Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekniikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekniikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ydinpommi taskussa

 
”Kuin ydinpommi – nyt viimeistään on aika varoa USB-tikkuja
Usb-muistitikulla on mahdollista saada nyt aiheutettua pahaa jälkeä myös missä tahansa tietokoneessa. Venäläinen rakentelija nimimerkiltään Dark Purple on kehittänyt Killer USB:ksi kutsumansa muistitikun, jonka hän sanoo pystyvän polttamaan tietokoneen, johon se kytketään."
-Iltasanomat, 16.3.2015
 
Täytyypä nyt tosiaan varoa ettei erehdy kaupasta ostamaan Dark Purplen kolvaamaa USB-muistitikkua. Halutessaan koneensa saa helpommin rikki vaikka kuvan virityksellä. Idean tarjoan ilmaiseksi.


perjantai 15. helmikuuta 2013

TTVK: kopiointi on sallittua

"TTVK ilmoittaa seisovansa sivuston ja kampanjansa takana. Kyseessä on laillinen valistava sivusto, jossa piraattilaiva on uppomassa ja käyttäjän tekemä torrent-haku tai muu klikkaus johtaakin piraattitiedoston sijaan kulttuurin ja viihteen laillisista palveluista kertovalle sivulle. Sivuston ja kampanjan tarkoituksena on huumorin keinoin havainnollistaa Pirate Bayn käyttäjille Suomessa tarjolla oleva laaja laillinen tarjonta."
-TTVK:n verkkosivut 14.2.2013 

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n kampanjasivuistoille käytännössä suoraan kopioitu Pirate Bayn älyllinen omaisuus sai Pirate Bayn  antamaan ironisen lausunnon, että TTVK haastetaan oikeuteen koska "tällaisen materiaalin varastaminen on taloudellinen uhka koko maailmassa".

Vastineessaan huumoria tajuamaton TTVK toteaa, että kopioida voi jos tarkoitus on hyvä.

Odottelen TTVK:n ilmoitusta toimintansa lakkauttamisesta turhana lähipäivien aikana. 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Neuvokaa lapsianne myymään heroiinia

 "21-vuotias nuorukainen tuomittiin hovioikeudessa huimiin 400 000 euron korvauksiin nettipiratismista."
-Iltalehti, 27.11.2012

Erittäin vahvaa, kaksi ihmistä tappanutta, heroiinia maahantuoneen liigan johtaja tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 82 500 euron korvauksiin.

Pirkanmaan käräjäoikeuden 26.11.2012 antaman tuomion mukaan juhannuksena hotellissa tapahtuneen kaksoisraiskauksen "ihmisarvoa vakavasti loukkaavat piirteet, erityisesti toiselle asianomistajalle teoista aiheutuneet vakavat seuraukset, asianomistajien hengen uhkaaminen ja teräaseen käyttö tilanteessa" ovat 39 000 euron vahingonkorvauksien arvoiset.

Mahtaa tämä puukkoraiskaaja olla iloinen ettei huumepäissään erehtynyt sentään tekemään mitään todella törkeää rikosta kuten lataamaan musiikkia netistä. Vuoden 2012 tiedostava vanhempi neuvookin lastaan mielummin rupeamaan heroiinikauppiaaksi kuin lataamaan uusimman Raija Pilkkumaan CD:n. Alta 10-vuotiaiden suhteen on parempi estää tietokoneen käyttö kokonaan, ellei halua poliisisetien potkivan ovea sisään ja vievän sitä mukanaan.

Vain poliittinen korruptio voi selittää tekijänoikeusjärjestöjen omiin tarpeisiinsa kehittämän tarkkailu-ja rangaistusjärjestelmän toiminnan. Niin kaukana se on muusta suomalaisesta oikeuden käytöstä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tunti aikaa ennen ydintaikaa


Ydinvoima on aina 100% turvallista siihen asti kun se ei enää ole. Sitten se taas on 100% turvallista siihen asti kun se ei enää ole.

perjantai 4. toukokuuta 2012

2012 Jääkiekiekon MM-kisat ilmaiseksi selaimeesi

Kun Maikkari on nyt ihan virallisesti ilmoittanut, että ilmaiset nettilähetykset MM-kisoista Suomessa ovat väärää tietoa, niin pakko oikaista.

Ne ovat "väärää tietoa" siksi, että niiden katselu aivan perusselaimella on Maikkarin ja Analplussan dirikoiden toimesta estetty.


Lähetyksiä voi kuitenkin mainiosti seurata eikä se ole edes vaikeaa.

KISAT NÄKYMÄÄN

Asenna tuorein Firefox-selain:

Asenna Adoben tuorein Flashplayer:
http://get.adobe.com/flashplayer/

Valitse Firefoxin yläpalkista: Työkalut -> Lisäosat

Kirjoita hakukenttään "stealthy"

Asenna Stealthy 2.1

Käynnistä Stealthy 2.1 selaimen yläpalkista:


Valitse Preferences:


Valitse "maa", josta olet tulossa (esim. Puola toimii):


Kisoja voit seurata Juutuubista Kansainvälisen jääkiekkoliiton streamista. 

