torstai 12. kesäkuuta 2008

Puurolautanen uudistuu hitaasti

Tässä hieman syvemmin CSS:ään perehdyttyäni olen kevyesti uudistamassa Puurolautasen graafista ulkoasua. Aloitin headerista, jonka uusi grafiikka on kolmesta kuvasta rakennettu montaasi. Patsas on Linnanmäellä itse kuvaamani mystinen hirvitys; todennäköisesti paikallinen jumalolento. Se toi välittömästi mieleeni Lon Chaneyn kuolemattoman lauseen: "There is nothing funny about a clown in the moonlight."

Loput muutokset tulevat kun kerkeän.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Zen ja nukkumisen taito

Päivätajunnan ominaisuuksia pohdittaessa uskon Zenin päässeen lähimmäksi totuutta.

Hereillä olo on täydellistä keskittymistä vallitsevaan hetkeen. Sekä menneisyys että tulevaisuus ja Minä, joka niitä pohtii, ovat unta. Menneisyyden ja tulevaisuuden ajatteleminen on keskittymisen herpaantumista. Yöuni on täydellistä keskittymättömyyttä ja mielen vapaata assosiointia.

Täydellinen nykyhetkeen keskittyminen johtaa väistämättä ja suoraan kaiken pelon katoamiseen. Sitä on myös suorastaan hypnoottisen mielenkiintoista katsella ja se on tärkein syy mm. urheilun ja teatterin suosioon. Miekan tietä lakkaamatta kulkevan mielen esteettiset ja emotionaaliset palkinnot ovat kuitenkin minulle liian kylmiä.

Mieli ei kykene olemaan valveilla kaiken aikaa. Normaalissa päivätajunnassa on varmasti jokaisen syytä pyrkiä valveilla olon hetkien lisäämisen, mutta myös uneksinnalla on paikkansa ja ilman sitä mieli sortuu hyvin nopeasti.

Näiden ajatusten takana on vielä ainakin yksi taso, jota Zen ei käsittele.

Zen uskoo, että on olemassa jokin absoluuttinen nykyisyys, jossa mieli tai "Se" voi vapaana minuuden illuusiosta toimia. Tällainen nykyisyys kuitenkin vaatii, että on olemassa jokin meitä ympäröivä absoluuttinen todellisuus, jota "Se" kykenee havainnoimaan. Minusta on hämmästyttävää, etteivät viisaat zen-mestarit koskaan epäilleet konkreettisen todellisuuden olemassaoloa sinänsä. Ehkä kuoleman ja luonnon jatkuva totaalinen läheisyys tekee automaattisesti tämän tason filosofoinnista pelkkää yliälyllistä roskaa tai sitten zen-munkit olivat kyllin pragmaattisia keskittyäkseen ainoastaan ratkaistavissa oleviin ongelmiin...

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Plerttu on politically correct

"Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."
-Kaleva, 20.5.2008

En voinut olla kiinnittämättä huomiotani oheiseen kohtaan Kaleva-lehden 20.5. julkaistussa pääkirjoituksessa. Lainatussa tekstissä todetaan humalassa tappamisen olevan suomalais-ugrilaisen etnisen ryhmän erityispiirre.

Olenko ymmärtänyt lain kiihottamisesta kansanryhmää vastaan täysin väärin?

torstai 29. toukokuuta 2008

Kotiruokaa

Plerttu Comics (tm) tekee odottamattoman paluun tällä uusimmalla taideteoksella. Kuvaa klikkaamalla luettavassa koossa.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Viisauden sanoja

Kiirettä on pitänyt ja Puurolautanen on jäänyt pitkäksi aikaa kylmenemään.

Kun nyt hetken tässä ehdin pöydän ääressä pohdiskella, niin se mitä mieleen nousee ovat aforismit ja sanonnat. Nehän ovat kieliasultaan totuuden muotoisia ajatelmia, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden tai ajattelun kanssa.

Listaan tähän muutamia hölmöimpiä, joiden noudattaminen tai toistelu johtaa mahdollisesti jopa ruumiin vammaan:

Ei haukkuva koira pure.

Lihavat on lepposia.


Sitä saa mitä tilaa.


Uppoaahan sitä isoja laivojakin.

Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

"There's an old saying in Tennessee... I know it's in Texas, probably in Tennessee... that says, fool me once, shame on... shame on you. Fool me... you can't get fooled again."
-George W. Bush

maanantai 5. toukokuuta 2008

2 vuotta tänään 5.5.2008

perjantai 2. toukokuuta 2008

Glada vappen


Niin... hyvää Vappua vaan kaikille... ai, että se meni jo? No ei hlvetti...

---

Kuva julkaistu Puurolautanen-blogissa piirtäjän luvalla. Seppo Leinonen on kuvittaja ja pilapiirtäjä, syntynyt Kajaanissa 1957, opiskellut metsänhoitoa ja kuvataidetta Helsingissä. Pilapiirtämisen lisäksi hän suunnittelee ja toteuttaa myös muita graafisia töitä tilauksesta.