tiistai 2. helmikuuta 2010

Surullinen farssi

"Laki ei estä, mutta äänikuningas Sauli Niinistöstä (kok) ei voi tulla seuraavaa pääministeriä, vaikka Suomen kansa polvillaan sitä rukoilisi."
-IltaSanomat, 21.03.2007

Puhemiehen vaaleissa tapahtuneen loukkauksen valtavuus hämmentää tavallista kansalaista: Sauli Niinistöä ei valittu uudelleen 100% tai edes 80% kannatuksella. Monet kansanedustajat jopa äänestivät jotain toista ehdokasta. Tämä tuntuu täysin uskomattomalta kun otetaan huomioon presidentti Sauli Niinistön yli 272% kannatus jokaisessa gallupissa.

Pikku hiljaa perinteeksi muodostuvaan tapaan Suomen kansan on jälleen aika rukoilla Sauli Niinistöä. Ellei innostunutta nöyryyttä tai höyrypäistä innostusta löydy riittävästi, hän saattaa hylätä meidät. Kaikeksi onneksi Pyhä Sauli on antanut jonkin verran aikaa rukoiluun jättäessään eduskunnan puhemiehen tehtävistään luopumisen ns. "auki".

Seuraavaksi kansa säntää kirjoittelemaan yleisönosastoille ja soittelemaan kansanedustajille. Jyrki Kataisenkin havaitsema kansanedustajien sopimaton käytös Sauli Niinistöä kohtaan on nimittäin loukannut sitä. Eduskunta on pakotettu tekemään jonkin polvistumista simuloivan eleen presidenttipuhemies Niinistön edessä ja Suomi pelastuu. Tai sitten se ei tee ja Pyhä Sauli nousee kansanedustajien tuhlailevaa elämäntapaa vastustaneeksi Messiaaksi ristin kuolemineen kaikkineen. Mikäli vapaaherraksi siirtyminen kuitenkin tuntuu vielä liian aikaiselta niin iltalehdistön gallupeissa kansalta saatu ehdoton luottamuslause yksinään riittää, jotta Niinistö voi suostua uhrautumaan meidän kaikkien puolesta vielä vajaan parin vuoden ajaksi.

Poliittiset älykkyysosamäärät tuntuvat pudonneen todella rajusti niin mediassa, kansanedustajilla kuin äänestäjilläkin. Saulin Niinistön ja kokoomusjohdon tuottama vaaliteatteriesitys "Kapina Eduskunnassa Part 1" myy täysille katsomoille. Ei yhden politiikon pitäisi kyetä länsimaisessa demokratiassa pyörittämään tällaista jukisuusmyllyä oman presidentinvaalikamppanjansa eteen vuodesta toiseen täysin vailla kritiikkiä tai analyysiä.

Ei kommentteja: