Kaikki äidistäni, Mika Myllyahosta ja teatterin nykytilasta

 

Vaikeneminen on myöntymisen merkki

Yksi Suomen johtavista teatterin auktoriteeteista eli Kansallisteatterin johtaja, Mika Myllyaho, on juuri tehnyt merkittävimmän kulttuuripoliittisen linjauksen suomalaisen teatterin historiassa. Kukaan teatteritaiteen piirissä ei ole noussut tätä linjausta kritisoimaan. Mitenkään.  

Mika Myllyaho on siis todennut, ettei näyttelijän ole syytä ottaa vastaan roolia, jonka käsittelemän hahmon edustamaa (seksuaali)vähemmistöä hän ei itse henkilönä edusta. Tai jos ottaa niin siitä saa potkut.

Tämä on näyttelijän työsuhdeturvan kannalta melko ongelmaista. Lisäksi kuten julkisuudessa on kerrottu, väärä näyttelijä on myös kyseiseen vähemmistöön kohdistettua väkivaltaa. Minä voin vielä jotenkin hyväksyä väkivallan jääkiekkokaukalossa, mutta en missään tapauksessa ammattiteattereiden institutionaalisesti harjoittamina joukkopahoinpitelyinä. Mika Myllyahon sanoin: Nyt tämä asia korjataan.

RATKAISU: Roolituslisenssi

Kilparadoilla on jo pitkään vaadittu ajajilta lisenssiä siihen kilpasarjaan, jossa heidän on tarkoitus ajaa. Tämä järjestely on olemassa, jotta sekä katsojat että ajajat voisivat nauttia kisoista turvallisesti. Sama käytäntö pitää nyt tuoda teatterin piiriin.

VH-lisenssi

Valkoinen Hetero. Tämän lisenssin saa automaattisesti jokainen näyttelijän työtä tekevä. Se mahdollistaa valkoisten heteroseksuaalien ja omaa sukupuolta olevien henkilöiden näyttelemisen.

VHB-lisenssi

Biseksuaalisuuden-lisälisenssi. Tämä lisenssi on mahdollista saada vapaamuotoisella hakemuksella, joka voi olla esimerkiksi kopio omaa biseksuaalisuutta käsittelevästä lehtijutusta. Mehän olemme kuitenkin kaikki joko avoimesti biseksuaaleja, ahdasmielisiä biseksuaaleja tai arkoja biseksuaaleja. Siis kaikki. Lisenssi tuo mukanaan oikeuden esittää biseksuaalisia hahmoja.

VHG-ja VHL-lisenssi

Homo-tai Lesbolisälisenssi. Tämä lisenssi anotaan lomakkeella ja siihen liitettävällä dokumentaatiolla. Vaatimuksena on, ettei henkilöllä ole tiedossa olevia heterosuhteita tai hän on tullut kaapista viimeistään hakemusta edeltävänä vuonna. B-lisenssi on liitettävissä tähän, mutta haluttaessa H ja B ilmoitetaan lisenssissä pienellä kirjaimella (esim. VhbG), jolloin se tarkoittaa, ettei henkilö kuitenkaan oikeasti ole heteroseksuaali tai biseksuaali vaan aito homoseksuaali. Näin vältämme jälleen väkivaltaa.

VhE-lisenssi

Sateenvarjolisenssi ryhmään Eri. Tämä lisenssi tulee anoa roolikohtaisesti joka kerran uudelleen. Lisenssihakemus menee ensi komitealle, joka tekee päätöksen siitä kuka tämän lisenssihakemuksen voi ottaa vastaan. Valitusaika tästä päätöksestä on 2 kuukautta. Tämän jälkeen lisenssin varsinaisesti käsittelevä komitea on yhteydessä näytelmän ohjaajaan ja lisenssiä anovaan näyttelijään. Hahmoa esittävä näyttelijä käydään yhteisesti läpi sen varmistamiseksi, ettei kyseessä ole väkivalta. Tämän jälkeen lisenssi hyväksytään tai hylätään somessa tehtävässä äänestyksessä.

Muut asiat

Jo elokuviksi sovitettujen näytelmien tekeminen loppuu heti paikalla. Se synnyttää täysin mahdottomia tilanteita, joissa edes ohjaaja ei voi tietää onko hän tekemässä kyseistä elokuvaa vai uutta teatteriesitystä.

