perjantai 15. kesäkuuta 2012

Löysää pastaa


Auttaako armottomaan pastahätään höyryävä krapulapasta? Mainostaminen on vaikea laji.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Mass murderer of the month

Pahuuden olemattomiin selittänyt yhteiskuntamme seisoo jälleen kerran silmät ymmyrkäisinä pseudohumanistisia teorioita vastaamattoman todellisuuden edessä.

”MIKSI?” on tälläkin kertaa älykkäintä mitä tiedotusvälineemme kykenevät Hyvinkään ammuskelusta otsikoimaan. Siihen kysymykseen kuulemme vastauksena seuraavien parin viikon ajan aivokuollutta kollektiivista kalkatusta. Syitä tähänkin tekoon etsitään videopeleistä, elokuvista, koulukiusaamisesta, syrjäytymisestä, mielenterveyspalveluista, nuorten miesten vaikeuksista, liian kovasta yhteiskunnasta, työttömyydestä ja niin edespäin ad nauseam. Murhaajan vaikeaa elämää punnitaan julkisissa keskusteluissa.

Sanonpa tämän nyt erikseen kaikille niille, joiden ajatuksia normaalisti kannatan: jättäkääpä nyt sen oman asianne projisoiminen tämän veren peittämän sian pintaan tällä kertaa väliin.

Käsittämättömästä halutaan tehdä käsitettävää inhimillistämällä murhaaja ja muuttamalla uhrit esineiksi, joihin voi purkaa ”tuskaansa”.

Kollektiivisesti yhteiskuntana me emme enää usko siihen, että yksilö voisi olla paha. Että yksilö voisi tappaa pelkästään ilkeyttään. Että se puuttuva ”syy” voisi olla jotakin niinkin turhaa kuin puhdas halu tehdä pahaa.

Nykyviisauden mukaisesti kaikkiin tällaisiin tekoihin on pakko aina olla jokin tekijän ulkopuolinen ja pakottava syy. Siksi kutsumme joukkomurhia tragedioiksi emmekä murhiksi. Yhteiskunta, joka on keksinyt jopa kusipäisyydelle oman tautimäärityksen (narsismi), on ratkaisemattoman ongelman edessä kun se törmää puhtaaseen pahuuteen.

Tosiasiassa kyseessä ovat typerät ja pahat ihmiset

Päinvastoin kuin mediassa usein esitetään, nämä thrill-kill-ampujat ovat typeriä ihmisiä. Heiltä puuttuu mielikuvitus suhteessa muiden ihmisten tuskaan ja omien tekojen seurauksiin. Tämä on nimenomaan typeryyttä. Tällaisilla aivoilla ei pärjää maailmassa. Pienemmässä mittakaavassa tämä ymmärretään. Kukaan ei pidä nerokkaana 50 auton renkaita viiltelevää teiniä tai taloyhtiöiden roskiksia polttelevaa sekakäyttäjää. Jos sen sijaan pistät .22 kaliberin pistoolin koulureppuusi ja lähdet ammuskelemaan luokkatovereitasi surkuttelee Osmo Soininvaarakin ”lahjakkaan ja ajattelevan nuoren” kohtaloa.

Päinvastoin kuin mediassa usein esitetään, nämä thrill-kill-ampujat ovat pahoja ihmisiä. Kuka vakavissaan pitää palavaa roskalavaa pyromaanin ”avunhuutona”? Tuli on jotain mitä pyromaani katselee kulli kovassa erektiossa välittämättä tippaakaan siitä, kuoleeko joku sivullinen hänen henkilökohtaisen nautintonsa tyydyttämisessä. Ammuskelija haluaa tappaa muita ihmisiä koska hän saa siitä nautintoa. Satunnaiset ja mahdollisimman puolustuskyvyttömät uhrit kertovat nimenomaan siitä.

”Mass Murderer of The Month” on taas kerran valittu ja komeilee jokaisen väkivaltapornolehtemme (erityisesti nämä kaksi paskarättiä IL ja IS) keskiaukeamalla. Tässä on se oikea palapelin viimeinen puuttuva pala. Pari viikkoa saamme katsella Eeron kuvaa. Psykologit pohtivat Eeron ongelmia. Poliitikot keksivät päivän lakiehdotuksen. Jokainen julkinen loinen saa vatsansa täydeltä ja pikku Eeron tien reunalla lojuvaa koiranpaskaakin mitättömämpi elämä on hetken koko suomen kansan huulilla.

YLEn radiolähetyksessä luettiin aikanaan kokonaisuudessaan Jokelan ampujan ”julistus”. Voiko jollain ihan tosissaan olla jotain kysyttävää? MIKSI?

Sallikaa minun…

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Juuria