torstai 18. kesäkuuta 2009

Puolue Oyj

Jäin pohtimaan viime kirjoituksessa esittämääni ajatusta puolueen jäsenkirjasta osakekirjana. Tajusin olevani merkittävän oivalluksen jäljillä.

Sijoittajien kiinnostus puolueisiin on nyt noussut mediassa etusivun uutiseksi. Kulissien takana tapahtuva rahojen liikuttelu yrityksiltä poliitikoille on herättänyt paljon pahaa mieltä ja epäilyjä demokratian toimivuudesta. Siksi ehdotankin, että suurimmat puolueet rekisteröityisivät pörssiin.

Ensimmäisessä vaiheessa perustetaan Kokoomus Oyj, Keskusta Oyj ja Sosiaalidemokraatit Oyj. Näistä voisivat sukarit, EK:t ja muut asiasta kiinnostuneet tahot ostaa osakkeita täysin avoimesti. Kun joku haluaisi todellista tietoa siitä kenen asiaa puolue ajaa, riittäisi kun tarkistaisi sen osakkeiden omistussuhteet.

Puolueen puheenjohtaja muuttuisi puolueen toimitusjohtajaksi ja puolueisiin perustettaisiin uudet puoluehallitukset, joissa eniten osakkeita omistavien yritysten edustajat istuisivat. Osakeyhtiöiden osakkaita koskeva rajoitettu vastuu, jonka mukaan omistajat eivät ole vastuussa yhtiön toiminnasta tai veloista henkilökohtaisesti, ei vaatisi puolueiden toimintaan mitään muutoksia.

Jäsenkirja korvattaisiin samassa yhteydessä osakekirjalla ja puolueiden jäsenistä tulisi näin pienosakkaita yhdellä siirtokelpoisella osakkeella. Tämä antaisi samalla puolueiden rivijäsenille hyvin yksinkertaisen ja selkeän kuvan heidän omista vaikutusmahdollisuuksistaan.

Näin saavutettaisiin nykyjärjestelmään verrattuna huomattavasti parempi läpinäkyvyys mitä suomalaiseen demokraattiseen prosessiin tulee. Kun käytäntö olisi vakiintunut voitaisiin muutenkin vuosi vuodelta kansaa yhä vähemmän kiinnostavat vaalit turhina lopettaa - kansanedustajien paikat jaettaisiin suoraan puolueen pörssiarvon perusteella.
Demokratia perinteisine äänestyksineen säilytettäisiin kuitenkin edelleen Big Brotherin ja Idolsin kaltaisissa koko kansaa kiinnostavissa asioissa, jotta jokainen kansalainen voisi tuntea saavansa äänensä kuuluviin.

Hmmh... tarkemmin ajatellen näyttää siltä, että ruuti olikin jo lähes keksitty...

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Keskustan osakkeet nousussa

Kun yritys investoi rahaa mihin tahansa, sitä kiinnostaa ainoastaan yksi asia. Se asia on nimeltään ROI, eikä ROI tässä tapauksessa ole naapurin saksanpaimenkoira, vaan Return Of Investment eli sijoitetun pääoman tuottoaste investoinnissa. Kiinteistöpalvelukonserni Nova Group siis oletti saavansa voittoa yli 100 000 euron sijoittamisesta pääministeripuolueeseen.

Nova Groupin lisäksi Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton säätiö, miljonääri Kyösti Kakkonen ja miljonääri Toivo Sukari ovat viimeisen parin vuoden aikana sijoittaneet Keskustaan todella huomattavia summia. Suomen Keskusta Oyj:n osakkeiden siis täytyy olla laman raastamassa pörssimaailmassa harvinaisen korkeassa kurssissa mitä tuottoon tulee.

Luulisi tämän kiinnostavan vähän kaikkia. Ehkä eniten niitä, jotka kuvittelevat käyttävänsä valtaa tämän yhtiön yhtiökokouksissa sillä yhdellä ainoalla osakkeellaan eli jäsenkirjalla.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Miksi sana "murha" palasi poliittiseen retoriikkaamme?

