvyisessä emotionaalisessa valtameressä pettymysteni rakkolevää loputtomasti merilehmänä märehtien ja mässyttäen, kun sekään ei ja kaikki aina ja mikään ei koskaan ja siksi en enää ikinä tai sitten nyt todellakin kun vaan loppuisi tämä kun en kestä enää muiden ja maailman kakkamaisuutta kun se aina kohdistuu minuun, niin kuin kaikki aina kohdistuu minuun, koska kukaan ei minua ymmärrä, vaikka olen se linssi, jonka läpi koko haluistani piittaamaton epäreilu maailmankaikkeus heijastuu ja sen linssin polttopiste on juuri nyt tässä, tämän blogin tällä rivillä, jolla loputtomasti kelaan samaa ihmissuhdepaskaa edestakaisin ja vellon ja vaahtoan valtavien tunteiden Tosi-TV:n…
perjantai 22. toukokuuta 2009
Todellisuus on tarua ihmeellisempää
Madventures-Riku:Söin ihmisenlihaa. Kysyjä tiedusteli oksettavinta ateriaa ja kysyi samalla, onko ihmisenlihaa tarjottu tai syöty.- Ihmisenlihaa on tarjottu ja syötykin on.
-Iltalehti 22.5.2009
Ja minä kun luulin olleeni ilkeä.
Kaiken kruunaisi jos saisimme kuulla Rikun loimutettua kankkua mutustellessaan toteavan, että ainakin tämä tyyppi on saanut elää vapaana toisin kuin ne tehotuotetut naudat siellä kotona...
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Who am I to judge?
Sain äskettäin muutamaksi päiväksi käyttööni vasta prototyyppiasteella olevan TDTV:n (TemporalDistortion TeleVision). TDTV:n hienoin ominaisuus on mahdollisuus tulevaisuudessa esitettävien TV-ohjelmien seuraamiseen.Parin päivän aikana en merkittävästi muiden kiireiden takia ehtinyt kanavia surffailla, mutta jotakin tuli silti vilkaistua. Sattumalta osuin MTVSUB3-kanavalle juuri kun vuoden 2025 katsotuin show pamahti eetteriin. Ohessa lyhyt kuvaus näkemästäni ohjelmasta.
Madventures 13: Who am I to judge!
Aloitusmusiikki (Kitaron: “Silkkitie”). Ruudulla irtonaisia päitä ja kuolleita lapsia. Palavia autoja. Verta ja oksennusta.
Riku: Päräyttävä terrrrrrrrve aikamatkalta täältä aurinkoisesta Nurnbergistä vuodelta 1941. Täällä on jengi todella suavee ja vaikka kuumotuksia natsien suhteen onkin, niin who am I to judge. Muistakaa nyt vaan äidin pikku mussuliinit siellä vuodessa 2025, että tämä on täällä näitten kulttuuria ja paljon vanhempaa kuin meidän länsimainen rat race. Tunna? Oliko sulla vielä jotain?
Tunna: Te kaikki, jotka sanotte et natsit on pahoja, ni tulkaa itte tänne kattomaan, älkääkä maatko siellä kotisohvalla.
Riku: Todella päräyttävää! Pitkän yrittämisen jälkeen meille on viimeinkin tarjottu mahdollisuus vierailla ihan OG:lla keskitysleirillä ja kierroksen lopuksi päästään saunomaan ja vetämään pervitiiniä paikallisten SS-miesten kanssa.
Seuraavaksi tullut kuvamateriaali piti sisällään lähinnä palavia ruumiita ja intensiivistä lähikuvaa kaasukammiossa tukehtuvasta lapsesta. Lopuksi kovasti hikoileva Riku ampuu yhden vangin hävittyään kivi-sakset-paperi-pelin Tunnalle.
Riku: Huh huh! Nyt on kuumotukset pahat. Tuntuu pahahkolta.
Tunna: Hahhahhahaaa! Ei vittu, ei vittu, ei vittu! Mulla on sen aivoja kameran linssissä!
Riku: Nyt otetaan vaan ihan rauhallisesti. Rauhallisesti. Chillataan.
Tunna: Kyllähän se tällaselle vegaanillekin julmalta näyttää, mutta ainakin ne vangit on saaneet elää pitkän elämän vapaudessa, toisin kuin ne tehotuotantohelveteissä elävät pikku possuset siellä kotisuomessa.
Riku: Joo… ja se on todella epäkohteliasta kieltäytyy mistään, mikä paikallisessa kulttuurissa on OK. Tätä tehdään täällä JOKA AINOO PÄIVÄ, joten who am I to judge?
Nopea leikkaus. Keskitysleirin sauna. Kymmenkunta sinisilmäistä ja vaaleatukkaista SS-miestä chillailee pervitiinipäissään saunan patiolla. Paljon olutta.
Riku: Hans.. is it true that you kill people here every day?
