Näytetään tekstit, joissa on tunniste talous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talous. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2015

Tehokas katuminen - tämä on totta


”Tehokas katuminen” on tulossa Suomen verotukseen vuodeksi 2016. Hallitus on antanut asiasta lakiesityksen ja se hyväksytään eduskunnassa hallituspuolueiden enemmistön päätöksellä.

L
aki tarkoittaa, että jos olet vuosina 2004 – 2015 tehnyt veropetoksen tai törkeän veropetoksen ja piilottanut ryöstösaaliisi ulkomaille, voit vuoden 2016 aikana itse kuprusi ilmoittamalla välttyä taannehtivasti kaikilta laissa säädetyiltä rangaistuksilta ja sanktioilta. Myös ilmoittautujan henkilöllisyys pidetään salaisena.

Ohjelma kiirehditään voimaan vuodelle 2016. Vuonna 2017 verotuksen kansainvälinen automaattinen tietojenvaihto EU:ssa laajenee. Verorahoja piilotelleet rikolliset jäisivät automaattisesti kiinni ja joutuisivat oikeuteen vastaamaan teoistaan.

”Tehokasta katumista” perustellaan ajatuksella, että ulkomaille piiloteltu ja verottajalta huijattu pääoma kotiutuisi paremmin Suomeen. Määräaikaisen lain fiskaaliseksi tuotoksi Suomen valtiolle arvioidaan 1- 10 miljoonaa euroa.

Siis kokonaisuudessaan maksimissaan yhteensä 10 miljoonaa euroa lisää verotuloa vuonna 2016. Tämän kutsuminen edes naurettavaksi olisi naurettavaa.  

Armahduslaki takaa syytesuojan taannehtivasti rikoksista, joista on mahdollista saada ehdotonta vankeutta. Se on räätälöity muutamien tai korkeintaan muutamien kymmenien rikollisten joukolle. Pikanttina lisämausteena Luxemburgin kaupparekisterin mukaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner näkyi veroparatiisiyhtiö Saltri II LuxCon hallituksen jäsenenä vielä syyskuussa 2015. 

torstai 17. syyskuuta 2015

Paljonko isänmaallisuutta saa parilla miljardilla?

Nyt kun Sipilä on pitänyt myllypuheensa voimme todeta, että helpollahan tässä päästään.
Työntekijäpuolelta vaaditaan ainoastaan muutamien miljardien rahallisia leikkauksia heidän ansioistaan, työaikojen pidennystä ja lomien vähennystä.
Työnantajapuolelta on sen sijaan toivottu ihan kokonainen "ripaus isänmaallisuutta". Tätä voitaneen pitää miltei kohtuuttomana. Kyllähän jokainen tietää, että aito isänmaallisuus on paitsi painonsa arvoista kullassa pahimmillaan myös suorastaan hengenvaarallista.

tiistai 15. syyskuuta 2015

EK pelasti Suomen!

Elinkeinoelämän keskusliitto on arvioinut perjantain 18.9. mielenilmauksen aiheuttavan noin 100 miljoonan euron menetykset Suomen BKT:lle. Tämä loppusumma perustuu logiikkaan, jonka mukaan yhden valtakunnallisen työpäivän arvo on suoraan laskettavissa tehdyistä työtunneista ja suuruudeltaan 700 miljoonaa euroa. Siis jos työpäivän työtunneista menetetään 1/7 mielenosoituksen takia, aiheutuu siitä 100 miljoonan euron tappiot Suomelle. 

Koska EK on Suomen parhaiden talousälyjen yhteenliittymä voimme pitää sen tuottamaa talousmatematiikkaa virheettömänä. Siksi ensilukemalla murheellinen uutinen on tosiasiassa se kauan kaivattu valo tunnelin päässä. Elinkeinoelämän keskusliitto tuli vahingossa keksineeksi Sammon.

Jos jokainen suomalainen tekee esimerkiksi mielenilmausta seuraavan viikon tuplatunnit töitä koko viikon putkeen, niin saamme kasaan YHDESSÄ VIIKOSSA 4,9 miljardia euroa ylimääräistä. Tämä on likimain valtion tämän vuoden kokonaisvelan kasvua (5,1 miljardia) vastaava summa. Meidät on pelastettu.