Onko niin, että Urpilaisen pitäisi tehdä äidimurha?
-puolustusministeri Jyri Häkämies (Kokoomus) Suomen Presidentti Tarja Halosesta

Kokoomuspoliitikoiden "ylilyönnit" jatkuvat. Jos USA:ssa vaikkapa rebublikaanien johtajistoon kuuluva henkilö kehottaisi maan presidentin murhaamiseen edes retorisesti hänen poliittinen uransa olisi loppussa.

Seuraavaksi saamme vanhan kaavan mukaisesti kuulla Häkämiehen pyytävän kokoomustyyliin anteeksi sitä, että hänen lausunnostaan on joku loukkaantunut.

Naispaholainen


Taas kerran palaan kaikkein järjettömimmän harrastukseni pariin. Kertosäkeen alku on pyörinyt päässäni vuosia, mutta nyt tein tekstin loppuun. Ehkä tämä naurattaa jotakuta yhtä infantiilia ihmistä kuin allekirjoittanut.

Naispaholainen/ Mä söin mun pappatunturin

Söin mun pappatunturin
se vei koko kesän
söin mun pappatunturin
se vei koko kesän
Lähdin mopoa maistamaan
tein sen salaa
Nyt mun maha mouruaa
kakkaan Javaa

Sun takapeileihin
heti tarrasin
veitset ja haarukatkin
pian piilotin

Autotallin lattialla
kävelin ympyrää
ja mä luulin
ettei kukaan nää

Kun söin mun pappatunturin
se vei koko kesän
söin mun pappatunturin
se vei koko kesän
Lähdin mopoa maistamaan
tein sen salaa
Nyt mun maha mouruaa
ja kakkaan Javaa

Taisi olla maanantai
kun alut teharista söin
Tiistaina tottakai
jo bensatankin kai

Keskiviikko: sisärenkaat
suoraan kitusiin
ja mä tiedän
siihen syyn

söin mun pappatunturin
ja se vei koko kesän
söin mun pappatunturin
se vei koko kesän
Lähdin mopoa maistamaan
tein sen salaa
Nyt mun maha mouruaa
ja kakkaan Javaa

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Vuoden 2009 suuri lomarahakeikka

Lomarahan maksaminen ei perustu vuosilomalakiin vaan joko työehtosopimukseen, työpaikalla noudatettuun käytäntöön tai työsopimukseen. Työntekijällä ei siten ole ilman eri sopimusta oikeutta lomarahaan. Jos lomarahasta on kuitenkin sovittu joko suullisesti tai kirjallisesti tai sitä on aikaisemmin vakiintuneesti maksettu, työnantaja ei voi lopettaa maksamista.
-Toimihenkilöliitto ERTOn työsuhdeopas

Liikemies Toivo Sukarin omistama kalustetalo Masku on jättänyt myyjänsä ilman toukokuussa voimaan tulleita palkankorotuksia ja lomarahoja.
-Kauppalehti 05.06.2009

”Se paluuraha on tosiasiassa puolen kuukauden ylimääräinen palkka.”
-ote toimitusjohtaja X:n emailista nuorelle työntekijälle tämän tiedusteltua mikä lomaraha on

”Lomarahan muuttaminen ajaksi. Tällä pyritään siihen, ettei tarvitse lomauttaa ketään. Tässä on kyse joustoista.
Tämä on vapaaehtoista. Ilmoittakaa minulle paluuviestillä, kenelle ei sovi menettely, niin tiedetään miten toimitaan. ”
-ote toimitusjohtaja Y:n ryhmäemailista työntekijöille, yrityksessä ei käynnissä YT-neuvotteluja

”Näin on tehty kaikissa muissakin meidän kaupungin firmoissa.”
-toimitusjohtaja Z lomarahapalaverissa

Ei voida väittää, ettei lamankin aikana voisi vuolla kultaa. Mikäli sitä ei ole heti saatavilla kuluttajilta on yrityksen työntekijöiden selkänahka aina varma valuutan lähde. Nyt lietsottu lamakauhu on PK-sektorilla johtanut työnantajan aivan hillittömään sikailuun ja hyväksikäyttöön. Suurimmassa osassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä lomarahat on tänä vuonna kaikessa hiljaisuudessa rutiinin omaisesti poistettu. Mahdollisesti pysyvästi.

