Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2015

Tehokas katuminen - tämä on totta


”Tehokas katuminen” on tulossa Suomen verotukseen vuodeksi 2016. Hallitus on antanut asiasta lakiesityksen ja se hyväksytään eduskunnassa hallituspuolueiden enemmistön päätöksellä.

L
aki tarkoittaa, että jos olet vuosina 2004 – 2015 tehnyt veropetoksen tai törkeän veropetoksen ja piilottanut ryöstösaaliisi ulkomaille, voit vuoden 2016 aikana itse kuprusi ilmoittamalla välttyä taannehtivasti kaikilta laissa säädetyiltä rangaistuksilta ja sanktioilta. Myös ilmoittautujan henkilöllisyys pidetään salaisena.

Ohjelma kiirehditään voimaan vuodelle 2016. Vuonna 2017 verotuksen kansainvälinen automaattinen tietojenvaihto EU:ssa laajenee. Verorahoja piilotelleet rikolliset jäisivät automaattisesti kiinni ja joutuisivat oikeuteen vastaamaan teoistaan.

”Tehokasta katumista” perustellaan ajatuksella, että ulkomaille piiloteltu ja verottajalta huijattu pääoma kotiutuisi paremmin Suomeen. Määräaikaisen lain fiskaaliseksi tuotoksi Suomen valtiolle arvioidaan 1- 10 miljoonaa euroa.

Siis kokonaisuudessaan maksimissaan yhteensä 10 miljoonaa euroa lisää verotuloa vuonna 2016. Tämän kutsuminen edes naurettavaksi olisi naurettavaa.  

Armahduslaki takaa syytesuojan taannehtivasti rikoksista, joista on mahdollista saada ehdotonta vankeutta. Se on räätälöity muutamien tai korkeintaan muutamien kymmenien rikollisten joukolle. Pikanttina lisämausteena Luxemburgin kaupparekisterin mukaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner näkyi veroparatiisiyhtiö Saltri II LuxCon hallituksen jäsenenä vielä syyskuussa 2015. 

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tervetuloa yhdentyvään Eurooppaan

Kreikassa metrotyöntekijöiden lakkoon on vastattu liikenneministeri Kostis Hatzidakisin ilmoituksella, että lakkoilijat voidaan erityislain voimalla tuomita jopa 5 vuoden vankeuteen.

Eurooppalainen unelma tekee kuolemaa.


torstai 14. huhtikuuta 2011

Pistetään, pistetään atomia poskeen


31.5.2011 EU nosti ruoan sallittuja säteilyarvoja koko EU:n alueella. Tämä nosto koski myös Japanista tuotavaa ruokaa. Päätöksen teki mahdolliseksi 1989 annettu EU-asetus toimenpiteistä ydinkatastrofin yhteydessä.

Cesiumin isotooppien aiheuttama radioaktiivisuus maidossa sai EU:ssa normaalisti olla 370 becquereliä kilossa ja se nostettiin arvoon 1000 Bq/kg. Muun ruoan paitsi nesteiden ja lastenruoan cesium-raja oli EU:ssa normaalisti 600 Bq/kg, ja se nostettiin 1250 becquereliin/kg.

Nyt EU on Saksasta alkaneen kohun takia perunut päätöksensä. Maamme mediassa tämä nosto uutisoitiin Japanista tuotavien elintarvikkeiden valvonnan tarkentamisena. Siis koko Suomen mediassa ilman yhtäkään poikkeusta. Päätöksestä tai sen perumisesta ei vieläkään ole uutisoitu maassamme. Missään.

On hyvin mahdollista, että luet tästä asiasta nyt ensimmäistä kertaa.

Se on minusta melko pelottavaa.

perjantai 27. elokuuta 2010

Jari Sarasvuo löysi sisäisen pellensä


"Laiturilla bilettää 20-30 nuorta kesän, suomalaisen alkoholikulttuurin ja hormoniensa virittämänä. Käsken kakarat kasaan. Me emme ole heittäneet pulloja mereen, minulle uskotellaan. En minäkään, mutta me siivoamme silti yhdessä, Sarasvuo kirjoittaa.