Vajoan kiitollisuudesta ja ihailusta mykkänä EK:n työmarkkinoista vastaavan johtaja Ilkka Oksalan jalkoihin.  

maanantai 19. marraskuuta 2012

Suomi EU:n "kovassa ytimessä"

Se kuuluisa poliitikkojemme hehkuttelema "EU:n talouspolitiikan kova ydin" on oikealta nimeltään Directorate General for Economic and Financial Affairs eli ECFIN. Siis se, johon meidän piti pyrkiä ja jossa meidän tulee hintaan mihin tahansa pysyä voidaksemme vaikuttaa omiin asioihimme.

Kuinka ytimeen nyt sitten on päästy erinäisten kymmenien miljardien eurojen takausvastuilla, nettomaksajan roolilla ja kolmen A:n luottoluokituksella?

ECFINin pääosaston johdosta tai Suomen talousohjausta koskevista tehtävistä ei löydy ainuttakaan suomalaista. Suomen talous- ja raha-asioista vastaavassa yksikössä ei myöskään työskentele yhtäkään suomalaista.

Jäsenmaiden talouden seuraaminen ja ohjaaminen on ECFINissä järjestetty jakamalla jäsenmaat ryhmiksi.

Suomi kuuluu samaan ryhmään Bulgarian ja Romanian kanssa organisaatiokaavion kaikkein pohjinmaisena. Suomen ryhmää johtaa kokematon belgialainen tuotantotalousinsinööri Joost Kuhlman, joka ei ole ekonomisti. Hän on asemassa, jossa hänen valtansa Suomen talouspolitiikan linjauksiin ylittää sopivissa tilanteissa Suomen eduskunnankin vallan.

Ytimeen näyttäisi siis olevan vielä kokolailla matkaa. 

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kriisin lyhyt historia

Islanti (laina: 0,32 miljardia euroa)

”Käytännössä Suomi siis tulee lainaaman rahaa markkinoilta ja lainaamme sen edelleen Islannin valtiolle. Periaatteemme on, ettemme tule tässä häviämään, vaan saamme lainallemme koron.”
-Jyrki Katainen 20.11.2008, Jyrkin sivut

Islanti järjestää jälleen uuden kansanäänestyksen Icesave-korvauksista. Maan presidentti Olafur R. Grimsson ilmoitti sunnuntaina, että hän ei allekirjoita parlamentin viime viikolla hyväksymää sopimusta. Maaliskuussa pidetyssä kansanäänestyksessä sopimus hylättiin. Sopimuksen mukaan Islannin piti maksaa Hollannille ja Britannialle noin neljän miljardin euron korvaukset, jotka ne maksoivat omien maidensa kansalaisille.
-Taloussanomat, 21.2.2011

Islantilaisilta tyrmäys Icesave-miljardeille.
-Taloussanomat, 7.3.2011

Kreikka (laina: 1,48 miljardia euroa)

”Nyt ratkaistaan, kumpi vie ja kumpi vikisee: markkinavoimat vai yhteiskunnallinen päätöksenteko. Tästä pitää kerta kaikkiaan tehdä selvä! Sunnuntaina otamme niskalenkin hallitsemattomista markkinavoimista!”
-Jyrki Katainen, 8.5.2010

”Jos kaikki menee niin kuin pitäisi, saamme muutaman kymmenen miljoonaa voittoa"
-Jyrki Katainen, Iltasanomat, 3.5.2010

”Te kärsitte tappion. Suomi kärsii Kreikan lainoissa ainakin puolen miljardin euron luottotappion.”
-Citigroupin pääekonomisti Willem Buiter, 7.2.2011

Irlanti (takaus: 1,1 miljardia euroa)

"Iskimme tulpan valtioiden ylivelkaantumiselle"
-Jyrki Katainen, 29.11.2010

"Irlannin pankit tarvitsevat 24 miljardia lisää hätärahoitusta."
-YLE, 31.3.2011

Portugal (takaus: ainakin 1,2 miljardia euroa)

Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) mukaan Portugali ei ole pyytämässä ulkomaista laina-apua talouskriisiinsä.
-MTV3, 25.03.2011

Portugali hakee EU:lta hätäapua
-YLE, 6.4.2011

Espanja, Italia, Ranska…

Jos johonkin on voinut eurooppalaisen rahakriisin aikana luottaa, niin se on ollut kaiken uutisoinnin paikkaansa pitämättömyys ja maamme hallituksen lausuntojen valheellisuus. Eurooppalaisen poliittisen koneiston tekemät laittomat päätökset on sen sijaan voinut etukäteen lukea maailman johtavien talouslehtien sivuilta.