Näytelmätekstien kaikkinainen tulkitseminen ja oma soveltaminen lopetetaan. Näytelmä on julkinen dokumentti ja sen omavaltainen muuntelu synnyttää ja on väkivaltaa. Tämä koskee myös parenteeseja. Niitä on syytä noudattaa kirjaimellisesti tästä eteenpäin.

 

PS

Tuhansia vuosia näyttelijä on työllään todistanut yhtä peruslausetta: Me olemme kaikki ihmisiä. 

Mika Myllyaho eikö näin enää ole? Onko teatterin sydän lakannut lyömästä?

Pori Jazzin nestekielto

Vaikka äidinmaitovastike saatiinkin kiellettyä on sisäministeri Päivi Räsäsen kampanjassa edelleen tissin mentävä reikä. Vaadinkin yleisen turvallisuuden nimissä, että äideiltä rustistetaan maidot rinnoista Porin Jazz konserttialueen portilla.

Minä vihaan mämmiä

Radiokanava 1: ”Syö mämmiä, älä anna minkään seisoo tiellä…”
Radiokanava 2: ”Jos mul ois mämmiä, niin määkin söisin mun kaa…”
Radiokanava 3: ”Joo, joku ei kuulemma mämmistä pidä, mutta kateudestahan siinä aina on kyse.”
Iltapäivälehden lööppi: ”Suomalaiset hurmioituivat juhannusmämmistä!”

En ole koskaan varsinaisesti pitänyt mämmistä. Olen sitä silloin tällöin lusikallisen maistanut, mutta puistatus tulee joka kerta. Jälkiruokana mämmi on keskinkertainen tuote ankeammilta ajoilta. Toisaalta jos joku haluaa mämmiä syödä niin siitä vaan. Suhteeni mämmiin on ollut etäinen ja piittaamaton.

Milloin siis aloin vihata mämmiä?

Se ei tapahtunut vielä siinä vaiheessa kun sosiaalinen ja virallinen media täyttyi mämmiä ylistävästä hehkutuksesta. Aloin tuntea joitakin epämääräisiä vihan tunteita mämmin suhteen vasta kun työpaikkani radio alkoi suoltaa mämmiuutisia ja mämmimusiikkia parhaimmillaan viisi kertaa tunnissa. Kyllä. Olen laskenut. 

Ja sitten se tapahtui.

Työkaveri: ”Toin teille kaikille tuokkoset mämmiä. Näillä tsempataan firma nousuun!”

Tämä riitti. Nyt minä VIHAAN mämmiä.

Mämmi on jumalauta puhdasta keskinkertaisuutta ja tässä maassa on nyt todellakin keskinkertaisuus se kaikkein suurin megatrendi. Nöyrästi ja oikealla asenteella kun tätä fantastista keskinkertaisuutta tarjoaa, on luovuuden multihuipentuma. Kukaan ei ole ärsyttävällä lahjakkuudellaan kenenkään yläpuolella vaan yleisö voi katsoa itse nostavansa mukavan keskinkertaisen mämmin ruokalistojen huipulle ja siksi kokea jotenkin olevansa osa voittoon johtavaa prosessia. Sama ilmiö jyrää niin suomalaisessa politiikassa kuin liike-elämässäkin.

Politiikan puolella liiat ansiot ja asiapuhe ovat pelkästään haitallisia uralle. Tärkeää on olla mukava, edustava ja hyvin käyttäytyvä eli määritelmällisesti hajuton ja mauton keskinkertaisuus. Edes poliittinen oppositio ei tästä säännöstä poikkea. Siellä pärjätään olemalla huonosti käyttäytyviä ja/tai haisevia keskinkertaisuuksia.

Jos onnistuu olemaan täydellisen keskinkertainen, on palkintona paljon rahaa ja kuten tunnettua raha ei voi olla väärässä. Satu "Keisarin uudet vaatteet" kertookin vuonna 2014 ainoastaan sen kateellisen ja huonosti käyttäytyvän lapsen epämusikaalisuudesta...

Musti vai musta?

Voitaisiinko tehdä söpö lastenelokuva, jossa Mannerheimia esittää suomenpystykorva? Varmasti.

Voitaisiinko tehdä avantgarde-produktio, jossa Mannerheimia esittää miimikko? Kyllä varmaan.

