Olin päättänyt lopettaa tupakoinnin 23 vuoden jälkeen. Metodiksi valitsin Zyban taikapillerit. Tämän blogin tarkoitus on osittain olla dokumenttina siitä seikkailusta ja toisaalta päiväkirja muidenkin sotien vuosilta. Lisäksi aivohippaa. In girum imus nocte, et consumimur igni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Jokainen lynkkaus on karnevaali
Kun YLE järjesti tiistaina 4.3. kannabisiltansa alkoi some savuta. Virtuaalinen lynkkausjoukko etunenässään muutama maamme julkkistyrkky alkoi sytyttelemään soihtujaan ja heiluttelemaan heinähankojaan jo ennen keskustelun alkamista.
Mistä moinen innostus?
No, luvassahan oli melko harvinainen tilaisuus päästä julkisesti herjaamaan ja kivittämään toista ihmistä täysin ilman pienintäkään pelkoa edesvastuuseen joutumisesta.
Suomalaisen julkisuuskäytännön mukaista on, että jos puhut sallivaan sävyyn kannabiksesta, sinusta saa sanoa julkisesti aivan mitä tahansa. Tämän paikalle kertynyt virtuaalinen lynkkausporukka (ja Jari Sarasvuo sen jäsenenä) tiesi vallan mainiosti.
Perinteen mukaisesti kivien heittely kohteeksi valikoitiin sairaimmalta ja heikoimmalta vaikuttanut yksilö. "Karnevaalit", joihin Sarasvuokin viittasi, aloitettiin puuttumalla Tuomas Lustigin ulkoiseen olemukseen edes vaivautumatta kuuntelemaan häneltä ensimmäistäkään kommenttia. Nyt vain kävikin niin ikävästi, että Lustigilla on vakava sairaus ja huume-kannabis reseptillä.
"My bad" totesi Jari Sarasvuo kun totuus lopulta valkeni hänelle. My ass!
On syvästi mielenkiintoista ketkä kerääntyivät heittelemään piruuttaan verbaalisia kiviä puolustuskyvyttömäksi tietämänsä ihmisen päälle.
Siis ketkä saavat tämän tyyppisestä ajanvietteestä itselleen kiksejä: "Hei toi on ruma! Hohohohohhoo!!!"
PS
Ellei Tuomas Lustig olisi vakavasti sairas, niin kaikki olisi ihan hyvin. Mikään ei olisi "my bad". Siinä pohdittavaa monelle muullekin kuin Jarille.
torstai 16. elokuuta 2012
Musti vai musta?
Voitaisiinko tehdä söpö lastenelokuva, jossa Mannerheimia esittää suomenpystykorva? Varmasti.
Voitaisiinko tehdä avantgarde-produktio, jossa Mannerheimia esittää miimikko? Kyllä varmaan.
Voitaisiinko tehdä kokeellinen elokuva, jossa Mannerheimia esittää musta mies? HERJAAJAT! RUAAAARGJHH!!! Eikö mikään ole enää pyhää????
maanantai 7. toukokuuta 2012
Tulenarat mielipiteet
”Virallisen selityksen mukaan miljardöörien kanssa samassa hallissa istuvat köyhät ovat paloturvallisuusriski. Jos köyhä syttyy yhtäkkiä palamaan, miljardöörin pintaan voi tulla palovamma.”
-Anonyymi
Vuoden 2012 MM-kisakatsomoissa järjestysmiehet ovat tunnollisesti keränneet talteen pääsylippujen hintaa kommentoivat protestilakanat. Syyksi on ilmoitettu ”paloturvallisuus”.
Niinpä yleisen turvallisuuden nimissä on syytä tarjota turvallisuusvinkki.
Esimerkiksi 120x180 cm SP-2000 sammutuspeitto maksaa 16 € ja näkyy hopeisena katsomosta loistavasti. Sammutuspeitto myös lisää katsomon paloturvallisuutta koska se soveltuu ensisammutukseen, mikäli lähellä istuva köyhä sattuisi leimahtamaan liekkeihin.
Tietenkin on syytä välttää myös tulenarkoja eli negatiivisia kommentteja. Positiivinen viesti on parempi. Esimerkiksi: ”Ihanan kalli$ta Kummola! Kiitos!!!”
-Anonyymi
Vuoden 2012 MM-kisakatsomoissa järjestysmiehet ovat tunnollisesti keränneet talteen pääsylippujen hintaa kommentoivat protestilakanat. Syyksi on ilmoitettu ”paloturvallisuus”.
