keskiviikko 31. lokakuuta 2007

VASTUULLINEN VANHENEMINEN 10/3/2022 - OPAS KANSALAISELLE

TÄRKEÄ PÄIVÄ

Muistathan ottaa eutanasiapillerisi viimeistään samana päivänä kun täytät 59-vuotta. Oikea nauttimisajankohta on mikä tahansa päivä syntymäkuukauden ensimmäisestä päivästä lukien. EU-virkamiesten ja/tai yli 250 000 euroa verotettavaa tuloa vuodessa ansaitsevien osalta viimeinen käyttöpäivä on edelleen 79-vuotta tai enemmän.

Jotta lääkkeen teho olisi optimaalinen, eikä epätoivottuja sivuvaikutuksia esiintyisi, emme suosittele runsasta ravinnon nauttimista samana päivänä. Tuottamuksellisesti tai tahallaan vanhenemisrikokseen syyllistyvää auttavat virastomme asiantuntevat thanatos-terapeutit koko EU:n alueella.

Muistathan pitää ikääntymisluvan aina mukanasi virheellisen pikaeutanasian välttämiseksi ellet ole vielä hankkinut henkilökohtaista RFID-siruasi. Vuodesta 2025 alkaen henkilökohtainen RFID on ainoa henkilöllisyystodistus koko Euroopan Liittovaltion alueella.

TARKISTUSLISTA

Tämä tarkistuslista kannattaa ensikertalaisen tulostaa. Lisää personoituja tarkistuslistoja saa portaalistamme
www.lahtoselvitys.eu.

-varmista, että työnantajasi on tietoinen lähtöpäivästäsi viimeistään yhtä (1) kuukautta aikaisemmin. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämättä jättämisestä työnantajalle aiheutuneet kustannukset peritään kuolinpesän omaisuudesta.
-teethän testamenttisi ajoissa. Kukaan ei pidä yllätyksistä
-olethan muistanut perua ainakin seuraavat kuukausittaisia maksuja vaativat asiat: TV-lupa, internet-yhteys, maksulliset TV-kanavat, sanoma-ja aikakauslehdet, sähkösopimus, vuokra ja puhelinyhteys
-muistathan ilmoittaa lähtöpäiväsi virastomme noutopalveluun ENNEN eutanasia-pillerin nauttimista. Jokainen tietää mille huonomuistinen naapuri haisee jo viikon päästä. Muista hienotunteisuus
-mikäli olet saanut ennen virallista lähtöpäivämäärää päivätyn eutanasiareseptin lääkäriltäsi muista informoida perhettäsi ajoissa muutoksista aikatauluissa
-erilaiset lähtöjuhlallisuudet ja muut rituaalit saattavat traumatisoida läheisiäsi. Ethän halua, että sinut muistetaan pahalla?

Jos tunnet geriatrikon virastomme vihjepuhelin palvelee 24/7 numerossa 1112. Kiinniottoon johtava vihje oikeuttaa 3 kuukauden yliaikaan.

Geriatrikon suojelu on rikos.

Geriatrikko syö sinunkin pöydässäsi.

torstai 11. lokakuuta 2007

Millainen on täydellinen maailma?

“With wars been fought in urban environments you often need to punch a man sized hole in a solid wall to gain access without bringing down the building. But there are times when you wanna drop the whole building. In a perfect world it would be nice to have one weapon to do both of these jobs.”
-Discovery Channel, Future Weapons

tiistai 2. lokakuuta 2007

Päätoimittajat Tapio Sadeoja ja Kari Kivelä raiskaavat lampaita?

Kohuväite: Kysymysmerkki tai sitaatti mahdollistaa minkä tahansa otsikon

Maddyn ruumis heitettiin mereen? (15.9.2007)
Poltettiinko Maddyn ruumis? (17.9.2007)
Löytyykö Maddyn ruumis kappelista? (17.9.2007)
Lehtiväite: Kate McCann piilotti ruumiin pakastimeen (28.9.2007)
Uusi väite: Madeleine kuoli pudotessaan portaista (30.9.2007)
Sieppaus siivoojan kosto? (30.9.2007)
Isoäiti uskoo: Madeleine huumattiin (1.10.2007)
Maddy kuoli etsiessään vanhempiaan? (1.10.2007)

Lehtitieto: Madeleine nähtiin Marokossa (23.9.2007)
Onko hän Maddy? (26.9.2007)
Kuvan lapsi onkin marokkolaisen maanviljelijän tytär (26.9.2007)

Jeesus kykeni viimeisellä ehtoollisella ruokkimaan ruumiillaan 12 opetuslasta ainoastaan yhden illan ajan. Tässä mielessä pikku Maddy on osoittautunut huomattavasti riittoisammaksi - hän on pitänyt toimittajat ympäri maailman leivässä ja viinissä jo viikkokausia.