Enjoy!

P.S.

Haluan lisätä vielä seuraavat asiat:

1. Ilmaisproxyä ei kannata jättää pysyvästi päälle, koska se saattaa hidastaa selaamista. 

2. Kun käytät mitä tahansa ilmaisproxya niin älä kirjaudu omiin palveluihisi, jotka vaativat käyttäjätunnuksen ja salasanan (esim. sähköposti). Ne saattavat jäädä jonkun haaviin. Stealthy on hyvämaineinen, mutta allekirjoittanut on hieman paranoidi.

3. Suomen pelit pystyt näkemään myös AVA:lta ja MTV3:lta. Loput näet halutessasi neuvomallani tavalla. 

Lisäkysymyksiin saa järkevässä määrin vastauksia allekirjoittaneelta.

torstai 5. tammikuuta 2012

This week I've been mostly eating...

"The sky above the port was the color of television, tuned to a dead channel."

SWTORin sifferiagentin tarinan tuntuma on yllättäen jostain Neurovelhon ja Blade Runnerin välimaastosta. Kun Vertical Cityn värivalo-orgastinen teknometsä aukeni eteeni ensimmäisen kerran odotin puolittain törmääväni Roy Battyyn heti seuraavan kulman takana.

Viimeksi sain tällaisia tuntemuksia tietokonepelistä 16-vuotiaana.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Huonoutta kolmessa ulottuvuudessa

Juuri kun olimme saaneet tottua digitaalisten projektorien terävään kuvaan, kirkkaisiin väreihin ja syviin kontrasteihin ne otettiin meiltä pois. Luvassa piti olla jotain vieläkin parempaa.

Saimme päähämme pentujen sormenjälkiä täynnä olevat sukelluslasit, joiden läpi vapaaehtoisesti tihrustamme valkokankaalle heijastettuja värivääristyneitä ja hötöisiä maisemia, jotka pidemmällä altistuksella saavat kenen tahansa silmät harittamaan ja pään särkemään.

Saimme jokaista vauvaa loputtomasti huvittavan kukkuu!-taiteen (Tm) viihteen valtavirtaan. Mitä muuta paskalla 3D-efektillä katsojaa kohti pomppiva autonrengas tai kankaasta ulos työntyvä lonkero muka tuhannennen kerran jälkeen on? Kukkuu! Hahhahahahaa! Kukkuu! Hahhhahaa! Kukkuu! Hahhahaa...

Saimme kalliimmat lippujen hinnat vaikka voisimme kotonamme katsoa samaa elokuvaa FullHD-kuvalla.

Nykyinen 3D-teknologia on sietämättömän huonoa. Se toimii huvipuistolaitteeseen verrattavana elämyksenä, mutta kuka täysjärkinen ihminen haluaisi istua vuoristoradan epämukavassa vaunussa 2 tuntia?

On hämmästyttävää etteivät elokuvakriitikot ole nostaneet sen suurempaa meteliä tämän pelleilyn suhteen. Pelkäävätkö he kenties jäävänsä historiaan äänielokuvan tai värifilmin aikanaan tuominneiden konservatiivien kaltaisina dinosauruksina?

Samasta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Äänielokuvaa ja värifilmiä kritisoitiin aluksi esteettisillä ja taiteellisilla perusteilla. Reaktio oli saman tyyppinen kuin minkä sähkökitara ensin herätti. Nykyisten 3D-elokuvien kohdalla voidaan kuitenkin puhua itse teknologian laadun ja elokuvan ”käyttöliittymän” huonontumisesta. Jos sähkökitaramusiikin kuuntelemiseksi olisi tarvinnut teipata päähänsä Marshallin 1000 wattinen vahvistin se olisi ollutkin huono ja tyhmä soitin.

Joka tapauksessa 99% 3D-elokuvista on äärimmäisen vaikea nähdä mitä muuta uutta kolmiulotteisuus muka edes tuo paitsi huonomman kuvan.

Niin kauan kuin teknologia vaatii erillisten katselulasien käyttöä 3D-elokuvateatterit kuuluvat selkeästi huvipuistoihin. Toivon tälle kyseiselle muoti-ilmiölle mahdollisimman pikaista loppua.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Todennäköisyys - määrittelykysymys?

Kuten useimmat tietävät, on todennäköisyys saada Lotossa 7 oikein niinkin pieni kuin 1/15 380 937.

1. Oletetaan, että asun ulkosaaristossa pienessä 100 asukkaan kunnassa nimeltään Perähikiä. Ostan itselleni kuntamme ainoalta kioskilta rivin Lottoa. Arvonnan jälkeen Iltapaskan lööppiä lukiessani huomaan päävoiton tulleen Perähikiälle.

