Kristian Smedsin ”Tuntematon sotilas” on sekä rakenteeltaan että muotokieleltään haastava ja varmasti täysin käsittämätön sille, joka ei jostain syystä tarinaa tunne. Sitä on kuitenkin syytä mennä katsomaan avoimin mielin ja päättää itse mitä siitä todella ajattelee. Esityksessä itsessään ei ole mitään todellista kauhisteltavaa ellei sitten se, että ohjaaja ei tällä kertaa ole alkanut orjallisesti toistamaan sadattatuhannetta kertaa Väinö Linna alkuperäisteoksen Ainoaa Oikeaa Kerrontatapaa. Tämä on sämplättyä rap-teatteria ja Smeds jammailee romaanilla nimeltä ”Tuntematon sotilas”.
Heti ensimmäisestä hetkestä räjähtämällä lähtenyt esityksen huikea fyysisyys teki vaikutuksen. Alun marssiminen vesisammiossa ja pahamaineinen pesukoneiden pieksentä lekoilla on hyvää, hauskaa ja täydellä sydämellä tehtyä teatteria.
Sekä Rokan että Koskelan hahmot olivat tuoreita ja ajatuksia herättäviä. Tämä ei ole mikään pieni saavutus näin kanonisoidussa ja kalutussa tekstissä. Lammion viljelemä metateatteri nauratti ainakin minua. Muiden näyttelijöiden osalta Kansallisteatterin Tuntematon on tulkinnaltaan oudon yksituumaista ammattiteatteria. Ainoastaan Rokkaa esittäneen Henry Hanikan keinovalikoima tuntui aidosti mielenkiintoiselta. Kaikki näyttelijät hautautuivat hetkittäin AV-tekniikan ja sillä kikkailun alle.
Esitys vaikutti tekstin suhteen kurittomalta tai sitten Smeds omaa 13-vuotiaan pojan huumorintajun. Joka tapauksessa ”spontaanit” lisäilyt ja heitot synnyttävät sellaisen ajatuksen ettei näyttelijä tai ohjaaja usko omaan tekstiinsä.
Kansallisteatterin ”Tuntemattoman sotilaan” vakavin ongelma on se, että esitys on ylipitkä. 3 tunnin ja 25 minuutin kesto sai epäilemään, että Smedsille maksetaan näytelmän pituuden mukaan. Liiallisesta pituudesta seurasi ongelmia temmossa - kuolleita hetkiä, ylipitkiä videoita ja toistoa jankkaamiseen asti. ”Tuntematonta” olisi voinut huoletta lyhentää tunnin.
Älymystön kehumaa esitystä vaivaa yllättäen lievä pönttöys. En milloinkaan pidä yleisön suorasta kosiskelusta johonkin rajattuun muka-osallistumiseen. Yleisön raahaaminen lavalle tanssimaan menee sitten jo Bjuströmin naminami-osastolle. Koira tuotiin lavalle, ravattiin katsomossa ja paljasta persettäkin läps-läps-läpsyteltiin. Ja olihan siellä vielä se vammainenkin Heh. Näytelmän kellariteatterimainen lopetus tyyliin: ”Hihii, koskahan ne tajuu et tää loppu”, oli vanha vitsi jo 90-luvulla.
Itse sain esitystä katsoessani kaksi uutta ajatusta romaanista. Tämä ei vielä ihan riitä perusteluksi ylipitkälle kestolle. Smedsin ”Tuntematon” on tarkoituksella rakennettu mediatapahtumaksi ja suuri osa esityksestä tapahtuu internetin mielipidepalstoilla ja lehtien sivuilla. Teoksena se on räiskähtelevä sillisalaatti, jossa hetkittäin tarkoituksellinen kryptisyys, rautalangasta väännetty sormen heristely ja vähän raakileet ajatukset vuorottelevat. Mikäli haluat nähdä klassikon modernina tulkintana ja tykeillä efekteillä höystettynä Ryhmäteatterin "Saatana saapuu Moskovaan" on kevyesti parempi vaihtoehto.
---
P.S. 12.1.2008
Pakko vielä todeta yksi asia. Se, että vuonna 1970 syntyneen Smedsin "Tuntematon sotilas" aiheuttaa ensin Risto Volasen ja nyt myös Aarno Laitisen kaltaisille sarvikuonoille pahoja stalinisti-flashbackejä ilman, että kumpikaan on edes nähnyt teosta nostaa kieltämättä sen arvoa huomattavasti.
Taistelen sen puolesta, että siihen oranssiin limaan pakatut elintarvikkeet poistuisivat markkinoilta.
Ilmaston muuttuminen huolestuttaa tavallisten ihmisten lisäksi liike-elämää ja sen lobbareita. Kalliiksi koettuihin investointeihin johtavat puheet ilmaston lämpenemisestä halutaan keinoja kaihtamatta saattaa naurettavaan valoon. Tätä taistelua käydään joka päivä meidän tavallisten kansalaisten silmien alla. Tässä esimerkki.