Hallitus jatkaa itsepintaisesti samalla linjalla kuin aiemminkin. Nyt meille lupaillaan, että Portugal on se vihon viimeinen pelastettava. Samaan aikaan kansainvälisestä mediasta voi lukea jo seuraavat kohteet takauksille: Espanja, Italia ja mahdollisesti Ranska.

Monet sanovat, että tämä Lissabonin sopimuksen eli EU:n perustuslain erikseen kieltämä laiton toimintatapa on ainoa mahdollinen. Olemme siis ensimmäistä kertaa historiassa saapuneet tilanteeseen, johon on ainoastaan Yksi Ratkaisu (Tm).

Friedmannin nauru varmasti kaikuu jopa sen tulisen järven pohjalta, jossa hän nykyisin paistuu. Yksi valtava dominoefekti on siirtämässä Keynesiläisellä talouspolitiikalla rakennettujen eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden varallisuuden suoraan yksityiseen omistukseen.

They're bust. Admit it.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Vuosituhannen kupru


Eivät "Irlannille" kohta annettavat rahat mene Irlantiin sen enempää kuin "Kreikalle" annetut rahat menivät Kreikkaan.

Nämä rahat menevät sijoittajien jättimäiseen hooveriin samalla kun he toisaalta repivät lainoistaan ennätyskorkoja. Globaalin sijoitus-ja pankkitoiminnan riskit on ulkoistettu 100% veronmaksajien kannettaviksi ja tämä säätelemätön kone jauhaa tasan niin kauan kun jossain on eurooppalainen valtio, jolla on euroakaan omaa varallisuutta jäljellä.

Miksi täällä ei lamppu näytä syttyvän kenenkään päässä? Luuleeko joku, että nämä kymmenet miljardit ammutaan raketilla aurinkoon tai että ne katoavat mustaan aukkoon?

Nyt on menossa täysin historiallisen mittakaavan varallisuuden siirto valtioilta yksityiselle pääomalle. Everything must go! Meidät kupataan tyhjiin ja sen jälkeen alkaa 1000 vuoden velkavankeus.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Tämän kvartaalin kannattamaton elämä

”Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa ystävällisiä unipillereitä (=myrkkyä) 70 vuotta täyttäneille vanhuksille.”
"Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle.”
-kirjailija Kaari Utrio

Utrion mitä todennäköisimmin ilkeän satiiriseksi tarkoitettuja kommentteja on jo ehditty kutsua raikkaaksi keskustelun avaukseksi ja tabujen tuulettamiseksi. Utrion ajatus normaalin kielen ilmaisuillahan oli, että yli 70-vuotiaille pitäisi antaa myrkkyä, että nämä tappaisivat itsensä koska he ovat yhteiskunnalle taloudellinen rasite. Satiiri ei siis tässä tapauksessa toiminut, koska vallitseva yhteiskunnallinen todellisuus on kaikkea satiiria äärettömän paljon kylmempää.

On loogista, että nyt kun olemme loppusijoittaneet vanhuksemme geriatrikkojen keskitysleireille, alamme seuraavaksi pohtia Lopullista Ratkaisua syntyneeseen vanhusongelmaan. Ihmisongelmajätteen käsittelylaitoksien toivottoman huonojen olosuhteiden motivoima ”ystävällisen unipillerin” nauttiminen on kieltämättä enkelipiikkiä tai kunnallista kaasukammiota moraalihygieenisempi ratkaisu. Muun muassa HS:n keskustelupalstoilla ajatus onkin saanut jo huomattavasti kannatusta.

Sitä, että yhteiskunnalla ei ole muuta sanottavaa ikääntyville kuin ”Kuole”, perustellaan vanhustenhoidon resurssipulalla eli kustannuksilla. Vanhus ei enää tuota muuta kuin kustannuksia.

Nykyviisauden mukainen ajattelu on kuitenkin kauttaaltaan verhoiltu tarkoituksellisen harhaanjohtaviin positiivisiin ilmaisuihin - sitä myydään meille. Taloudellisesti hyödyttömien vanhusten tuonpuoleiseen saneeraamisen kutsuminen eutanasiaksi on tässä ainoastaan pintaa.