2. Eikö todennäköisyyteni voittaa lotossa päävoitto ole nyt vähintään niinkin hyvä kuin 1/100?

Mikäli tämä täysin mielivaltaisesti valittu ja varsinaiseen arvontaprosessiin liittymätön informaatio voi muuttaa laskemiani todennäköisyyksiä näin suuresti, niin mitä muuta tekemistä todellisuuden kanssa voi ydinonnettomuuksille lasketuilla todennäköisyyksillä olla, kuin ydinvoiman markkinointi?

tiistai 4. lokakuuta 2011

Julkisuuden hallintaa taviksille

Facebookin viimeisimmät uudet ominaisuudet ovat herättäneet käyttäjissä kuohuntaa. Puhutaan yksityisyyden loukkauksista ja vakoilusta. Tämä on harvinaisen huvittavaa.

Ensin joku haluaa sosiaalistua virtuaaliseksi henkilöksi ja mahdollisesti sen kuuluisan "15 minutes of fame" kutinan siinä samalla. Lomakuvat sekä päivittäiset ajatukset tuodaan tuttujen ja puolituttujen nähtäville. Siitä, kenen kaveria sitä ollaan, tehdään julkinen asia samoin kuin harrastuksista ja musiikkimausta.

Kun tämä virtuaalijulkkispalvelu sitten päättää muuttaa tarjoamansa julkisuuden profiilia, herättää se itse omasta elämästään julkisen tehneen ihmisen pyhän kauhistuksen.

Sinänsä nerokas veto Facebookilta: nyt tavallinen pulliainenkin voi kokea joutuneensa "paparazzien" vainoamaksi ja valittaa oman tylsän yksityiselämänsä yksityisyyden puutteesta.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Asiasta ja sen vierestä

Seurasin mielenkiinnolla tuoreinta Pressiklubia. Keskustelemassa olivat tällä kertaa Kaarina Hazard, Saska Saarikoski, uuden Piraattipuoleen puheenjohtaja Pasi Palmulehto sekä ohjelman vetäjä Ruben Stiller. Sangen kokemattomaksi poliitikon aluksi puheenjohtaja Pasi Palmulehto pärjäsi konkareiden seurassa mielestäni erinomaisesti.

Muutama asia jäi silti keskustelussa hieman jäsentymättömäksi.

Piratismista

Nyt on kysymys siitä, että teknologian kehitys on tallannut tietyn ansaintalogiikan kehittäneen teollisuuden lopullisesti jalkoihinsa. Ongelmaa yritetään ratkaista kieltämällä teknologia ja rankaisemalla summittaisesti sitä hyödyntäviä ihmisiä. Tämä ei ole historiassa ensimmäinen kerta. Maapalloa yritettiin aikoinaan pitää universumin keskipisteessä kelluvana pannukakkuna polttorovioin ja piinapenkein likimain samoista syistä. Kehitystä ei silti onnistuttu pysäyttämään. Myös vossikkakuskien, kärryn pyörän tekijöiden ja hevosen kengittäjien ammattikunnat ovat kadonneet lähes kokonaan. Olisiko niitä voitu suojella sulkemalla Karl Benz ja Gottlieb Daimler vankilaan?

Piraattipuolue on yhden asian ympärille syntynyt "vähän koominen liike"


Vihreät syntyi aikoinaan yhden pienen järven ympärille. Kukaan vakavasti otettava poliittinen kommentaattori ei kuitenkaan enää pidä sitä yhden asian liikkeenä. Piraattipuolue on poliittisessa mielessä vastasyntynyt. Kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen ohjelma syntyy (valitettavasti) jokaiselle puolueelle kun se lopulta alkaa laitostua. Tässä vaiheessa sellaisen puute tekee Piraattipuolueesta vähemmän koomisen kuin niistä fakkiutuneista henkisten papparaisten ja mummeleiden ohjaamista elefanteista, joiden kanssa se kilpailee.

"Piraattipuolue on pedofiilipuolue"

Tätä toteamusta voidaan pitää todisteena Saska Saarikosken kyvystä argumentoida asiallisesti ja asiaan liittyen. Hän ei nimittäin todennut Piraattipuolueen olevan kommaripunikkipuolue tai murhaajaterroristipuolue. Tai natsi.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Tarkkailla ja rangaista

On päivän selvää ettei Lex Nokia ole mitenkään riittävä siihen tarkoitukseen mihin sitä muka on kaavailtu. Yritysvakoilun estäminen sähköpostin tunnistetietoja seuraamalla edellyttäsi, että Nokialla toimiva vakooja lähettäisi arkaluontoista tietoa yrityksen hänelle antamasta sähköpostilaatikosta vaikkapa osoitteella spyinformation@sony.com.

Miksi siis Lex Nokia?

Näin negatiivista julkisuutta kukaan ei tilaa vapaaehtoisesti ilman todella hyvää syytä - saavutettavan hyödyn on kompensoitava haitat.

