Just say NO!

"Ethän sä voi olla ilman Facebook-tiliä", totesi jälleen yksi tapaamani henkilö. Väärin. Minä voin ja aion tulevaisuudessakin olla ilman muutamaa idioottien välttämättömyyksinä pitämää asiaa kuten bonuskortteja tai ymmärrystä siitä kuka on BigBrotherin Lissu-Miina.

Käytän seuraavaksi tämän lyhyen hetken elämästäsi, rakas mahdollinen lukijani, kertomalla miksi voin olla ilman Facebook-tiliä.

Mikä tekee Facebookista niin suositun? Tähän kysymykseen on sekä helppoa että masentavaa vastata. Ensin luot oman elämäsi virtuaalisen ihannekuvan käyttäen ainoastaan valitsemiasi totuuksia. Ei pahoja hajuja, huonoja päiviä tai ässävikaa ellet sitten tunne halua näyttää "syvällistä" puoltasi. Seuraavaksi "friend request" siltä yhdeltä Simolta, jota ei ole moikannut kadulla kymmeneen vuoteen ja on matkalla kohti 249 ystävän onnelaa. Jokainen saatu tai lähetetty kutsu tekee sinusta laskettavissa olevalla tavalla hieman suositumman. Ennen kaikkea jokainen uusi virtuaaliystävä on vahvistus sille, että nettiin luomasi mielikuvitushahmo onkin oikeasti olemassa ja se hahmo olet sinä ja sinun elämäsi.

Facebook on kammottavaa sosiaalista kehärunkkaamista joka muistuttaa todellisia ihmissuhteita kuten masturbointi muistuttaa seksiä. Facebook määrittelee uudelleen ystävyyden käsitteen, välineellistää ihmiset ja on suoraan kuva elämästä suosituimmuuskilpailuna. Naamakirjassa määrä korvaa laadun kun siitäkin idiootista, jota haluaisit heittää tuopilla tulee yksi numero kasvavalla kaverilistallasi.

Facebookin suosio saa minut vakavasti epäilemään onko kukaan enää immuuni ajatukselle, että on välttämätöntä olla julkisuuden henkilö ollakseen olemassa.

P.S.

Kulkeeko joku kadulla jaellen jokaiselle vastaan tulijalle kasvokuvilla varustettuja koottuja yhteystietolistoja itsestään, perheestään ja kaikista tutuistaan? Laitetaanko niitä julisteina katujen varsille? Annetaanko työnantajalle?