Principia Discordiæ

Sekä järjestys että epäjärjestys ovat ihmisen luomia käsitteitä. Ne ovat puhtaan kaaoksen keinotekoista jakamista osiin, joka kuitenkin on aina astetta syvempää kuin käsitteiden luomisen taso on.

Käsitteenluomiskoneellamme, jota kutsutaan “mieleksi”, tarkastelemme todellisuutta niiden käsitteiden läpi, joita kulttuurimme meille antaa.

Nämä käsitteet on erheellisesti nimetty “todellisuudeksi” ja ymmärtämättömät ihmiset ovat tämän takia aina hämmentyneitä siitä, että varsinkin toisten kulttuurien edustajat näkevät “todellisuuden” eri tavalla kuin he.

Ainoastaan todellisuuskäsitykset ovat erilaisia. Oikea Todellisuus (isolla T:llä) on astetta syvempää kuin todellisuuden käsite.

Katsomme todellisuutta ikkunoiden läpi, joihin olemme piirtäneet koordinaatistoja (käsitteet). Eri filosofiat käyttävät erilaisia koordinaatistoja. Kulttuuri on ryhmä ihmisiä, joiden koordinaatistot ovat suhteellisen samanlaisia. Tarkastelemme näkemäämme kaaosta ja suhteutamme sen koordinaatistojemme pisteisiin ja sitä kautta ymmärrämme sitä. Tosiasiassa näkemämme järjestys on käyttämämme koordinaatiston järjestystä.

Länsimainen filosofia on perinteisesti kiinnostunut erilaisten koordinaatistojen vertailusta keskenään ja niiden yhdistelemisestä, jotta syntyisi yksi täydellinen koordinaatisto, joka kattaa koko todellisuuden ja siten on Todellisuutta. Tämä on harhakuvitelmaa. Jotkut koordinaatistot ovat hyödyllisempiä kuin toiset, erää kauniimpia, yhdet miellyttävämpiä jne., mutta yksikään ei voi olla Todellisempi kuin toinen.

Epäjärjestys on ainoastaan epäoleellista informaatiota jossakin tietyssä koordinaatistossa. ”Oleellinen” on keinotekoinen käsite kuten epäoleellinenkin.

Usko siihen, että järjestys on oikein ja että epäjärjestys on väärin tai jotenkin väärää on illuusio. Uskoa samaa epäjärjestyksestä on myös illuusiota.

Näkemämme todellisuus (pienellä T:llä) on siis määrittelykysymys suhteessa sillä hetkellä käytettävään koordinaatistoon ja metafyysinen oikea Todellisuus ei liity käytössä oleviin koordinaatistoihin mitenkään. Valitse koordinaatisto, katso sen läpi ja näet osan kaaoksesta muuttuvan järjestykseksi ja osan epäjärjestykseksi. Valitse toinen koordinaatisto ja sama kaaos näyttää eri tavalla järjestyneeltä ja epäjärjestyneeltä.

Todellisuus on alkuperäinen mustetahratesti.

---

Malaclypse Nuoremman teoksesta "Principia Discordia" kohtuullisen vapaasti suomentanut Plerttu Aivohippa 2008.

Just say NO!

"Ethän sä voi olla ilman Facebook-tiliä", totesi jälleen yksi tapaamani henkilö. Väärin. Minä voin ja aion tulevaisuudessakin olla ilman muutamaa idioottien välttämättömyyksinä pitämää asiaa kuten bonuskortteja tai ymmärrystä siitä kuka on BigBrotherin Lissu-Miina.

Käytän seuraavaksi tämän lyhyen hetken elämästäsi, rakas mahdollinen lukijani, kertomalla miksi voin olla ilman Facebook-tiliä.

Mikä tekee Facebookista niin suositun? Tähän kysymykseen on sekä helppoa että masentavaa vastata. Ensin luot oman elämäsi virtuaalisen ihannekuvan käyttäen ainoastaan valitsemiasi totuuksia. Ei pahoja hajuja, huonoja päiviä tai ässävikaa ellet sitten tunne halua näyttää "syvällistä" puoltasi. Seuraavaksi "friend request" siltä yhdeltä Simolta, jota ei ole moikannut kadulla kymmeneen vuoteen ja on matkalla kohti 249 ystävän onnelaa. Jokainen saatu tai lähetetty kutsu tekee sinusta laskettavissa olevalla tavalla hieman suositumman. Ennen kaikkea jokainen uusi virtuaaliystävä on vahvistus sille, että nettiin luomasi mielikuvitushahmo onkin oikeasti olemassa ja se hahmo olet sinä ja sinun elämäsi.

Facebook on kammottavaa sosiaalista kehärunkkaamista joka muistuttaa todellisia ihmissuhteita kuten masturbointi muistuttaa seksiä. Facebook määrittelee uudelleen ystävyyden käsitteen, välineellistää ihmiset ja on suoraan kuva elämästä suosituimmuuskilpailuna. Naamakirjassa määrä korvaa laadun kun siitäkin idiootista, jota haluaisit heittää tuopilla tulee yksi numero kasvavalla kaverilistallasi.

