tiistai 6. maaliskuuta 2007

23. päivä kesäkuuta


Tämä pieni kauhu/rikostarina on pyörinyt päässäni vuosia. Ehkä se nyt jättää minut rauhaan.

---

23. päivä kesäkuuta

Vastapäisessä seinässä on täsmälleen 21 kaakelia. Tiedän sen koska minulla on ollut kolme päivää aikaa laskea niitä. Varpaani muistuttavat erehdyttävästi vaaleanharmaita rusinoita.

Kylpyhuoneessa leijuva haju on alkanut vetää kärpäsiä puoleensa. Nenänpäälleni istuvien puhaltelu onkin ollut kuluneen päiväni ainoa huvitus – kaakeleiden laskemisen lisäksi. Niitä on täsmälleen 21. Hana tip, tip tipahtelee kesäkuun raukeassa lämmössä.

”Sillä hänelläkään ei ole aikaa…” kuuluu olohuoneen matkaradiosta. En ala nauraa matalaa hullun naurua vaikka en tiedä miksi. Minulla olisi siihen syytä. Ja aikaa minulla todellakin on. Kestää vielä ainakin kaksi viikkoa ennen kuin meitä aletaan kaivata. Tämä pieni mökki keskellä tätä pientä saarta on juuri niin syrjäinen kuin halusinkin. Jotkut asiat vaativat yksityisyyttä ja murha kuuluu ehdottomasti tähän joukkoon.

Valoissa kesäyössä hikoileva huolellinen hahmo kantaa ämpäri toisensa jälkeen rannan järvivettä kylpyammeeseen. Täydellinen rikos vaatii paljon työtä: jos humalainen hukkuu uimaretkellään öiselle järvelle, hänen keuhkoistaan tulee löytyä järvivettä eikä kuparisten putkien läpi kulkenutta kylpyvettä.

En pysty tuntemaan mitään kaulasta alaspäin. Olen murtanut selkäni. Se on joskus pienestä kiinni. Henkensä edestä taisteleva hukkuva, liukas kylpyhuoneen lattia ja hetkellinen tasapainon menetys. Elämä muuttuu silmän räpäyksessä.

Jos käännän varovasti päätäni yletyn juuri ja juuri juomaan yhä pahemmalta maistuvaa vettä. En siis kuole janoon vaikka nälkä onkin alkanut vaivata. Minun tulee kuitenkin olla varovainen. Liian nopea liike saattaisi liikauttaa vaimoni ruumista allani jolloin liukuisin pinnan alle ja hukkuisin. Voin tuntea olkapään suutani vasten jos todella yritän.

Jokohan Mirja on tarpeeksi mureaa?

1 kommentti:

N.uttunen kirjoitti...

Heh... Load game! Harmit, että elämässä on ei ole kuin Quit ja Continue...