Hyödyt kykenee ymmärtämään jos ajattelee hetken. Lex Nokia on pelin avaus. Se on ennakkotapaus viranomaisille kuuluvien valtuuksien siirtämistä yrityksille. Samalla se jäytää yksityisen kansalaisen oikeusturvaa kahdella tapaa. Ensinnäkin, kun se on voimassa ei enää keskustella siitä PITÄISIKÖ yrityksillä olla tällaisia valtuuksia vaan ainoastaan näiden valtuuksien LAAJUUDESTA. Toiseksi, siinä missä viranomainen tarvitsee tunnistetietojen saamiseen tuomioistuimen päätöksen ja epäilyn vakavasta rikoksesta, yrityksen pääsystä tunnistetietoihin päättäisi yritys itse.

Varsinainen päämäärä on yritysvakoilun, odottamattomien toisen yrityksen palvelukseen siirtymisien ja muiden työntekijöiden aiheuttamien häiriöiden ehkäiseminen valvonnalla.

Mikäli näitä asioita todella halutaan valvonnalla ehkäistä, pitäsi valvonnan keinoiksi saada ainakin:

-henkilöön käyvät tarkastukset
-henkilökohtaisen kotitietokoneen ja kotiyhteyksien valvonta
-sähköpostien sisällön seuranta
-puhelutietojen seuranta aluksi ja lopulta puhelujen sisällön seuranta ainakin yrityksen puhelimissa
-henkilökohtaisen verkostoitumisen valvonta (ystävyyssuhteet ja sosiaalinen toiminta)
-poliittisen toiminnan valvonta mahdollisen poliittisesti motivoituneen yritykselle haitallisen toiminnan ennaltaehkäisemiseksi

Kun Lex Nokia on saatu voimaan voidaan sen piiriin kuuluvia valvontamahdollisuuksia laajentaa pienin lainsäädännöllisin muutoksin pikku hiljaa tarpeelliseksi koetulle tasolle.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Ei kaikille

Teknofiliani on tällä kertaa johtanut minut Windows Mobile-pohjaisten puhelinten ihmeelliseen maailmaan ja vyölläni keikkuu siis nyt HTC TyTN II. Samalla olen kokenut suuren oivalluksen. Vaikka seuraavassa kappaleessa tarjoilen kevyttä techtalkkia melko raskaalla kädellä, se kannattaa lukea oivallukseni ymmärtämiseksi.

Laitteen käynnistyttyä loin ensimmäiseksi langattomat yhteydet työpaikkani Exchange-palvelimeen. Toimialueen, salasanojen ja muiden vastaavien tietojen syöttämisen jälkeen TyTn eli Tytinä synkronoi kiltisti yhteystietoni, kalenterini ja sähköpostini. Tajusin kuitenkin tehneeni turhaa työtä – puhelimen käyttöjärjestelmäversio oli Windows Mobile 6 nykyisen version ollessa 6.1 ja käyttöjärjestelmän päivittäminen poistaisi kaikki tekemäni asetukset. Päivityksen mahdollistamiseksi asensin PC:lleni Microsoft ActiveSync 4.5-ohjelmiston. Tämän jälkeen hain netistä Windows Mobilen 6.1-version. Kytkin puhelimen USB:llä tietokoneeseen ja päivitin sen käyttöjärjestelmän. Luonnollisesti olisin voinut tätä ennen kopioida Tytinän sisällön tietokoneelleni varmistusohjelmalla, mutta en jaksanut moiseen ryhtyä pelkkien email-asetusten takia. Seuraavaksi yritin käynnistää laitteeseen integroitua GPS-paikanninta ja havaitsin, että sen ohjelmisto oli poistunut geneerisen käyttöjärjestelmäpäivityksen mukana bittitaivaaseen. Palautin sen saman tien mukana tulevalta asennuslevykkeeltä. Uusi käynnistys osoitti, ettei TomTom Navigator-ohjelma osaa puhua vakiona suomea. Perustin käyttäjätilin TomTomin verkkopalveluun ja hain sieltä ilmaisen suomenkielisen päivityksen. Se ei kuitenkaan jostain syystä suostunut asentumaan puhelimeeni, joten tein päivityksen lopulta suoraan Navigatorista puhelimen oman 3G-yhteyden läpi. Kun GPS ei kohtuullisen odottelun jälkeenkään suostunut löytämään yhtäkään sateliittia Googlasin pikaisesti nettiä. Kävi nopeasti ilmi ettei Tytinän sisäinen GPS varsinaisesti toimi tehdasasetuksilla. Lähdin siis imuroimaan itselleni työkaluja ongelman ratkaisuun ja aloitin kivasta Chartcrossin softasta GPS Test...

HETKINEN, HETKINEN, HETKINEN!

Tässä kohtaa huomasin Naisen jonottavan pääsyä PC:lle ja koin aiemmin mainitsemani oivalluksen:

Olin puuhastellut uuden puhelimeni kanssa jo pari tuntia eikä se vieläkään toiminut niin kuin mainoksien perusteella saattaisi luulla.