Voitaisiinko tehdä kokeellinen elokuva, jossa Mannerheimia esittää musta mies? HERJAAJAT! RUAAAARGJHH!!! Eikö mikään ole enää pyhää????

Huonoutta kolmessa ulottuvuudessa

Juuri kun olimme saaneet tottua digitaalisten projektorien terävään kuvaan, kirkkaisiin väreihin ja syviin kontrasteihin ne otettiin meiltä pois. Luvassa piti olla jotain vieläkin parempaa.

Saimme päähämme pentujen sormenjälkiä täynnä olevat sukelluslasit, joiden läpi vapaaehtoisesti tihrustamme valkokankaalle heijastettuja värivääristyneitä ja hötöisiä maisemia, jotka pidemmällä altistuksella saavat kenen tahansa silmät harittamaan ja pään särkemään.

Saimme jokaista vauvaa loputtomasti huvittavan kukkuu!-taiteen (Tm) viihteen valtavirtaan. Mitä muuta paskalla 3D-efektillä katsojaa kohti pomppiva autonrengas tai kankaasta ulos työntyvä lonkero muka tuhannennen kerran jälkeen on? Kukkuu! Hahhahahahaa! Kukkuu! Hahhhahaa! Kukkuu! Hahhahaa...

Saimme kalliimmat lippujen hinnat vaikka voisimme kotonamme katsoa samaa elokuvaa FullHD-kuvalla.

Nykyinen 3D-teknologia on sietämättömän huonoa. Se toimii huvipuistolaitteeseen verrattavana elämyksenä, mutta kuka täysjärkinen ihminen haluaisi istua vuoristoradan epämukavassa vaunussa 2 tuntia?

On hämmästyttävää etteivät elokuvakriitikot ole nostaneet sen suurempaa meteliä tämän pelleilyn suhteen. Pelkäävätkö he kenties jäävänsä historiaan äänielokuvan tai värifilmin aikanaan tuominneiden konservatiivien kaltaisina dinosauruksina?

Samasta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Äänielokuvaa ja värifilmiä kritisoitiin aluksi esteettisillä ja taiteellisilla perusteilla. Reaktio oli saman tyyppinen kuin minkä sähkökitara ensin herätti. Nykyisten 3D-elokuvien kohdalla voidaan kuitenkin puhua itse teknologian laadun ja elokuvan ”käyttöliittymän” huonontumisesta. Jos sähkökitaramusiikin kuuntelemiseksi olisi tarvinnut teipata päähänsä Marshallin 1000 wattinen vahvistin se olisi ollutkin huono ja tyhmä soitin.

Joka tapauksessa 99% 3D-elokuvista on äärimmäisen vaikea nähdä mitä muuta uutta kolmiulotteisuus muka edes tuo paitsi huonomman kuvan.

Niin kauan kuin teknologia vaatii erillisten katselulasien käyttöä 3D-elokuvateatterit kuuluvat selkeästi huvipuistoihin. Toivon tälle kyseiselle muoti-ilmiölle mahdollisimman pikaista loppua.

Takaisin valtavirtaan

Palefacen uusin singlelohkaisu "Talonomistaja" tekee jotain odottamatonta. Se palauttaa poliittisesti kantaa ottavan musiikin takaisin radioasemien soittolistoille vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen.

Toki aivan pinnan alla on kuplinut jo jonkin aikaa Asa ja Julma-Henri & Syrjäytyneet ehkä tunnetuimpina esimerkkeinä. Palefacen letkeys on kuitenkin jotain uutta näissä ympyröissä.

Täydet viisi tähteä. Levy ilmestyy syksyllä 2010.

Talonomistaja (Paleface)

(CH) Talon omistaja olin joku vuosi takaperin,
talon omistin niin komian ku linnan
mutta Lapuan liikkeet ja huilutusretket veivät minun taloni hinnan
mullia oli mulla navetallinen ja meijerirahat ne riitti
mutta rahat minä vaihdoin hienoihin juomiin ja herrat mua komiasti kiitti

Pikku-Roba, Erottaja, pääsymaksun velottaja,
huputettu telottaja, poliisit ja verottaja
paskatöihin vespalla käy prekariaatti,
barrikadit Espalla ja pommiattentaatti