Keinot, joilla tähän on päästy, ovat todella likaisia. Ryhmäpaine, epämääräinen uhkailu ja toimenpiteen esittäminen normaalina käytäntönä ovat olleet vain osa temppuvalikoimasta. Pienissä firmoissa lomarahan vaihtamisesta on ”neuvoteltu” lähettämälle työntekijöille email, jossa on kysytty vaihdatko lomarahasi vapaaseen vai lähdetkö pakkolomalle. Mitään spesifisiä yrityksen taloustilanteeseen liittyviä syitä tai toimenpiteellä hankittavia konkreettisia säästöjä ei ole vaivauduttu edes keksimään. Mitään YT-käytännön mukaisia neuvotteluja ei myöskään ole käynnistetty.

On tärkeää ymmärtää, että ellei asiasta ole erikseen työsopimuksessa sovittu, lomarahan maksamisen perustuu yrityksessä vallitsevaan käytäntöön. Nyt kuoliaaksi pelotellut työntekijät ovat monissa yrityksissä suullisilla sopimuksilla suostuneet lomarahojen vaihtoon. Ensi vuonna lomarahan maksu ei siis enää näissä yrityksissä ole ”vakiintunut käytäntö” oli taloustilanne mikä tahansa. Vuosi 2009 tulee jäämään historiaan vuotena, jolloin pienet ja keskisuuret yritykset hankkiutuivat eroon lomarahojen maksamisesta. Ja se on käynyt niiltä helposti.

Koko tämän toiminnan laajuus ja yhtenäisyys on niin suurta, että on päivänselvää, että asiasta on epävirallisesti sovittu yrittäjien omissa paikallisyhdistyksissä.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Herkkä hetki

Mitä jos menettäisit kommunikaatiokykysi? Ainoa asia, johon kykenisit, olisi linkkíen laittaminen nettiin.

Tässä teille meemi.

Mitkä kolme Youtubesta löytyvää biisiä sanoisivat todella jotain sinusta? Videot ovat irrelevantteja, ne on valittu soundin perusteella. Kovasti arvostetut muutamat kommentoivat lukijani (ja muutkin) - nyt voitte paljastaa sielunne. Tässä osa minun.

Biisi 1

Biisi 2

Biisi 3

Seuraava kirjoitukseni tulee koskemaan erästä suurta semilaillistettua ryöstöä. Se ryöstö on nimeltään ”Vuoden 2009 suuri lomarahakeikka”.

Sitä varten olen ensimmäistä kertaa tehnyt haastatteluja ja se tulee kertomaan YT-neuvottelukäytännön ulkopuolella PK-sektorilla toteutettavasta lomarahakäytännön defacto-alasajosta Suomessa.


Se ei ole kaunis tarina. Ja sitä ette tule lukemaan Iltalehdestä.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Äänestä kun vielä voit (3 tuntia aikaa)

Tuloerot lisääntyivät edelleen vuonna 2007. Pienituloisimman kymmenyksen tulot laskivat 0,4 prosenttia, kun suurituloisimman kymmenyksen kasvoivat 3,4 prosenttia. Pienituloisia on yli 700 000.
-Iltalehti 06.06.2009

Tiedotusvälineissä EU-vaaleihin mainostetaan tänä vuonna jopa alle 40 jäävää äänestysprosenttia. 60% äänestäjistä on siis sitä mieltä etteivät asiat voisi mitenkään olla paremmin tai huonommin ja ettei Eurovaalitulos koske heitä mitenkään. Alle 40% osanotolla vaaleja ei voida pitää edes demokraattisina - niiden tulos ei edusta enemmistön tahtoa vaan enemmistön apatiaa.

Vanhan sanonnan mukaan Paholaisen ovelin temppu on ollut saada kaikki uskomaan siihen, ettei häntä ole olemassa. Hallitsevan euroeliitin ovelin temppu on ollut saada äänestäjät uskomaan ettei Euroovaaleilla ole merkitystä. Esimerkiksi tuloerojen kasvu on yleiseurooppalainen suuntaus ja osittain suoraa seurausta EU-parlamentin oikeistohegemoniasta.