Älkää käsittäkö väärin. Minä en edes huomannut ajan kulumista, koska uuden elektronisen värkkineen kanssa leikkiminen on yksi niistä asioista, joista minä saan kiksini. Teknofiilien ja perusnörttien perversiot eivät kuitenkaan riitä oikeuttamaan nykyisen teknologian monimutkaisuutta ja puolivalmiutta.

Kuluttajan on syytä ymmärtää, etteivät älypuhelimet ole valmiita tuotteita vaan henkilökohtaisen mobiiliympäristön rakennussarjoja. Niiden ylläpito ja hallinta ei todellakaan ole tarkoitettu kaikille vaikka niitä nyt kaupitellaan ”edullisilla” kuukausisopimuksilla jokamiehen trendituotteiksi.
Älypuhelimen käyttäminen pelkkään soitteluun on puolestaan yhtä taloudellista ja kätevää kuin maitolitran noutaminen lähikaupasta F-16 hävittäjällä.

TyTN itsessään vaikuttaa mainiolta laitteelta. Se ei tunnu aivan niin asialliselta ja harkitulta kuin Nokian Communicator, mutta minä en välttämättä ensisijaisesti kaipaa kumpaakaan ominaisuutta. Tässä vaiheessa suosittelen TyTNiä teknoleluksi ja Communicatoria työkaluksi. Aika saa luvan näyttää.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Commence Primary Ignition!

10.9.2008 käynnistetään Ranskan ja Sveitsin rajalle rakennettu Large Hadron Collider, joka on maailman suurin hiukkaskiihdytin. Kiihdyttimen varsinainen operatiivinen toiminta alkaa testiajojen jälkeen vuonna 2009.

Joukko pääasiassa itävaltalaisia ja saksalaisia professoreja ja opiskelijoita on valittanut LHC:stä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Heidän mukaansa kiihdytin on vaarallinen globaalissa tai jopa kosmisessa mittakaavassa ja siten loukkaa EU:n perusoikeuksissa määriteltyä oikeutta elämään. Honolulun oikeudessa USA:ssa puolestaan entinen ydinturvallisuustutkija Walter Wagner vaatii, että hadronitörmäyttimen turvallisuus selvitettäisiin nykyistä perusteellisemmin ennen sen käynnistämistä.

Nykymaailmassa LHC:n mahdollinen vaarallisuus on kuitenkin täysin irrelevantti kysymys. Tämän kiihdyttimen rakentaminen on maksanut ainakin neljä miljardia euroa. Mikään peruste, todiste tai epäily ei kykene ylittämään näitä 4 000 000 000 syytä laitteen käynnistämiseen.

Tämä on se allekirjoittanutta syvällisesti kammottava asia – ei se onko itse laite hyväksi tai pahaksi.

torstai 4. syyskuuta 2008

Read the fine print

Lähettämällä, julkaisemalla tai esittämällä sisältöä käyttäjä myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, tekijänpalkkioista vapautetun ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, suorittaa julkisesti, esittää julkisesti ja jakaa käyttäjän Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, julkaisemaa tai esittämää Sisältöä.
-Ote Googlen uuden Chrome-selaimen käyttöehdoista

Yllättäen Google teki uuden ennätyksen ohjelmistopuolen kuluttajan oikeuksien polkemisessa.

Tämän lisäksi Chromen osoitekenttä eli Omnibox rekisteröi kaikki käyttäjän siihen syöttämät tekstit ja lähettää niistä tiedot Googlelle. Näppäinpainalluksetkin tallennetaan Googlen palvelimille, vaikka käyttäjä ei painaisi enteriä. Chromen käyttöoikeussopimus ei myöskään täsmennä, koskeeko tiedon tallentaminen ja käyttöoikeuksien antaminen Googlelle myös käyttäjän salasanoja.

Olen kieltämättä vähän pahoillani. Internet Explorerin kaatajaksi ajattelemani tuotteen käärepapereista paljastuikin maksaani koskeva elimenluovutussopimus ja hampaaseen asennettava radiolähetin.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Just say NO!

"Ethän sä voi olla ilman Facebook-tiliä", totesi jälleen yksi tapaamani henkilö. Väärin. Minä voin ja aion tulevaisuudessakin olla ilman muutamaa idioottien välttämättömyyksinä pitämää asiaa kuten bonuskortteja tai ymmärrystä siitä kuka on BigBrotherin Lissu-Miina.

Käytän seuraavaksi tämän lyhyen hetken elämästäsi, rakas mahdollinen lukijani, kertomalla miksi voin olla ilman Facebook-tiliä.