Svea-mamman uuma ja Suomineidon loimet,
naapurissa duuma täällä elvytystoimet
haluut perheen elättää käy selättämään toiset
on Suomineito selällään ja levällään sen koivet

näkijä ja kokija, Bildebergin pokia,
pampputehtaan raunioista vaurastunut Nokia
tipahdat tai tuplaat, tuhlaa it-kuplaa,
äkkirikas, rutiköyhä, panos viiteen ruplaan
lumedemokratia, Armi-fucking-Ratia,
maripaidat päällä ilman latin fucking latia
savu nousee sakia, ei hätä lue lakia
homma menee vituiks parin neropatin takia

(CH)

islam ja sharia,
Halosen Tarja,
Äkkijyrkän kyytöt ja tuonelan karja
vihan hedelmät ja paskanmarjat,
suomalaisen politiikan raskas sarja
kuukausikortti ja kuukautissuoja,
kuukausiliite, no voi hyvä luoja
näppejään saa nuolla, katinkultaa vuolla,
vallankumoukselle se on pippuli ja suola

(CH)

öljynhinta, merenpinta, viinan hinta NOUSEE
lainankorot jotka painaa hartioita NOUSEE
verenpaine, sydämesi lyöntitiheys NOUSEE
turvakameroita, lisää vartijoita OU JEE
röökin hinta, ruuan hinta, kahvin hinta NOUSEE
vuokrataso joka painaa hartioita NOUSEE
liikerata, liiketalousliikehdintä NOUSEE
Matti-vainaa joka painaa liipasinta OU JEE

lähtö yksi, aja aja, valtaistuin bajamaja,
Kaitalammin takaa kuuluu nyahbingi ba Yah ba Yah*
väkijoukon hajottaja, automaattiajastaja,
lama-aika tainnuttaa ku betzku etälamauttaja

Svea-mamman uuma ja Suomineidon loimet,
naapurissa duuma täällä elvytystoimet
haluut perheen elättää käy selättämään toiset
on Suomineito selällään ja levällään sen koivet

3 x (CH)

meni rahat, meni talot, meni maat, meni muut, jouduin maantien kulkijaksi
ja sehän oli otettava huomioon, että matkassa ei ollut taksi
mitä sinä Matti-rukka tuumailet, sinä aikamoinen konna
ja nythän se on ruvettava varkaisiin ja se onkin sulle sopivata hommaa

*Death to the oppressors, both black and white, My God, My God

Näppärät riimit

Rock-lyriikka voi olla ansiokasta monella tapaa. Se voi liikuttaa ja herättää ajatuksia. Se voi myös olla äärimmäisen nokkelaa. Ohessa muutamia kaikkien aikojen näppärimpiä suomalaisia rivejä. Valinta oli vaikea ja määrää on rajoitettu yhteen näytteeseen per tekijä. Tästä joukosta puuttuu monia mestarillisia vetoja ja mukana on suoranaisia kliseitä.

"Sitten pastori tukehtui öylättiin ja kohtapa kirstua höylättiin."
-Ekumeeninen jenkka, Juice Leskinen, 1981

"Varmistin pois!
Ja liikkuvat taa!
Taas kaksoiskonekiväärit purtavaa saa."
-Ressu ja Punainen Parooni, Moog Konttinen, 1977

"Me ikävämme karkoitimme kauas Gruusiaan
On vanha riimi muusiaan siis joku muu sijaan"
-Elämän tarkoitus, Eppu Normaali, 1985

"Meninmme katsomaan tuulen viemää
rivit tuli täyteen, mutta riimit ei."
-Kauppaopiston naiset, Kari Peitsamo, 1977

"Sille ehdotin mä räsypokkaa
Edes yhtä jakoa vain
Se näytti mulle pitkää nokkaa
Ja mulla oli jakoavain"
-Kipee, Freud Marx Engels & Jung, 1991

Ja sitten on vielä tämä. Kenen perhanan biisi?

"Mä haluun sun pimppaa ja imppaan sun fledaa
mä haluun sua niinkuin Zeus halus Ledaa"

-

Tuleeko muita mieleen?

Fight for the right to fight for the right to fight for the right!

Nuorisoa voi kollektiivisena laumana helposti syyttää milloin mistäkin paheksuttavaksi kokemastaan asiasta, mutta tekopyhyys ei yleensä kuulu näihin. Yleensä.

