Viime aikoina on tuntunut vähän siltä ettei ole mitään sanottavaa. Ruhonjuuritason poliittisen ilmapiirin vaihtoehdottomuus ja ylpeän militantti typeryys vetävät hiljaiseksi. Friedmannin opetuslapsien luotsaama itsemurhakapitalistinen hirmuhallituksemme näyttäisi olevan suositumpi kuin koskaan. Internetin foorumit ovat täynnä mielipidekirjoituksia, joissa "kansa" vaatii omien palkkojensa alentamista, oman lakko-oikeutensa poistamista ja itsensä saneeraaamista kortistoon. Iltapäivälehdistö ruotii päivästä toiseen maamme oppositiota agressiivisuudella, joka länsimaisissa sivistysvaltioissa on perinteisesti varattu hallituspuolueille. Lopullisena kumarruksena Helsingin Sanomat ilmoittaa liike-elämän olevan se todellinen vallan vahtikoira löperön median sijaan.
On kuitenkin olemassa sen tason henkistä pippuria, joka nenään vedettynä murtautuu jopa tämän apatian läpi. Vasemmistossa on moniaalla käyty keskustelua siitä mikä on vasemmiston tehtävä. On pohdiskeltu onko vasemmistolla enää mitään tehtävää. Tähän täytyy Kekkosen tapaan todeta: saatanan tunarit!
Minkälaisella hattivattien asuttamalla planeetalla sitä voi ihminen asua? Saako opintorahalla liikaa bumia ja punaviiniä? Onko SDP:n puoluetoimiston tapettiliisteriin sekoitettu kloroformia? Absoluuttisen pääomavallan toteutumista ajastava kello käy viittä vaille kahtatoista ja samaan aikaan yhteiskunnan positiivisimmat voimat pohtivat onko niiden olemassaololle perusteita. Herätkää nyt kun siihen on vielä mahdollisuus.
Rautalangasta vääntäen. Mikä on vasemmiston tehtävä vuonna 2010? Se on täsmälleen sama kuin aina - edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja tavallisten ihmisten hyvinvointia. Savvy?