Mikä tekee Facebookista niin suositun? Tähän kysymykseen on sekä helppoa että masentavaa vastata. Ensin luot oman elämäsi virtuaalisen ihannekuvan käyttäen ainoastaan valitsemiasi totuuksia. Ei pahoja hajuja, huonoja päiviä tai ässävikaa ellet sitten tunne halua näyttää "syvällistä" puoltasi. Seuraavaksi "friend request" siltä yhdeltä Simolta, jota ei ole moikannut kadulla kymmeneen vuoteen ja on matkalla kohti 249 ystävän onnelaa. Jokainen saatu tai lähetetty kutsu tekee sinusta laskettavissa olevalla tavalla hieman suositumman. Ennen kaikkea jokainen uusi virtuaaliystävä on vahvistus sille, että nettiin luomasi mielikuvitushahmo onkin oikeasti olemassa ja se hahmo olet sinä ja sinun elämäsi.

Facebook on kammottavaa sosiaalista kehärunkkaamista joka muistuttaa todellisia ihmissuhteita kuten masturbointi muistuttaa seksiä. Facebook määrittelee uudelleen ystävyyden käsitteen, välineellistää ihmiset ja on suoraan kuva elämästä suosituimmuuskilpailuna. Naamakirjassa määrä korvaa laadun kun siitäkin idiootista, jota haluaisit heittää tuopilla tulee yksi numero kasvavalla kaverilistallasi.

Facebookin suosio saa minut vakavasti epäilemään onko kukaan enää immuuni ajatukselle, että on välttämätöntä olla julkisuuden henkilö ollakseen olemassa.

P.S.

Kulkeeko joku kadulla jaellen jokaiselle vastaan tulijalle kasvokuvilla varustettuja koottuja yhteystietolistoja itsestään, perheestään ja kaikista tutuistaan? Laitetaanko niitä julisteina katujen varsille? Annetaanko työnantajalle?

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Ilmestyskirja - Nyt?

"Ydintutkija pelkää hiukkaskiihdyttimen synnyttävän mustia aukkoja

Entinen ydinturvallisuustutkija vaatii Cernin LHC-hiukkaskiihdytintä suljettavaksi. Hänen mukaansa kiihdytin voi luoda mustan aukon, joka imee maapallomme vieraaseen avaruuteen.

Entinen ydinturvallisuustutkija Walter Wagner sekä hänen kumppaninsa Luis Sancho nostivat kanteen Cerniä vastaan ja vaativat hiukkaskiihdytintä suljettavaksi. Miehet nostivat kanteen asuinpaikassaan Havaijilla. Cernin LHC-kiihdytin sijaitsee lähellä Geneveä Sveitsissä ja 27 kilometrin pituinen ympyrä on tarkoitus ottaa käyttöön vielä tänä vuonna.

Oikeuspaikan valinta on hieman erikoinen, sillä Yhdysvalloilla ei ole suoraa osuutta kiihdyttimessä (Yhdysvallat rahoittaa kiihdytintä, Plerttu Aivohippa).

Wagnerin ja Sanchon mukaan LHC pystyy luomaan pieniä mustia aukkoja, jotka voivat ”nielaista” maapallon. He ilmaisivat huolestumisensa myös muun muassa siitä, että ns. outokaiset (strangelets) voivat muuttaa kaiken materiaalin outokaisiksi, vnunet kertoo.

MSNBC:n mukaan outokaisissa on kyse siitä, että kun protoneja törmäytetään suurella energialla toisiinsa, voi muodostua uudenlaisia kvarkkiyhdistelmiä. Protonit muodostuvat kvarkeista.

Kolmas kaksikon luoma ns. tuomiopäivän skenaario on magneettiset monopolit. Teoria perustuu olettamukseen, että suurella energialla toisiinsa törmäävät partikkelit voivat luoda masiivisia partikkeleita, joissa on ainoastaan yksi napa, joko pohjoinen tai etelä, muttei molempia. Ns. etelä-pohjoinen magneettisuus hallitsee luontoa.

Wagner ja Sancho pelkäävät, että LHC muodostaa edellämainittuja partikkeleita, jotka muuttavat atomit toisenlaiseksi materiaksi.

Cernin fyysikot kumoavat kaksikon teoriat. - Eräiden fyysikoiden mukaan LHC:n törmäytykset voivat muodostaa mikroskooppisia mustia aukkoja. Tällaisten aukkojen energia on kuitenkin suhteessa törmäävien partikkelien energioihin. Näitä energiamääriä voidaan verrata hyttysten energioihin.

Cern vannoo, ettei LHC:n muodostamien mustien aukkojen energia pysty luomaan sellaista vetovoimaa, joka vetäisi materiaa puoleensa. Jos LHC pystyy luomaan mustia aukkoja, kosmiset säteet suurempine energioineen olisivat jo tuottaneet niitä paljon enemmän, järjestö sanoi tiedotteessaan.

- Koska maapallo on edelleen paikallaan, ei ole syytä olettaa, että LHC:n toiminta olisi haitallista, Cern totesi.