Niinpä yleisen turvallisuuden nimissä on syytä tarjota turvallisuusvinkki.
Esimerkiksi 120x180 cm SP-2000 sammutuspeitto maksaa 16 € ja näkyy hopeisena katsomosta loistavasti. Sammutuspeitto myös lisää katsomon paloturvallisuutta koska se soveltuu ensisammutukseen, mikäli lähellä istuva köyhä sattuisi leimahtamaan liekkeihin.
Tietenkin on syytä välttää myös tulenarkoja eli negatiivisia kommentteja. Positiivinen viesti on parempi. Esimerkiksi: ”Ihanan kalli$ta Kummola! Kiitos!!!”
perjantai 4. toukokuuta 2012
2012 Jääkiekiekon MM-kisat ilmaiseksi selaimeesi
Kun Maikkari on nyt ihan virallisesti ilmoittanut, että ilmaiset nettilähetykset MM-kisoista Suomessa ovat väärää tietoa, niin pakko oikaista.
Ne ovat "väärää tietoa" siksi, että niiden katselu aivan perusselaimella on Maikkarin ja Analplussan dirikoiden toimesta estetty.
Lähetyksiä voi kuitenkin mainiosti seurata eikä se ole edes vaikeaa.
KISAT NÄKYMÄÄN
Asenna tuorein Firefox-selain:
Ne ovat "väärää tietoa" siksi, että niiden katselu aivan perusselaimella on Maikkarin ja Analplussan dirikoiden toimesta estetty.
Lähetyksiä voi kuitenkin mainiosti seurata eikä se ole edes vaikeaa.
KISAT NÄKYMÄÄN
Asenna tuorein Firefox-selain:
Valitse Firefoxin yläpalkista: Työkalut -> Lisäosat
Kirjoita hakukenttään "stealthy"
Asenna Stealthy 2.1
Käynnistä Stealthy 2.1 selaimen yläpalkista:
Valitse Preferences:
Valitse "maa", josta olet tulossa (esim. Puola toimii):
Kisoja voit seurata Juutuubista Kansainvälisen jääkiekkoliiton streamista.
Enjoy!
P.S.
Haluan lisätä vielä seuraavat asiat:
1. Ilmaisproxyä ei kannata jättää pysyvästi päälle, koska se saattaa hidastaa selaamista.
2. Kun käytät mitä tahansa ilmaisproxya niin älä kirjaudu omiin palveluihisi, jotka vaativat käyttäjätunnuksen ja salasanan (esim. sähköposti). Ne saattavat jäädä jonkun haaviin. Stealthy on hyvämaineinen, mutta allekirjoittanut on hieman paranoidi.
3. Suomen pelit pystyt näkemään myös AVA:lta ja MTV3:lta. Loput näet halutessasi neuvomallani tavalla.
Lisäkysymyksiin saa järkevässä määrin vastauksia allekirjoittaneelta.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Kirjallinen varoitus
Joskus sanat eivät riitä. Tämä on niitä kertoja. Minun on silti yritettävä koska velvollisuuteni on varoittaa muuta ihmiskuntaa.”Disaster Movie” ei ole ainoastaan huono elokuva. Disaster Movie ei ole pelkästään paska elokuva. ”Disaster Movie” on kaikkein huonoin ja paskin elokuva ikinä. Eikä se missään nimessä ole sitä hyvällä tavalla. Sen rinnalla "Transformers" näyttää "Blade Runnerilta".
Viimevuotisen joulukuusen työntäminen omaan perseeseen jalka edellä on huomattavasti miellyttävämpi tapa viettää 84 minuuttia kuin katsella tätä Jason Friedbergin ja Aaron Selzerin pyllertämää ulostekasaa. Ainoa sen synnyttämä tunne normaalissa ihmisessä on puhdas raivo – tekijät eivät nimittäin tyydy pelkästään huijaamaan katsojalta viittä euroa vuokrarahaa vaan he myös kusevat naureskellen tämän päälle.
”Disaster Movien” on ”parodia”, jonka epähauskuudelle vetää vertoja ainoastaan sen pohjaton ja rikollinen typeryys. Sitä katsoessaan voi tuntea aivosolujen kuolevan yksi kerrallaan unohduksen tuomasta helpotuksesta onnellisesti nyyhkäisten. ”Disaster Movie” onnistuu samalla olemaan pökerryttävän huonolla maulla tehty. On vaikea päättää oliko lasia verissä suin syövä nainen hauskempi kuin maassa makaavaa uhriaan potkiskeleva psykopaatti, joka samalla tyhjentää tähän pistoolin lippaan toisensa perään. Ehkä hauskinta sittenkin oli minuuttitolkulla jatkunut röyhtäily ja kakalla leikkimen. Heh. Heh.