Facebookin suosio saa minut vakavasti epäilemään onko kukaan enää immuuni ajatukselle, että on välttämätöntä olla julkisuuden henkilö ollakseen olemassa.

P.S.

Kulkeeko joku kadulla jaellen jokaiselle vastaan tulijalle kasvokuvilla varustettuja koottuja yhteystietolistoja itsestään, perheestään ja kaikista tutuistaan? Laitetaanko niitä julisteina katujen varsille? Annetaanko työnantajalle?

Suojatiellä

On oikeastaan täysin loogista kaiken sen kärsimyksen jälkeen jota Maija Vilkkumaan persoonallinen ääni on minulle vuosien varrella tuottanut, että hänen uusin hittinsä ”Suojatiellä” on vastaavasti aiheuttanut niin paljon aitoa iloa ja riemua.

Mitä syntyy kun yhdistetään Plertun loputtoman infantiili mielikuvitus ja Vilkkumaan hillitön ylitulkinta? Vaikkapa oheinen hieman korjattu lyriikka pakonomaisesta käytöksestä.

Suojatiellä

Niin kauan mä oon tätä halunnut
Kadun poikki mä nään jo sut
Oi oi
Ei mä en voi

Mä katon sinne mä katon pois
Katon sua sitten katon jos mun puhelin sois
Hei pää
Älä mieti mitään

Muuta kuin et
Valkee, musta
juonpa kusta
suu vaan huutaa pelastusta
mut se ei nyt taida auttaa
se ei nyt taida auttaa
Kohta siellä
Peityn hiellä
Pahaa on, mut täytyy niellä
Ja ikuisuus on tässä
Ikuisuus on tässä

Mä nauran vaik kauheesti pelottaa
Olen lähellä niin ja mä lähenen vaan
Oi oi
Ei mä en voi

Oispa jo ensi viikko tai huominen
Oisinpa vahvempi kuin sade kultainen
Hei pää
Älä mieti mitään

Muuta kuin et
Valkee, musta
juonpa kusta
suu vaan huutaa pelastusta
mut se ei nyt taida auttaa
se ei nyt taida auttaa
Kohta siellä
Peityn hiellä
Pahaa on, mut täytyy niellä
Ja ikuisuus on tässä
Ikuisuus on tässä

Muutama lomakuva

Kaikkea ei kerrota, mutta ohessa muutama otos kesän 2008 lomatunnelmista. Klikkaamalla katsottavassa koossa

Älä unohda mehiläisiä!

Boltzmannin aivot ovat hypoteesi tietoisuudesta, joka syntyy kaaoksen satunnaisesta huojunnasta.

Tämä hypoteesi on yksi selityksistä sille miksi havaitsemme universumissamme niin paljon järjestystä. Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan universumin entropia eli epäjärjestys voi ainoastaan kasvaa. Tästä vääjäämättömästä kaaoksen kasvusta johtuen havaitussa maailmankaikkeudessa on liikaa lyhytaikaista järjestystä ja liian vähän ikuista entropiaa. Miksi?

Ludwig Boltzmann ehdotti, että me ja meidän matalaentropinen maailmamme on korkean entropian tason rajattoman ja ikuisen universumin satunnaista huojuntaa – pyörteitä entropiassa. Tavallisin huojunta on luonnollisesti hyvin pienessä mittakaavassa ja synnyttää ainoastaan hyvin pieniä järjestäytyneitä kokonaisuuksia. Suuremmat kokonaisuudet ovat harvinaisempia ja hyvin suuret (kuten järjestäytynyt maailmankaikkeus) likimain mahdottomia. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma koska aikaa ja tilaa on käytössä rajattomasti. Havaitsemme tämän hyvin epätodennäköisen maailman koska hyvin epätodennäköisiä olosuhteita tarvitaan, jotta voisimme olla sitä havainnoimassa.

Tästä seuraa ajatus Boltzmannin aivoista: kaaoksen satunnaisesta huojunnasta syntynyt maailmankaikkeus, jossa on monia itsetietoisia olentoja, on paljon epätodennäköisempi kuin yksittäinen kaaoksen huojunnasta syntynyt itsetietoinen mieli. Jokaista monia tietoisuuksia sisältävää universumia kohti on oltava lukemattomia kaaoksen pyörteilystä sattumalta rakentuneita, yksittäisiä mieliä keskellä ei mitään.

On siis huomattavasti todennäköisempää, että kaaoksen stokastinen huojunta on synnyttänyt yksittäiset aivot väärine muistoineen ja kuvitelmineen muista elävistä olennoista kuin, että todella olisi syntynyt niin monimutkainen järjestelmä kokonaisuudessaan. Näin ollen minäkin olen mitä ilmeisimmin keskellä ei mitään hourivien Boltzmannin aivojen kuumeista unta.

Tunne vastuusi. Viime aikojen mystiset mehiläiskadot ympäri maailmaa ovat selvä merkki alkavasta galaktisesta dementiastasi. Voisitko nyt keskittyä hieman, että saan kuvittelemaasi teeheni kuvittelemaasi hunajaa jatkossakin?