Mikäli hengittämisestä lomauttamisen perusteluksi hyväksytään taloudelliset syyt, siitä tulee vaihtoehto kaikille sellaisille yksilöille, joiden voidaan elinaikanaan katsoa aiheuttavan yhteiskunnalle enemmän kustannuksia kuin tuloa. Muutoin koko käytäntö on ideologiselta perustaltaan kestämätön. Miksi pelkästään vanhuksien pitäisi ymmärtää poistaa itsensä taloutta kuormittamasta? Koko joukko kroonikoita tarvitsee kallista jatkuvaa hoitoa ja on pysyvästi työkyvyttöminä. Eriasteiset kehitysvammaiset viettävät laitoksissa vuosikymmeniä. Eikö heille voisi tarjota ystävällisiä unipillereitä jo vuoden ikäisenä vaikka mansikalla maustettuna? Uskoisin useimpien ottavan sen tässä vaiheessa ihan vapaaehtoisesti jos pikku kätösessä riittää moiseen sormia. Vakavasti masentuneiden hoidossa ystävälliset unipillerit tuottaisivatkin sitten jo todella huomattavaa tulosta hyvinkin lyhyessä ajassa. Ehkäpä vuoden 2012 budjetissa näitä vaapaaehtoisen poistuman tuotto/kustannus-laskelmia jo päästään tekemään.


Konsensus vaikuttaisi olevan, että emme halua elää mikäli jalka ei nouse Oy Suomi Ab:n tuloksentekijänä enää entiseen tahtiin. Älkäämme siis ainakaan puhuko itsekkyydestä. Tämän suurempaa epäitsekkyyttä on tuskin ihmiskunnan historiassa tavattu - enemmistö on valmis kuolemaan muutaman harvan suurempien taloudellisten etujen puolesta eikä palkkioksi ole luvassa edes 72 neitsyttä taivaspaikasta puhumattakaan.

Tämän kapitalistisen altruismin hohdetta tosin himmentää se tosiasia, ettei suurin osa näin ajattelevista aidosti usko koskaan tulevansa 'Sinkkuelämän' päähenkilöitä vanhemmaksi. Ainakaan tällä kvartaalilla.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kirpputorien kertomaa

Kirpputorilla voi tehdä löytöjä. Niin ainakin sanotaan. Allekirjoittaneelle ”kirppiksien” kiertelystä on vuosien varrella tullut lähes harrastus. Ostan sieltä maksimissaan ehkä kaksi tai kolme asiaa vuodessa, mutta se ei ole jutun idea.

Kirpputorit ovat omalla tavallaan ihmisyyden näyteikkunoita ja aikansa kuvia. Niissä vaikuttavat niiden omat lainalaisuudet, trendit ja ilmiöt. Kirpputorien kiertäminen ajatuksella ei aivan vastaa kuljeskelua kansakunnan olohuoneissa, mutta voi päästä sitä hyvin lähelle.

Kirpputorilla voi myös saada makeat naurut. Maailmasta nimittäin löytyy ihmisiä, jotka keräävät vaikka pihalta kiviä ja yrittävät sitten myydä niitä sinulle kovaan hintaan. Seuraavaksi poimintoja muutamista hauskimmista ja pari ilmaista vinkkiä.


Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa (henkilökohtainen suosikkini).
Lankunpätkä, johon oli mustalla tussilla kirjoitettu tolppakirjaimilla ”SAUNA” HINTA: 5 €

Mahdollisesti tästä voi olla iloa hyvin erityiselle lapselle, mutta epäilen.
Lasten action-figuuri, jolta puuttui pää ja toinen käsi. HINTA: 2 €

Varusteeksi todella isoon nukkekotiin?
Tyhjä 4 cl viinapullo. HINTA: 1,5 €

Vain rohkeille...
Puolityhjä kiinni teipattu likainen shampoopullo, jossa kellervää nestettä. HINTA: 3 €

Mitä köyhäilevä miljonääri ostaa jouluksi tuhmalle lapselle?
Muovipussillinen sekalaisia, tussilla tuhrittuja ja osittain rikkinäisiä peruslegoja.
HINTA (tarkistettu): 65 €(!)

Vakavasti allergiselle?
Hevoskirja, josta hevosten kuvat oli leikattu irti. HINTA: 4 €

Laiskalle tai tumpelolle.
Akkuporakone, jonka hintalapussa teksti: "Rikki". HINTA: 15 €(!)

Vältä näitä

Alkuperäispakkauksissa myytävät ”paristot”. Nämä joskus 80-luvulla tehdyt virtalähteet kestävät normaalissa käytössä noin 15 minuuttia ennen tyhjenemistään.

”Vanhat” hyväkuntoiset aikakauslehdet ovat yksi kirppistrendeistä juuri nyt. Näitä lojuu kasoittain lähes joka paikassa. Joku on todella ymmärtänyt nykyisen halvan painotekniikan tarjoamat mahdollisuudet.