Mitä Friedbergiin ja Selzeriin tulee niin nämä kaksi kusipäätä ansaitsisivat tulla tervatuiksi ja höyhennetyiksi ja sitten kannetuiksi ulos Hollywoodista ratakiskon pätkällä istuen.
Vältä tätä elokuvaa kuin jalkasilsaa. Jos sinun on valittava tämän elokuvan katsomisen tai jalkasilsan välillä valitse jalkasilsa.
Kun palautin tämän pökäleen videovuokraamoon kysyin myyjältä saisinko sen tilalle samaan rahaan uuden elokuvan. Myyjä suostui siihen esittämättä yhtäkään kysymystä. Tämä tarina on tosi.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä
Koprofagia on ulosteen syömistä. Termi tulee kreikan sanoista copros (uloste) ja phagein (syödä). Koprofagiaa ei tavallisesti esiinny ihmisillä. Yleensä se on puhtaasti koprofiliaan liittyvä ilmiö. Joskus koprofagiaa esiintyy myös skitsofrenian yhteydessä, vaikkakin tämä on erittäin harvinaista. Koprofagia voi liittyä pica-oireyhtymään, joka aikuisilla luokitellaan syömishäiriöihin kuuluvaksi mielenterveysongelmaksi.-Wikipedia
BB-syksy 2008 on nyt sitten polkaistu käyntiin. Lusikat esiin - tämä lämmin mämmi ei lopu kesken.
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Minä, meitsi ja mä
Ajatelkaapa jos tangosanoituksista olisi ollut vastuussa sama porukka, joka nyt riimittelee suomalaista hiphop-musiikkia. Miltä mahtaisivat kuulostaa vaikkapa "Satumaa" tai "Mustan kissan tango"?Aavan meren tällä puolen tangoo laulan mää,
täällä kaikki kuulla saavat meitsin määintää.
Meitsin laulut kauneimmat luo aina loistettaan,
vielä kaiken saan mä myöskin
aina rimmaamaan
---
La-la-la-la-la-la, lal-la!
On Aavan meren tango ja tango Cumparsiitta,
Ja Malandolla tango on Kosmopoliitin.
Mut minun oma tango, se paras tango on,
sen tangompaa ei ole alla auringon.
Hei, tanssi minun tango, tango, tango,
nyt minun oma tango se ikioma on!
Soi minun oma tango, tango, tango,
se Hakiksesta lensi tänne teillekin.
La-la-la-la-la-la, lal-la!
Toisaalta tämä nykyinen riimittely on ehdottomasti parempaa kuin amerikkalaisten esikuvien vastaava: "Tapan kaikki pienestä erheestä, syön rahaa ja sitä tulee mun perseestä, jou, rahaa, kamaa, tissiä, pyssyä, jou, jou, rahaa, peppua, rahaa, horatsuja, jou, rahaa, vittu mul on rahaa..."
tiistai 12. helmikuuta 2008
tiistai 4. syyskuuta 2007
Twisted but boring
BigBrother-sarja perustuu allegorialle elämästä suosituimmuuskilpailuna. Se on hillittömästi turvonneiden egojen kieroutunut peli, jossa näkymättömät kamerat lakkaamatta tallentavat omien elämiensä sankareiden jokaisen teon ja sanan. Miksikö? No siksi, että jokainen joka on joku, on tähti koska ainoastaan tähti on joku. Ja tähti on jokainen, joka on televisiossa ja iltalehden lööpissä.BigBrotheissa yhdistyy Sinkkuelämää-sarjan patologisen narsistinen arvomaailma Jerry Springer Show:n sosiaalipornoon sekä Selviytyjien kuvottavaan juonitteluun ja selkään puukottamiseen. Se esittää itsekkään, tappotyperän, lyhytnäköisen ja täysin mauttoman käytöksen normina ja positiivisia asioita tuovana.
Materiaali puhuu puolestaan: seksuaalinen hyväksikäyttö, pakollinen juopottelu, sikiöt, huoraaminen, "seksiskandaalit"... odotan parin vuoden päästä ensimmäistä pahoinpitelyä tai murhaa suorassa lähetyksessä.