Lopuksi setä pitää puhuttelun pennuille. Yksi kysyy, olenko joku kansanedustaja. Toinen haluaa lähettää terveisiä Virpille. Toivotamme hyvää lomanjatkoa toinen toisillemme."
-Matti Apusen juhlakirja "Käännös oikeaan", Jari Sarasvuo puhuu itsestään

Jari Sarasvuosta on pikku hiljaa kehittynyt täydellinen esimerkki siitä miten itsetärkeä pönötys ja sykofanttien jatkuvan nuolennan kohteena oleminen tappaa kyvyn itsekritiikkiin. Päädytään seisomaan nöyränä oman suuruuden edessä. Samalla menee kyky nauraa itselle silloin kun siihen todellakin olisi syytä.

Ellei Jarin tarina kertonut Kokoomusnuorten paikallisosaston kesäbileistä, niin kuka tahansa ymmärtää, että Jari on vihdoin päässyt yhteyteen sisäisen pellensä kanssa.

En tiedä mikä on ollut se traumaattinen kohtaaminen nuorison kanssa, joka on pakottanut Sarasvuon tällaisen lapsellista itsetehostusta uhkuvan sadun kirjoittamiseen. Voi kuitenkin helposti kuvitella, että siihen on kuulunut haistattelua, räkänaurua ja mahdollinen väkivallan uhka. Itsetärkeälle sedälle, jonka koko "auktoriteetti" perustuu pelkästään kyvylle irtisanoa, on tästä karmaisevasta tapauksesta jäänyt muutaman päivän sisäinen vapina. Maailma ei koostunutkaan pelokkaista alaisista ja hyötyä tavoittelevista miellyttäjistä. Sen korjaamiseksi on tapahtunut keksittävä uudelleen sisäisen sankaruuden myyttiä vastaavaksi. 

Sekä Jari Sarasvuo että Nalle Wahlroos ovat ansiokkaasti esitelleet julkisuudessa itsetärkeää kusipääosaamistaan pitkin kuluvaa syksyä. Pissa on lopullisesti lirahtanut hattuun. HPR:ää lainatakseni: "Onnea valitsemallanne tiellä".

perjantai 4. joulukuuta 2009

Finnairilla ei lakkoilla

Finnair myi tytäryhtiönsä Nortportin liiketoiminnot Baronalle ja päätti kuormaustyöntekijöiden työsuhteen 30.11.2009 klo 24:00.

"Liikkeenluovutuksessa työntekijällä on kuukauden ajan mahdollisuus sanoa itsensä irti ilman irtisanomisaikaa."
-sisäinen tiedote

Tänä aikana uusi yrittäjä Barona ei ole keskustellut yhdenkään työntekijän kanssa eikä työsopimuksia ole tehty. Toistaiseksi ihmisiä ei kuitenkaan voi myydä.

Näin ollen työntekijöillä ei ole ollut työsopimusta eikä tietenkään myöskään työvelvoitetta.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Tukikohta

Ukrainassa on tapahtunut todella kummia jo vähän aikaa. Koska Suomen tiedotusvälineet eivät ole juurikaan välittäneet asiasta tietoa, minä teen sen tässä nyt. Se mitä seuraavaksi luet, saattaa näyttää siltä kuin se olisi peräisin Stephen Kingin romaanista, mutta se ei ole. En myöskään ole varma onko seuraavien asioiden tietämisestä mitään iloa. Uskon silti vapaaseen tiedon välitykseen ja ihmisten oikeuteen tietää.