Hans (SS-gruppenführer): Hahhen hohhen lochen zum teuffel leder hosen!
Riku: Hans tossa kertoo, että se on tappanut niin monta, ettei se edes muista. Vois kuulemma tappaa meidätkin. Todella OG:ta menoo ja who am I to judge!
Hans: Was leder hosen.
Riku: Hansin mukaan länsimainen imperialismi on täälläkin ongelma. Ja turistit.
Lopuksi Riku tarjoaa SS-miehille salmiakkikossua. Yksinäinen SS-mies ammuskelee Lugerillaan yötaivaalle.
---
Omistan sekä Madventures 1. että 2. tuotantokauden DVD:t. Ne ovat mullistavia, mitä matkailuohjelmien genreen tulee. Myönnän – olen fani.
Tämä pieni tarina syntyi uuden Madventures 3:n herättämästä puhtaasta turhautumisesta. Jos joku haluaa jeesustella minulle tällä tasolla niin minä jeesustelen takaisin.
Herrat Milonoff ja Rantala. Sietäminen, hyväksyminen ja osallistuminen ovat kaikki eri asioita. Mikäli olette aidosti sitä mieltä, etteivät minkään kulttuurin mitkään tavat ole tuomittavia tai barbaarisia, niin silloin teidän on hyväksyttävä myös paheksumanne lihakarjan tehotuotanto ja kolonialismi. Mikäli olette sitä mieltä, että murha ja ihmisuhrit ovat hyväksyttäviä, olette pelkästään yössä.
Onko muslimi epäkohtelias kieltäytyessään sianlihasta? Ovatko ihmisiä tappavat venäläinen mafioso ja tärähtänyt intialainen sadhu jotenkin parempia kuin Tampereella tappava suomalainen sekakäyttäjä? Ovatko julmuus ja rikollisuus ei-länsimaisessa kulttuurissa esiintyessään arvostettavia ja kritiikin yläpuolella?
Onko nykyisen länsimaisen kulttuurin ongelma todellakin liiallinen puritanismi vai mahdollisesti yli kaiken käyvä, globaalin markkinakoneiston myymä, moraalinen relativismi?
perjantai 8. toukokuuta 2009
Lyhyt mediasanakirja
Iltapäivälehdistömme muuntuminen puhtaasti viihteelliseksi keltaiseksi lehdistöksi vaatii uudenlaista medialukutaitoa. Ymmärtämällä paremmin toimittajien kieltä on helpompaa välttyä luulemasta julkista saippuaoopperaa uutiseksi ja hintaan mihin tahansa tapahtuvaa lehtimyyntiä tiedon välitykseksi.Tässä siis lyhyt Journalisti-Suomi-sanakirja:
Kohu = Internetin keskustelufoorumeilla vaikuttavat proamatrollit ovat innostuneet asiasta.
Vyyhti = Negatiivinen adjektiivi. Luonnehtii "väärien" puolueiden poliitikkojen asioita.
MIKSI? = Retorinen kysymys. Esitetään versaalilla silloin kun lehdestä on otettu tuplapainos. Retoriseen kysymykseen ei tarvitse vastata.
Kohuväite, epäily = "HIV tarttuu perunasta!" tai Maailmanloppu? Otsikon perään lisätty kysymysmerkki tai lainausmerkeissä esitetty otsikko. Toimittajan itsensä keksimä väite tai uutinen. Jos lähde on olemassa se on nimimerkillä julkaistu internet-kirjoitus. Sen on kirjoittanut toimittaja itse.
Gallup = Virallinen totuus ja ajattelun proteesi. Gallup muodostaa meille mielipiteet niistä asioista, joita emme itse jaksa ajatella.
Asiantuntija = Toimittajan kaveri. Media-ammatti. Asiantuntijan pätevyyden saa rupeamalla asiantuntijaksi. Siinä missä ”Gallup” kertoo meille mitä me ajattelemme, ”Asiantuntija” kertoo meille miten asiat ovat.
Tragedia = Rikos. Yleensä joukkomurha.
Syyllistäminen = Ajattelu. Esimerkiksi pyrkimys ”Tragedian” todellisten syiden selvittämiseen.
Arki = Negatiivinen adjektiivi. Luonnehtii valtaosaa ihmisen maksimissaankin noin 90-vuotta kestävästä ainutkertaisesta elämästä sekä kaikkein lähimmistä ihmissuhteista. Arkea voi välttää kuluttamalla ja toimimalla moraalittomasti.
Salarakas = Positiivinen adjektiivi. Ei ”Arkea”.
Negatiivinen, negatiivisuus = Negatiivisuus on epäpositiivisuutta. Kukaan ei halua olla epäpositiivinen.
Positiivinen, positiivisuus = Normi.
Rohkea paljastus = Julkinen nöyryytys ja pelleksi tekeminen, jonka tekee nöyryytetty itse.
Rohkea = Tissit, perse ja pimppi
¨
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)