Kun laitonta seiniin piirtelyä vastustava Stop Töhry–kampanja täytti 10 vuotta järjestivät sen toimintaa vastustavat aktivistit Kiasman pihalla oman Töhryfestin. Tapahtuman ylevänä tavoitteena oli kampanjointi luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta.

Jottei totuus unohtuisi on syytä muistaa, että 99% kaikista katukuvassa näkyvistä graffiteista on typerryttävän rumia tussitöhryjä, jotka onnistuvat miellyttämään silmää jopa vähemmän kuin keskiverto koiran paska. Koiran paska on nimittäin taiteena edes jotenkin orgaanista ja ajatuksia herättävää. Töhryjä tehtailevilla teinix-laumoilla ei ole ruumissaan yhtäkään taiteellista solua.

Hopeasprayllä pilkkopimeässä betonille maailman surkeimmalla fontilla ruiskittu: "We r kingz!!!" on taidetta samalla tavalla kuin pulsun oksennus aamuöisessä rappukäytävässä. Happotussilla joka ikiseen vapaaseen pintaan tuotettu "QRWXRTREWOTTIX" peite saa kokonaisen kaupungin näyttämään valtavalta apukoulun pulpetin kannelta. Amerikkalaisia rap-videoita MTV:ltä itseensä imeneet teinit yrittävät ghettouttaa liian kiltit esikaupunkinsa katu-uskottavammiksi. Tähän he pyrkivät meikkaamalla niiden porvarillisen pohjoismaisen pinnan spray-maalilla muistuttamaan USA:n köyhien mustien asuma-alueita.

Todellisen graffititaiteen USA:ssa synnyttäneet yhteiskunnalliset ongelmat absoluuttisine köyhyysrajoineen ja murhaavine katujengeineen ovat toistaiseksi kovin kaukana Suomalaisesta todellisuudesta. Siksipä töhrijöiden kapina onkin hieman absurdi: teen graffiteja koska vaadin oikeutta tehdä graffiteja.

Suojatiellä

On oikeastaan täysin loogista kaiken sen kärsimyksen jälkeen jota Maija Vilkkumaan persoonallinen ääni on minulle vuosien varrella tuottanut, että hänen uusin hittinsä ”Suojatiellä” on vastaavasti aiheuttanut niin paljon aitoa iloa ja riemua.

Mitä syntyy kun yhdistetään Plertun loputtoman infantiili mielikuvitus ja Vilkkumaan hillitön ylitulkinta? Vaikkapa oheinen hieman korjattu lyriikka pakonomaisesta käytöksestä.

Suojatiellä

Niin kauan mä oon tätä halunnut
Kadun poikki mä nään jo sut
Oi oi
Ei mä en voi

Mä katon sinne mä katon pois
Katon sua sitten katon jos mun puhelin sois
Hei pää
Älä mieti mitään

Muuta kuin et
Valkee, musta
juonpa kusta
suu vaan huutaa pelastusta
mut se ei nyt taida auttaa
se ei nyt taida auttaa
Kohta siellä
Peityn hiellä
Pahaa on, mut täytyy niellä
Ja ikuisuus on tässä
Ikuisuus on tässä

Mä nauran vaik kauheesti pelottaa
Olen lähellä niin ja mä lähenen vaan
Oi oi
Ei mä en voi

Oispa jo ensi viikko tai huominen
Oisinpa vahvempi kuin sade kultainen
Hei pää
Älä mieti mitään

Muuta kuin et
Valkee, musta
juonpa kusta
suu vaan huutaa pelastusta
mut se ei nyt taida auttaa
se ei nyt taida auttaa
Kohta siellä
Peityn hiellä
Pahaa on, mut täytyy niellä
Ja ikuisuus on tässä
Ikuisuus on tässä

Leoni mortuo barbam vellis

On aina ollut olemassa ihmisryhmä, joka kykenee osoittamaan vapaamielisyyttään ja älyllisyyttään ainoastaan loukkaamalla toisten ihmisten arvoja tai nauramalla heidän uskonnolleen. Kun joku onneton erehtyy kommentoimaan tätä pyllyilyä, he alkavat pyörittää aivojaan korvaavaa fraasiautomaattia, joka on täynnä yleviä latteuksia kuten "sananvapaus", "sensuuri" ja "kuvien tuulettaminen".