Nyt vaaleissa äänestää pääsääntöisesti se kansanosa, joka haluaa nykymenon jatkuvan. Ne, joilla olisi jotain valittamista pysyvät sinnikkäästi hiljaa.

Käytä äänesi.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Tiiliskivikanaa

Ja nyt kuunnelkaa tarkkaan: on aika antaa kanalle tiiltä niinkuin vain italialaiset osaavat.

3-4 kanan rintaleikettä luineen ja nahkoineen
1 purkki Dijon-sinappia
chilirouhetta
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
isompi ja pienempi paistinpannu
2 tiiliskiveä
alumiinifoliota

Sekoita vajaaseen purkilliseen dijon-sinappia pari kolme ruokalusikallista hyvää chilirouhetta. Lisää reippaasti oliiviöljyä, mutta ei liikaa. Tarkoitus on pitää seos tahnamaisena.

Peitä rintaleikkeet huolellisesti ja runsaasti tekemälläsi sinappichilitahnalla. Laita rintaleikkeet isompaan kylmään pannuun. Ropsauta päälle reilusti mustapippuria ja suolaa. Käännä rintaleikkeet pannulle nahkapuoli alaspäin ja lisää toisellekin puolelle mustapippuri ja suola.

Laita rintaleikkeiden päälle pannun reunojen yli ulottuva pala alumiinifoliota. Tämä paitsi estää sotkua myös pitää lämmön tallella. Laita pienempi pannu rintaleikkeiden ja folion päälle isompaan pannuun ja lisää painoksi kaksi tiiliskiveä. Laita levy keskilämmölle eli jos hellallasi pääsee kuutoseen, on neljä sopiva asetus. Anna olla noin 20-25 minuuttia. Käännä lopuksi rintaleikkeet ja palauta paino.


Koko paistoaika on noin 40 minuuttia.

Lopputuloksena on mehevä rintaleike, jolla on herkullinen rouskuvan rapea ja kaunis pintakerros.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Cheap shot

Blogin kirjoittaminen on helppoa. Oheista luuppia peräjälkeen liimaamalla voit tuottaa 21-39-vuotiaan ikinuoren sinkkunaisen nettipäiväkirjaa lähes täysin automatisoidusti.

...vellon ja vaahtoan valtavien tunteiden Tosi-TV:n ja Sinkkuelämän syvyisessä emotionaalisessa valtameressä pettymysteni rakkolevää loputtomasti merilehmänä märehtien ja mässyttäen, kun sekään ei ja kaikki aina ja mikään ei koskaan ja siksi en enää ikinä tai sitten nyt todellakin kun vaan loppuisi tämä kun en kestä enää muiden ja maailman kakkamaisuutta kun se aina kohdistuu minuun, niin kuin kaikki aina kohdistuu minuun, koska kukaan ei minua ymmärrä, vaikka olen se linssi, jonka läpi koko haluistani piittaamaton epäreilu maailmankaikkeus heijastuu ja sen linssin polttopiste on juuri nyt tässä, tämän blogin tällä rivillä, jolla loputtomasti kelaan samaa ihmissuhdepaskaa edestakaisin ja vellon ja vaahtoan valtavien tunteiden Tosi-TV:n…

torstai 4. kesäkuuta 2009

Solidaarisuus meillä ja muualla

(Klikkaamalla katsottavassa koossa)

tiistai 2. kesäkuuta 2009

15. puolue Suomeen

Piraattipuolue jätti maanantaina oikeusministeriöön hakemuksensa puoluerekisteriin pääsyä varten.

-Piraattiliikkeelle on tarvetta sekä valtakunnallisella että EU-tasolla. Samalla, kun Piraattipuolue suuntaa tarmonsa eduskuntavaaleihin valmistautumiseen, Ruotsin Piratpartiet osoittaa varmasti tarpeellisuutensa EU-parlamentissa, toteaa puheenjohtaja Palmulehto.

Puurolautanen onnittelee uutta puoluetta.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kiitoksia vaan paljon

4500 uniikin kuukausittaisen kävijän raja rikkoutui toukokuussa.