"Laiturilla bilettää 20-30 nuorta kesän, suomalaisen alkoholikulttuurin ja hormoniensa virittämänä. Käsken kakarat kasaan. Me emme ole heittäneet pulloja mereen, minulle uskotellaan. En minäkään, mutta me siivoamme silti yhdessä, Sarasvuo kirjoittaa.
Lopuksi setä pitää puhuttelun pennuille. Yksi kysyy, olenko joku kansanedustaja. Toinen haluaa lähettää terveisiä Virpille. Toivotamme hyvää lomanjatkoa toinen toisillemme."
-Matti Apusen juhlakirja "Käännös oikeaan", Jari Sarasvuo puhuu itsestään
Jari Sarasvuosta on pikku hiljaa kehittynyt täydellinen esimerkki siitä miten itsetärkeä pönötys ja sykofanttien jatkuvan nuolennan kohteena oleminen tappaa kyvyn itsekritiikkiin. Päädytään seisomaan nöyränä oman suuruuden edessä. Samalla menee kyky nauraa itselle silloin kun siihen todellakin olisi syytä.
Ellei Jarin tarina kertonut Kokoomusnuorten paikallisosaston kesäbileistä, niin kuka tahansa ymmärtää, että Jari on vihdoin päässyt yhteyteen sisäisen pellensä kanssa.
En tiedä mikä on ollut se traumaattinen kohtaaminen nuorison kanssa, joka on pakottanut Sarasvuon tällaisen lapsellista itsetehostusta uhkuvan sadun kirjoittamiseen. Voi kuitenkin helposti kuvitella, että siihen on kuulunut haistattelua, räkänaurua ja mahdollinen väkivallan uhka. Itsetärkeälle sedälle, jonka koko "auktoriteetti" perustuu pelkästään kyvylle irtisanoa, on tästä karmaisevasta tapauksesta jäänyt muutaman päivän sisäinen vapina. Maailma ei koostunutkaan pelokkaista alaisista ja hyötyä tavoittelevista miellyttäjistä. Sen korjaamiseksi on tapahtunut keksittävä uudelleen sisäisen sankaruuden myyttiä vastaavaksi.
Sekä Jari Sarasvuo että Nalle Wahlroos ovat ansiokkaasti esitelleet julkisuudessa itsetärkeää kusipääosaamistaan pitkin kuluvaa syksyä. Pissa on lopullisesti lirahtanut hattuun. HPR:ää lainatakseni: "Onnea valitsemallanne tiellä".