The Register tutki Wagnerin taustoja. Julkaisun mukaan hän on asiantuntija monella alalla. Koulutukseltaan Wagner biologi, jolla on arvosana myös fysiikasta. Hän on opiskellut myös lakia ja työskennellyt ydinlääketieteen sekä terveysfysiikan parissa ennen ryhtymistään opettajaksi. Hän perusti World Botanical Gardensin Havaijin Umaumaan."
-IT-viikko 31.3.2008

Wagner on itse ilmoittanut löytäneensä magneettisen monopolihiukkasen kosmista säteilyä tutkiessaan, mutta jostain syystä maailma ei sillä kertaa tuhoutunut. Toisaalta ajatus, että kaikkien aikojen suurin kiihdytin voisi synnyttää vaarallisessa määrin eksoottista materiaa, on kiehtova.

Mikäli siis hiukkastutkijat toukokuussa työntävät sormensa liian syvälle universumin napaan ja huomaatte kesken iltalenkin putoavanne tuulipuku lepattaen kohti taivasta, kannattaa yrittää näppäillä CERNin vikailmoituksien palvelunumero ennenkuin saavutatte ilmakehän ylemmät kerrokset tai tapahtumahorisontin.

P.S.

Walter Wagner ja Luis Sancho eivät ole pelkoineen yksin melskaavia hörhöjä, vaan muutkin fyysikot ovat ilmaisseet huolensa superkiihdyttimen mahdollisesta vaarallisuudesta.

Edes CERNin hanketta kannattavat tiedemiehet eivät sano kyseisten ilmiöiden olevan mahdottomia, koska kunnollisia teorioita ei ole, vaan toteavat mahdollisen katastrofin todennäköisyyden olevan "1: 50 000 000"
(-Sir Martin Rees) tai yhtä suuren kuin "Voittaa lotossa kolme viikkoa peräkkäin" (-Frank Close)

maanantai 3. maaliskuuta 2008

On rikos syntyä suomalaiseksi

Kun passit muuttuivat biometrisiksi monet tuttavani ihmettelivät äärimmäisen negatiivista suhtautumistani asiaan. Se tosiseikka, että kerran kerätty tieto on arkistoissa ikuisesti, mutta sen käyttötapaa voidaan helposti muuttaa milloin tahansa, ei yksinkertaisesti tuntunut aukeavan heille mitenkään.

EU:n päätöksellä biometrisisten passien kehitys etenee vuoden 2009 kesäkuun loppuun mennessä siten, että sormenjäljet otetaan passien toiseksi biometriseksi tunnisteeksi kasvokuvan rinnalle. Nyt maan korkein poliisiviranomainen, poliisiylijohtaja Markku Salminen, on jo ennakkoon ilmoittanut toivovansa, että kaikkien suomalaisten passin haltijoiden sormenjälkiä voitaisiin käyttää rikosten tutkintaan ja ennalta ehkäisemiseen. Asiaa valmistelee parasta aikaa lainmuutosesitystä passiuudistuksesta tekevä työryhmä.

Aiemmin poliisin sormenjälkirekisteriin joutuminen on edellyttänyt rikoksen tekemistä. Sormenjäljet ovat olleet jokaisen kunniallisen kansalaisen yksityisomaisuutta. Edes rikostutkinnassa otettuja sormenjälkiä ei ole säilytetty, jos henkilö on osoittautunut syyttömäksi. Tämä asia muutetaan vuonna 2009.

Kun biometriset passit aikoinaan lanseerattiin, meille vakuutettiin, ettei kerättyjä tietoja tulla koskaan käyttämään mihinkään muuhun tarkoitukseen. Nyt passien tunnistetiedoista tulee suoraan osa rikollisista kerättyä tietokantaa, joka siis laajenee koskemaan myös potentiaalisia rikollisia eli meitä kaikkia. Tämä tapahtuu tietenkin omaksi parhaaksemme, eikä edes poliisiylijohtaja Salminen osaa asiaa Helsingin Sanomissa kysyttäessä nimetä järjestelyssä mitään huonoja puolia.

Itse pystyn vaivatta keksimään lukemattomia huonoja puolia kansalaisia koskevien henkilökohtaisten tunnistetietojen hyödyntämisestä tavoilla, jotka kulloinkin viranomaisille sattuvat sopimaan. Jotta välttäisimme itsestäänselvyyksiä ja saisimme mukaan tervettä kärjistämisen makua, esitän tässä seuraavan hypoteettisen kysymyksen.