Kuvien tuulettamista on perinteisesti ollut esimerkiksi jo kuolleen ihmisen seksuaalisuuden repostelu, koska kuolleet tunnetusti häviävät tappelussa jopa 5-vuotiaalle lapselle. Uskonto, mikäli emme ota huomioon maamme valtauskontoa, jää mediassa pääosin tämän mukaintellektuellijoukon mielenkiinnon ulkopuolelle. Niissä keskusteluissa saattaa nykyisin joutua vastaamaan sanomisistaan henkilökohtaisella tasolla.

Mitä sitten on suomalaisen pieruille hihittelevän puolen euron älykköjoukon kauhistelema sensuuri? Katariina Lillqvist on saanut täysin vapaasti ja erittäin onnistuneesti käyttää mielipiteenvapauttaan oman animaationsa markkinoinnissa. Animaation, jonka sisällön hän on sivulauseessa todennut olevan fiktiivistä eli ei paikkansa pitävää. Niitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa tästä mainoskampanjasta mitään negatiivista syytetään sensuurista. Siis jos et pidä Lillqvistin animaation markkinointistrategiasta olet sensori ja ellet tunne halua kakkia jokaisen kansallisen muistomerkin juurelle olet Lillqvistin mukaan "yltiöisänmaallinen fundamentalisti" toisin kuin niillä kykkivät vapaa-ajattelijat.

Syistä, joita en täysin ymmärrä Suomessa ei ole julkisuudessa esiintyvää älymystöä. Lillqvist kutsuu omassa vastineessaan aikakauttamme näennäisliberaaliksi ja on täysin oikeassa. Valitettavasti hän ei kykene näkemään sitä, että hän itse on nimenomaisesti osoitus "aikakautemme näennäisliberalismista".

Meidän on kunnioitettava muiden ihmisten uskontoja. Meidän on oltava sanomatta mitään negatiivista yhdestäkään etnisestä tai kansallisesta ryhmästä paitsi syntyperäisistä suomalaisista. Meidän on oltava sanomatta mitään, minkä joku voisi kokea halventavan naisia sukupuoliryhmänä. Me emme saa arvostella tai tuntea vastenmielisyyttä mitään seksuaalisen käyttäytymisen muotoa kohtaan paitsi p.filiaa (en halua estolistalle...), josta taas emme saa puhua lainkaan ainakaan internetissä. Meidän on oltava äärimmäisen tarkkoja jos yksityishenkilöinä arvostelemme jonkin yrityksen toimintaa tai päädymme oikeuteen. Suomen pakolaispolitiikasta ei aikoihin ole ollut julkisuudessa mahdollista sanoa mitään muuta kuin se, että meidän pitäisi tehdä enemmän, ellei ole halunnut joutua vihaisen intellektuellijoukon lynkkaamaksi.

Elämme todellakin näennäisliberalismin aikaa, jossa sallittun julkisen keskustelun ja sallittujen mielipiteiden rajat meille kertovat mm. näennäisintellektuellit näennäisliberaalit näennäistaiteilijat.

Tuntematon sotilas Kansalllisteatterissa

Kristian Smedsin ”Tuntematon sotilas” on sekä rakenteeltaan että muotokieleltään haastava ja varmasti täysin käsittämätön sille, joka ei jostain syystä tarinaa tunne. Sitä on kuitenkin syytä mennä katsomaan avoimin mielin ja päättää itse mitä siitä todella ajattelee. Esityksessä itsessään ei ole mitään todellista kauhisteltavaa ellei sitten se, että ohjaaja ei tällä kertaa ole alkanut orjallisesti toistamaan sadattatuhannetta kertaa Väinö Linna alkuperäisteoksen Ainoaa Oikeaa Kerrontatapaa. Tämä on sämplättyä rap-teatteria ja Smeds jammailee romaanilla nimeltä ”Tuntematon sotilas”.

Heti ensimmäisestä hetkestä räjähtämällä lähtenyt esityksen huikea fyysisyys teki vaikutuksen. Alun marssiminen vesisammiossa ja pahamaineinen pesukoneiden pieksentä lekoilla on hyvää, hauskaa ja täydellä sydämellä tehtyä teatteria.