BigBrother on sairas ja sitä tuottava media on sairas. Vaikka epikriisiä huolettomasti katselevalle oirehtiminen saattaa aluksi vaikuttaa peräti syndroomalta, on lopullinen diagnoosi kuitenkin yksinkertainen: ahneus.
perjantai 31. elokuuta 2007
Twisted but fun
Viime aikoina olen kahlannut polviin asti ulottuvassa mustassa vedessä, sytyttänyt ihmisiä palamaan ajatuksen voimalla sekä jahdannut 5-vuotiaita itkeviä pikkutyttöjä pitkin pimeitä käytäviä putkitonkeja heilutellen. Bioshock on ehdottomasti vuoden 2007 paras peli, ellei joku ehdi julkaista kotiholodeckiä ennen vuoden vaihdetta.
maanantai 16. heinäkuuta 2007
It's only a game
Iranissa on julkaistu tietokonepeli. Pelin nimi on "Special Operation 85: Hostage Rescue" eli Erikoisoperaatio 85: Panttivankien pelastaminen. Pelissä pelaajat ovat iranilaisia erikoisagentteja, jotka pyrkivät vapauttamaan USA:n vangitsemia iranilaisia diplomaatteja sekä ydintieteilijöitä. Vihollisia ovat yhdysvaltalaiset ja israelilaiset sotilaat.Peli on aiheuttanut netissä aikamoista pörinää ja pyhää kauhistusta. Sen pelätään yllyttävän alueen nuoria sotaan ja terroritekoihin. En nyt ota kantaa siihen tarvitseeko Lähi-Idän arabinuorisoa enää yllyttää turistiluokan semtex-matkoihin kohti paratiisia, mutta länsimaiden tekopyhyys saavuttaa tässä yhteydessä puhtaasti farssin tason.
Meidän oma viihdeteollisuutemme on vuosien varrella suoltanut satoja ellei tuhansia pelejä ja elokuvia, joissa milloin minkäkin maailmankolkan terroristit ja vihulaiset täsmäpommitetaan kivikauteen ja kulttuurien väliset erot ratkotaan konekivääreillä.
Nythän olisi syytä riemuun eikä levottomuuteen. Me olemme sittenkin kaikki samanlaisia, hyvää viihdettä rakastavia, ihmisiä.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2007
Transformers - The Movie
(kuvassa Autobottien salainen tervehdys)Nyt siviileilläkin on mahdollisuus omin silmin nähdä tämä salaisissa vankiloissa terrorismista epäiltyjen kiduttamiseen käytetty US Armyn tuottama kuvamateriaali omin silmin. Sitä ei enää luokitella salaiseksi koska se oli pakko korvata taukoamattomalla metallimusiikin soittamisella liian suuren vankikuolleisuuden takia.
Transformers on elokuva, joka luo tarpeen viettää neljä tuntia tulikuumassa suihkussa itsekseen nyyhkyttäen ja soperrellen sekä juuriharjalla aivojaan hangaten. Tuokaa kloriittia… tolua… suolahappoa… baaaaarhg...
lauantai 9. kesäkuuta 2007
Type O Negative Tampereella 8.6.2007
Peter Steele laulaa livenä kuin langennut enkeli. Poikkeuksellisen hyvät ja selkeät soundit täydellistivät yhden parhaista näkemistäni keikoista. Sauna Open Airissa saimme nauttia sellaisista klassikoista kuin ”Christian Woman”, ”Love You to Death” ja ”Black No. 1”, jonka kertosäkeen yleisö lauloi mukana huimaavan kauniisti.Steelen hieman sulkeutunutta lavaesiintymistä kompensoi bändin orginelli kahjuhuumori, joka synnytti loistavan kontrastin tummasävyisen musiikin kanssa. Valitettavasti kamerani akut hyytyivät ennen kuin lavalle yleisöstä raahattu kravattikaulainen Suomi-Rasputin tekopartoineen pääsi aloittamaan oman kekkaloivan tanssisoolonsa.
Christian Woman
A cross upon her bedroom wall
From grace she will fall
An image burning in her mind
And between her thighs
A dying God-man full of pain
When will you come again?
Before him beg to serve or please
On your back or knees
There's no forgiveness for her sins
Prefers punishment?
Would you suffer eternally
Or internally?
For her lust
She'll burn in hell
Her soul done medium well
All through mass manual stimulation
Salvation
Body of Christ
She needs
The body of Christ
She'd like to know God
Ooh love God
Feel her God
Inside of here - deep inside of her
Jesus Christ looks like me
Jesus Christ
Jesus Christ looks like me
Jesus Christ
Jesus Christ
perjantai 16. maaliskuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