DNA on sormenjälkeäkin parempi tunniste. DNA-tunnistetietojen tulo osaksi biometristä identiteetin varmistusta on väistämätöntä muutaman vuoden sisällä. Tiettyjen geenien on todettu lisäävän rikollista käyttäytymistä. Jos sormenjälkien kerääminen kaikilta suomen kansalaisilta rikostutkintaa varten on vastuullista ja hyvää viranomaistoimintaa, miten voidaan perustella ettei DNA-tietoja kerättäessä kiinnitettäisi edes tieteellistä huomiota tunnettuihin riskitekijöihin yksilön genomissa?

lauantai 2. helmikuuta 2008

Maailman paras kännykkä

Joskus (ja aivan liian) harvoin käteen sattuu pala teknologiaa, joka on niin viimeistelty ja niin harkittu, että jo sen koskettaminen loihtii kasvoille tyytyväisen hymyn. Nokian uusi Communicator on täydellinen puhelin. Se on teknologinen taideteos, joka yllättää toimivuudellaan ja älykkyydellään vielä viikkoja ensikosketuksen jälkeen. Sanotaan, ettei mikään ole niin viisas kuin insinööri. Minun on nyt todettava, että Suomalainen insinööri on viisaampi kuin insinööri.

E90-puhelimessa on ainoastaan yksi vika ja se on hinta. Toivon senkin asettuvan kohdalleen vuoden sisällä, koska tämä laite ansaitsee paikan jokaisen liikkuvaa työtä tekevän vyökotelossa ja jokainen liikkuvaa työtä tekevä ansaitsee tämän puhelimen. Kun sen hinta hieman laskee, kyseinen laite on kevyesti hienointa päivittäisteknologiaa maailmassa.

Kunnioittavat kiitokset Ysikymppisen suunnitelleelle Nokialaiselle työryhmälle. Te olette tehneet tässä raakileteknologian vaivaamassa nykymaailmassa aivan poikkeuksellisen laadukasta työtä. Nostan teille hattuani.

Tämä puhelin on suomalainen katana.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Uusin lelu

”Maailman kestävin Usb-muisti ei ole vain vesitiivis ja tulenkestävä vaan sen kaksikerroksinen metallikuori tekee siitä luodinkestävän.”

Suurimmalle osalle ihmisistä luodinkestävä USB-muisti saattaa kuulosta yhtä tarpeelliselta kuin hydraulinen kahvimuki tai soiva
saippua. Minä en ole yksi niistä ihmisistä.

Ainoa kauneusvirhe on pääsiäismunasta löydetty kiinnitysmekanismi. Se irtosi ruuvimeisselillä ja tilalla on nyt koiran pantaan tarkoitettu pikalukko.

Ja kyllä vaan - maailmassa on myös ihmisiä, jotka tuollaisen mainoslauseen nähdessään painelevat tuote mukanaan ampumaradalle:

Tietokone-lehti testaa

Laite kesti .357 luodit, mutta .44 Magnum oli sille liikaa. Sitä siis voidaan suositella toimistokäyttöön. Ainakin Suomessa.

perjantai 27. huhtikuuta 2007

Hiukkasen pelottavaa



Niels Bohrin Kööpenhaminan teorian mukaan mikään ei ole todellista ennen kuin teemme siitä sellaista omalla havainnollamme. Kaikki on olemassa mahdollisuuksina emmekä voi sanoa minkään olemuksesta mitään ennen kuin havainnoimme sitä. Huomiomme tekee asioista todellisia ja antaa niille elämän. Kun keskitymme yhteen kaikki muut vaihtoehdot romahtavat olemattomuuteen eivätkä ne enää ole mahdollisia.

Richard Feynman on todennut, että kvanttifysiikan suurin mysteeri on kaksirakokokeessa. Tässä kokeessa lähetetään yksi elektroni kerrallaan
kohti elektroneja läpäisemätöntä levyä, jossa on kaksi pitkulaista rakoa (kts. kuva).

Aluksi jokainen yksittäinen elektroni näyttää saapuvan satunnaisesti taustakankaalle, jossa ne näkyvät pienenä välähdyksenä kuten pitäisikin. Noin 20 000 elektronin jälkeen alamme havaita aaltomuotojen muodostaman interferenssikuvion. Mikäli elektroni on pieni hiukkanen sen pitäisi pitäisi pystyä kulkemaan ainoastaan jommankumman raon läpi ja syntyvä kuvio taustakankaalla olisi kaksi viivaa.

Mysteeri on se, että havaitsemamme interferenssikuvio voi syntyä ainoastaan silloin kun aaltomuoto läpäisee molemmat raot ja interferoi itsensä kanssa. Kaikki yritykset mitata kumman aukon läpi elektroni tosiasiassa kulki heikentävät interferenssikuviota. Mikäli tarkasti mittaamme jokaisen elektronin reitin interferenssikuvio häviää kokonaan - elektroni alkaa kiltisti käyttäytyä kuten hiukkanen ja odotetut kaksi viivaa tulevat näkyviin. Interferenssikuvio pysyy näkyvillä ainoastaan niin kauan kun meillä ei ole tietoa elektronin reitistä ja sen on mahdollista käyttäytyä kuin aalto.

Tämä on pähkinänkuoressa kvanttimekaniikan suurin arvoitus.

Ja sama piirrettynä.

"If quantum mechanics hasn't profoundly shocked you, you haven't understood it yet."
-Niels Bohr