Sekä Rokan että Koskelan hahmot olivat tuoreita ja ajatuksia herättäviä. Tämä ei ole mikään pieni saavutus näin kanonisoidussa ja kalutussa tekstissä. Lammion viljelemä metateatteri nauratti ainakin minua. Muiden näyttelijöiden osalta Kansallisteatterin Tuntematon on tulkinnaltaan oudon yksituumaista ammattiteatteria. Ainoastaan Rokkaa esittäneen Henry Hanikan keinovalikoima tuntui aidosti mielenkiintoiselta. Kaikki näyttelijät hautautuivat hetkittäin AV-tekniikan ja sillä kikkailun alle.

Esitys vaikutti tekstin suhteen kurittomalta tai sitten Smeds omaa 13-vuotiaan pojan huumorintajun. Joka tapauksessa ”spontaanit” lisäilyt ja heitot synnyttävät sellaisen ajatuksen ettei näyttelijä tai ohjaaja usko omaan tekstiinsä.

Kansallisteatterin ”Tuntemattoman sotilaan” vakavin ongelma on se, että esitys on ylipitkä. 3 tunnin ja 25 minuutin kesto sai epäilemään, että Smedsille maksetaan näytelmän pituuden mukaan. Liiallisesta pituudesta seurasi ongelmia temmossa - kuolleita hetkiä, ylipitkiä videoita ja toistoa jankkaamiseen asti. ”Tuntematonta” olisi voinut huoletta lyhentää tunnin.

Älymystön kehumaa esitystä vaivaa yllättäen lievä pönttöys. En milloinkaan pidä yleisön suorasta kosiskelusta johonkin rajattuun muka-osallistumiseen. Yleisön raahaaminen lavalle tanssimaan menee sitten jo Bjuströmin naminami-osastolle. Koira tuotiin lavalle, ravattiin katsomossa ja paljasta persettäkin läps-läps-läpsyteltiin. Ja olihan siellä vielä se vammainenkin Heh. Näytelmän kellariteatterimainen lopetus tyyliin: ”Hihii, koskahan ne tajuu et tää loppu”, oli vanha vitsi jo 90-luvulla.

Itse sain esitystä katsoessani kaksi uutta ajatusta romaanista. Tämä ei vielä ihan riitä perusteluksi ylipitkälle kestolle. Smedsin ”Tuntematon” on tarkoituksella rakennettu mediatapahtumaksi ja suuri osa esityksestä tapahtuu internetin mielipidepalstoilla ja lehtien sivuilla. Teoksena se on räiskähtelevä sillisalaatti, jossa hetkittäin tarkoituksellinen kryptisyys, rautalangasta väännetty sormen heristely ja vähän raakileet ajatukset vuorottelevat. Mikäli haluat nähdä klassikon modernina tulkintana ja tykeillä efekteillä höystettynä Ryhmäteatterin "Saatana saapuu Moskovaan" on kevyesti parempi vaihtoehto.

---

P.S. 12.1.2008

Pakko vielä todeta yksi asia. Se, että vuonna 1970 syntyneen Smedsin "Tuntematon sotilas" aiheuttaa ensin Risto Volasen ja nyt myös Aarno Laitisen kaltaisille sarvikuonoille pahoja stalinisti-flashbackejä ilman, että kumpikaan on edes nähnyt teosta nostaa kieltämättä sen arvoa huomattavasti.

Don Quixote 0 - tuulimyllyt 1

Onko yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtiosihteeri Risto Volanen tyhmä vai hullu? En osaa vastata tähän itse esittämääni kysymykseen koska emme ole tavanneet, mutta sen voin varmuudella sanoa että Volasella on harvinaisen tyhmät jutut.

Kun hän 18.12.2007 Helsingin Sanomissa julkaistussa tekstissään otsikolla "Totalitarismin nousu estettävä" intoutuu yhdistämään 70-luvun Suomalaisen äärikommunismin, Saksan uusnatsismin, Jokelan ampumiset, Leninin patsashankkeen, Ranskan muslimeiden nuorisomellakat ja TEHYn lakon Kristian Smedsin versioon ”Tuntemattomasta sotilaasta” jää jäljelle yksi kysymys: Eikö näin vakavan seniiliyden pitäisi olla esteenä tärkeän viran hoidolle?

Ajatus siitä, että minun asioistani päättävät ihmiset on varustettu tällaisella maailmankuvalla on masentava. Vuonna 2007 Volasen päässä TEHYn lakko, Smedsin "Tuntematon" ja Jokelan joukkoteurastus muuntuvat todisteiksi 90-luvulla kuolleen taistolaisuuden(!) noususta uhkaamaan Suomalaista demokratiaa. Sallikaa minun korottaa hetkeksi ääneni hämmentyneeseen huutoon: MITÄ IHMETTÄ SÄ RISTO SELITÄT???