Alkuperäispakkauksissa myytävät jatkojohdot ja jakorasiat. Nämä maksavat aina enemmän kuin vastaava tuote uutena kuitin ja palautusoikeuden kanssa.

Jobbareiden kojut. Jobbarit ovat kirpputorien syöpä. Jobbari myy uutta tavaraa kirpputorilla. Siihen on aina syy. Osta jobbarilta niin päädyt joko tekemään huonon kaupan tai joudut pelkästään huijatuksi.

Kaikkinaiset kattovalaisimet ellet ole kätevä. Jostain syystä rikkinäisen kattoon kiinnitettävän sähkölaitteen myymistä ei koeta moraalisesti arveluttavana.

DVD-ja CD-levyt, joista pyydetään hintaa viidestä eurosta ylöspäin. Marketeista saat saman uutena viidellä eurolla.

Tavarat, joissa lukee ”rikki”. Miksi maksaisit jonkun jätteistä? Niitä saa roskiksesta ilmaiseksi.

Tietokoneet. Vanhat tietokoneet ovat ongelmajätettä. Miksi maksaisit jonkun ongelmajätteistä? Niiden hävittäminen maksaa rahaa.

Perussäännöt

Et maksaisi kahta euroa kirpputorin ulkopuolellakaan jostain minkä paikka on roskiksessa.

Jos se maksaa yli 5 euroa haluatko sen todella?

Jos se maksaa yli 15 euroa sinun on todella haluttava se.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Lama yllättää 16 vuoden välein

30-luvun lama tunnetaan kaikkien taloudellisten taantumien isoäitinä. 16 vuotta eteenpäin ja olemme keskellä sen osittain aiheuttamaa Toista Maailmansotaa vuodessa 1944. Silloin eivät normaalit talouden lait toimineet alkuunkaan. Seuraavaksi saavumme vuoteen 1960 ja voimme ihastella suursodan tuhkasta lannoitteensa saanutta historian pisintä yhtämittaisesti jatkuvaa nousukautta. Hypätessämme jälleen 16 vuotta saavumme vuoteen 1976 ja lama on Suomessa pahimmillaan. Vuonna 1992 IT-kupla puhkeaa varoittamatta. Uusin lamamme yllättää kaikki jälleen 16 vuoden kuluttua 2008.

Matematiikka on yksinkertaista. Seuraavan kerran maailman talous romahtaa yllättäen kaikki vuonna 2024.

torstai 23. lokakuuta 2008

Järkevää ulkoistamista

Suomen Valtio aikoo korvata Kaupthing-pankkiin sijoittaneiden menetykset korkoineen. Tämä tarkoittaa sijoitetun pääoman korvaamista myös sille luvatun tuoton osalta. Lopullisen ehdotuksen asiasta eduskunnan suurelle salille tekee perjantaina valtiovarainvaliokunta. Eduskunta päättää takausvaltuuksien antamisesta perjantaina iltapäivällä.

Olen kunnioituksesta mykkänä. Kun Jyrki häviää Casino Kaupthingissa 25000 euroa ruletissa niin nyt minä maksan Jyrkille, paitsi hänen 25000 euroaan takaisin, myös hänen potentiaalisen voittonsa. Eikä tämäkään vielä riitä – teen saman Jyrkin kymmelletuhannelle kavereille. Yhteensä tässä pelipöydässä minulle tuli takkiin 115 miljoonalla eurolla plus Kaupthingin asiakkailleen lupaamat voitot päälle. Pitänee vähentää pelaamista ja riskisijoittamista.

Tätä minä kutsun todelliseksi ulkoistamiseksi – voitot sulle ja riskit mulle. Silkkaa neroutta! Ainoa asia joka minua tässä hämää on se, etten kykene nimeämään nykyistä talousjärjestelmäämme.

Talkookapitalismi?


P.S.

Stakesin tekemän tutkimuksen mukaan oppilashuollon saattaminen säälliseen kuntoon vaatisi noin 150 miljoonaa euroa. Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen totesivat molemmat TV2:n kunnallisvaalikeskustelussa ettei tälläisia rahoja olla rikkiammutuille kouluillemme jakamassa. Summan suuruutta voi verrata hallituksen myöntämiin 50 miljardin euron valtiontakauksiin suomalaispankkien sijoitustodistuksille ja joukkolainoille.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Lasku tulee - oletko valmis?

Ennustaminen on vaikeaa,varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Leikin tässä silti hetken ennustajaeukkoa.