Ukrainassa kaksi kausi-influenssaa ja H1N1 ovat mahdollisesti vaihtaneet keskenään geenejä ja tuloksena on syntynyt uusi supertappava virus. Se tarttuu limakalvojen ja silmien kautta. Se surmaa sitä hoitavat lääkärit. Se tuhoaa sairastuneen keuhkot niin perusteellisesti, ettei hengityskoneesta ole hyötyä. Virallisten tietojen mukaan Ukrainassa kuollaan virukseen nyt 30 hengen päivävauhdilla.

”There is a need to change the treatment standards, because those which were used earlier, resulted in nothing – doctors failed to save all people infected with the virus in the reanimation. The belt ventilators did not help also.”

“The virus, which causes death, is very aggressive, it does not strike the trachea, but immediately gets into the lungs and causes heavy swelling and solid hemorrhage.”

“'We have carried out post mortems on two victims and found their lungs are as black as charcoal. They look like they have been burned. It's terrifying.”“The virus is extremely toxic, it is able to penetrate not only through respiratory apparatus but also through the eyes.”

“President Yushchenko (Ukrainan presidentti, toim. huom.) said: 'People are dying. The epidemic is killing doctors. This is absolutely inconceivable in the 21st Century.' “

Tarpeeksi monta höyrypäätä tuottaa sikainfluenssasta disinformaatiota ja omia teorioitaan nettiin 24/7. Siksi tyydyn ainoastaan julkaisemaan tämän uutisen.

Kommenttia Sosiaali-ja Terveysministeriöltä odotellessa.

Lähteet:



¨
UPDATE 17.11.2009
WHOn tänään julkaiseman tiedotteen mukaan alustavassa analyysissä ei ole havaittu Ukrainan H1N1-viruksen millään tavoin merkittävästi muuntuneen.

UPDATE 19.11.2009
GISAIDissa (Global Initiative on Sharing Avian Influenza Data), julkaistuissa Ukrainan virusnäytteissä neljässä kymmenessä on havaittu yksittäinen nukleotidi-muutos. Löydettyä D225G-muunnosta on tähän mennessä tavattu myös Kiinassa ja Australiassa.

Lintu-,sika ja ihmisperäinen virus näyttäisi olevan kehittymässä paremmin ihmiselle ”sopivaksi”. Samaa nukleotidia on aiemmin löydetty 1918/1919-kannasta.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Lapsellesi tehtävät lääketieteelliset kokeet eivät ole sinun asiasi

”Ehdotuksessa velvoitetaan ottamaan lapsen näkemykset huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti kuitenkin huomioiden sairauden ja tutkimuksen luonne. Ehdotuksessa ei enää aseteta tiettyä ikää, jolloin lapsen oletetaan saavuttavan sellaisen kypsyyden, että hän pystyisi tekemään itsenäisiä päätöksiä tutkimukseen osallistumisesta, vaan tämä jäisi riippumaan paitsi lapsesta ja hänen kehitystasostaan myös tutkimushankkeesta. Kun lapsi voi itsenäisesti tehdä tutkimukseen osallistumista koskevan päätöksen, asiasta ei enää tarvitsisi ilmoittaa hänen vanhemmilleen.”
-ote Hallituksen esityksestä Eduskunnalle lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta


Kuulostaako science fictionilta? Sitä se ei ole vaan totisinta totta.

Tämä Sosiaali-ja terveysministeriön lakiehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella 15.11.2009 asti. Toteutuessaan se mahdollistaa kaiken ikäisten lasten osallistumisen niin ”halutessaan” erilaisiin lääketieteellisin tutkimuksiin (mukaanlukien kliiniset lääketutkimukset) ilman, että asiasta tarvitsisi kertoa heidän vanhemmilleen.

En voi ymmärtää, miten vanhemmat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä lastensa terveyden suhteen, mikäli tällainen laki hyväksytään. Puhumattakaan siitä, että akuutin sairauden ilmetessä osattaisiin edes arvailla sen mahdollisia syitä.

Nämä lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä heinäkuuta 2010.