Volasella ja minulla on jotain yhteistäkin. Emme kumpikaan ole nähneet tätä ”demokratiaa haastavaa” näytelmää.

Vuoden 2007 esteettinen teko

Kesällä 2007 Mimosa Palen muotoili vaahtomuovista ja kankaasta jättiläismäisen pillun, nosti sen rattaille ja lähti vetämään sitä perässään pitkin Mannerheimintietä.

Suomen Estetiikan Seura on 19.12.2007 palkinnut tämän Mobile Female Monument-nimisen teoksen ”Vuoden 2007 esteettisenä tekona”. Palkintoraadin mukaan superpimppi mm. haastaa julkisen kuvanveiston maskuliinisen perinteen ja kääntyy puheenvuoroksi syntymän tapahtuman kauneudesta ja maailman näkemisestä uusin silmin.

Noh... Ainakaan se ei käytä kansanedustaja Mirja Vehkaperän paheksumia alusvaatteita.

Tahatonta taidetta

Tänään kävimme Espoon modernin taiteen museossa katsomassa Salvador Dalin teoksia esittelevää näyttelyä. Nähtävää oli vähän, mutta joukossa oli pari riemastuttavaa teosta.

Tutuistuimme samalla Emman normaaliantiin. Tarjolla oli mm. lattialla tyynyä vetävä automaatti, lapasia, joista sojotti lyijykyniä ja vanha pulpetti. Muutamassa minuutissa olin ärtynyt ja kyllästynyt kuten nykytaiteen museossa on tarkoituskin.

Tämä kaikki muuttui kuitenkin kuin taikaiskusta. Ylläolevassa taideteoksessa roikkuvia räppylöitä ympäriinsä pyörittävän kiskon moottori oli rikkoutunut. Museon vahtimestari oli nähnyt tarpeelliseksi lisätä kuvassa näkyvän kyltin ja hän tuli samalla luoneeksi koko näyttelyn toimivimman ja ajatuksia herättävimmän installaation. Teoksen loistavuuden sinetöivät Emman valppaat vahtimestarit, joita nauraskeluni onnistui kutsumaan varjokseni ulosmenoon asti peräti kaksin kappalein. Minusta itsestäni oli tullut taideteos, jota seurattiin kiinnostuneena. Poistuin tyytyväisenä. Yksikään pääsylipusta maksamani euro ei mennyt hukkaan.

Type O Negative Tampereella 8.6.2007

Peter Steele laulaa livenä kuin langennut enkeli. Poikkeuksellisen hyvät ja selkeät soundit täydellistivät yhden parhaista näkemistäni keikoista. Sauna Open Airissa saimme nauttia sellaisista klassikoista kuin ”Christian Woman”, ”Love You to Death” ja ”Black No. 1”, jonka kertosäkeen yleisö lauloi mukana huimaavan kauniisti.

Steelen hieman sulkeutunutta lavaesiintymistä kompensoi bändin orginelli kahjuhuumori, joka synnytti loistavan kontrastin tummasävyisen musiikin kanssa. Valitettavasti kamerani akut hyytyivät ennen kuin lavalle yleisöstä raahattu kravattikaulainen Suomi-Rasputin tekopartoineen pääsi aloittamaan oman kekkaloivan tanssisoolonsa.

Christian Woman

A cross upon her bedroom wall

From grace she will fall

An image burning in her mind

And between her thighs

A dying God-man full of pain

When will you come again?

Before him beg to serve or please

On your back or knees

There's no forgiveness for her sins

Prefers punishment?

Would you suffer eternally

Or internally?

For her lust

She'll burn in hell

Her soul done medium well

All through mass manual stimulation

Salvation

Body of Christ

She needs

The body of Christ

She'd like to know God

Ooh love God

Feel her God

Inside of here - deep inside of her

Jesus Christ looks like me

Jesus Christ

Jesus Christ looks like me
Jesus Christ

Elokuva

Onko sinun aivoistasi mitään hyötyä edes sinulle?

Hauska. Pelottava. Älykäs. Kiusallinen. Tosi.

Plerttu antaa viisi tähteä.

Löytyy DVD :llä.

Kiusallinen totuus