Kunnallisvaalien jälkeen hallitus julkistaa pankkitukipakettinsa, joka on ainakin 25-35 miljardia euroa. Juuri nyt pääministerin ja valtiovarainministerin mukaan priimakunnossa oleva Suomalainen talous ei sitten yllättäen olekkaan niin priimakunnossa. Tietenkin tilanne on jo nyt johtavien hallituspuolueiden tiedossa, mutta sen ei haluta vaikuttavan kunnallisvaalitulokseen.

Viime kerralla veronmaksajien lopulliseksi kokonaistappioksi pankkikriisistä on arvioitu noin 50 miljardia markkaa. Luvussa eivät ole mukana välilliset kansantaloudelliset vaikutukset.

Tätä menoa ehdin elämäni aikana ostaa suomalaiset pankit ainakin kolmeen kertaan. Ymmärrän viimeinkin miten globaalin kapitalismin ikuinen kasvu mahdollistuu - kun piikki on täynnä minut kutsutaan paikalle maksamaan lasku ja juhlat voivat taas jatkua.

Uusliberalismin merkittävin oivallus on ollut ulkoistaa yritystoiminnan riskit valtioille.

torstai 15. maaliskuuta 2007

Rahan aukoton logiikka

Siellä missä tarvitsee perustella yksittäisten ihmisten, joukkojen tai koko Homo Sapiens-lajin elämän edellytysten huonontamista raha on peruste, jonka jälkeen keskustelu päättyy myöntyvään, alistuneeseen hiljaisuuteen. Rahasta on tullut ainoa rationaalinen perustelu kaikelle. Muut perustelut toiminnalle tai päätöksille on virallisesti julistettu kommunismiksi, viherpiipertelyksi ja ylipäänsä haihattelevaksi idealismiksi.

Ei ole yrityksen vika, että se ulkoistaa toimintonsa Kiinaan – siellä voidaan tuotantoa jatkaa suuremmalla voitolla. Ei ole kunnan vika jos mummot makaavat vanhainkodeissa omassa kusessaan – valtionosuuksia on leikattu. Ei ole valtion vika, etteivät kunnat kykene hoitamaan velvollisuuksiaan – valtio ei voi velkaantua vaan sen on tuotettava voittoa.

Kunnalliset palvelut kilpailutetaan ja yksityistetään kustannusten eli rahan säästämisen takia. Sosiaaliturvaa leikataan sosiaalikustannusten eli rahan säästämisen takia. Ihmiset kuolevat leikkausjonoihin koska muutama kuolemantapauksen estäminen vuodessa ei ihan vielä ole esimerkiksi 150 000 € arvoista. Ihmishengen tarkka euromääräinen arvo on tänään helposti laskettavissa.

Mikään yhteiskunnallinen vääryys ei nykyisin ole kenenkään vika vaan aina rahan sanelema kylmä realiteetti, jolle ei ole olemassa mitään loogista vaihtoehtoa tai vastaväitettä.

Globaalin halitsemattoman kapitalismin giganttinen propagandakoneisto on synnyttämämässä läntisen kvartaali-yhteiskunnan, jossa valtiollista, yhteistä ja henkilökohtaista taloutta arvotetaan pörssiyhtiöiden arvoilla ja mittareilla. Ihmisistä halutaan tehdä tuotantoyksiköitä ja keskenään vailla armoa kilpailevia oman elämänsä alihankkijoita.


---

The “free market” and laissez-faire doctrines and practices viewed the human world as an aggregation of persons – individuals – each of whom was controlled by a universal, and therefore interchangeable, rational or calculating economic self interest. The law of the free market was considered the law of human life. The free market was lord of all; and if it wrought havoc upon societies, heritages, ethical and esthetic values, family and community life, and even the natural resources of earth itself, it remained the overriding principle; it dominated conduct and assured ultimate salvation. It would eventually heal every wound it inflicted.

The Industrial Revolution contained the assertion of certain complex of “values”, made supreme over any other values which might exist. These values were those of wealth as an end in itself and wealth as the means to power; these overriding values were believed to contain within themselves the dynamics of humankind. They were society. Human process was individual process under the stimulus, universally efficient, of physical want and the money-lust or money-for-power lust. True it was that as viewed through these core-values and postulates about the nature of men, there did still exist facts of non-economic culture, institutions, languages, prejudices. They existed to be made use of, or circumvented, or endured, until the core-values of the Industrial Revolution could be made utterly regnant and its postulate as to human nature could be made wholly true through the rearrangement of human conditions and the re-conditioning of men’s minds.