Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikkaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikkaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. elokuuta 2020

J.K. Rowling ja mielipiteiden jälkeinen aika

 

Olemme saapunet totuuden jälkeisestä ajasta mielipiteen jälkeiseen aikaan.

Väittely on lakannut. Polemiikki on kuollut. Mielipiteellä ei ole muuta merkitystä tai substanssia kuin miten se määrittelee sinut ihmisenä ja persoonana.

Jäljellä on enää "vastapuolen" näkemyksistä tehtyjen parodioiden kanssa yksinään varjonyrkkeilevien monologi ja toisaalta samanmielisiin kohdistuva netti-inkvisitio, joka valvoo omien rivien aatteellista puhtautta tutkimalla heidän muodostamiensa lauseiden pisteitä ja pilkkuja.


 

perjantai 27. syyskuuta 2019

Kuluttaminen on vapautta


Länsimaiden totaalinen arvotyhjiö on saavuttanut pisteen, jossa egoistinen kyynisyys ja puhdas oman edun tavoittelu on todiste älykkyydestä ja hyvästä mielenterveydestä. Niin toimii ja ajattelee kunnon kansalainen samalla kuitenkin muistaen, että yksilön oman edun tavoittelun yläpuolella on vielä yritysten oman edun tavoittelu. Muiden asioiden kuin rahan arvottaminen perusteena etusijalle on todiste mielenterveyden ongelmasta, typeryydestä ja lapsellisuudesta. 

Kun käymme mitä tahansa arvokeskustelua vuonna 2019 se lopulta aina saavuttaa pisteen, jossa alamme laskemaan rahaa. 

Meidän ajattelumme rakenteen korjaamaton virhe on upotettu sen peruskiveen niin syvälle, ettemme kykene enää edes puhumaan siitä. Muutoin kuin sen sisältämän virheen kieltä käyttäen.

Raha on rationalismia!

Kuluttaminen on vapautta!

Kapitalismi on demokratiaa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Työn tekemisestä tulossa kallista


"Hallitus aikoo selvittää uudenlaisen "Työnäyte-palvelun" käyttöönottoa ja kokeilua. Siinä työtön menisi lyhyeksi ajaksi työnantajalle töihin ilman työsuhdetta."
-Iltalehti, 13.4.2016 

Seuraava looginen askel on, että työtön velvoitetaan maksamaan yritykselle mahdollisuudesta käydä esittelemässä itseään töitä tehden. Järjestelyä varten pitää anoa valtion takaaman opintolainan tyyppistä työllistymislainaa.

Tosin ennakkotietojen perusteella työnäyteajalta maksettaisiin pelkkä työttömyysturva eikä lainkaan kulukorvausta eli työtön maksaisi jo tässä mallissa oikeudestaan käydä töissä mm. työmatkojen muodossa.

Joku voisi selittää miten työllisyys paranee jos kausiluonteisiin ja/tai matalan osaamisen hommiin voi saada ilmaista työvoimaa ilman palkkaa ja työsopimusta. Avainhenkilöstön ja korkeampaa koulutusta vaativien töiden suhteen tällä tempulla ei ole mitään vaikutusta. Kukaan ei ota yritykseen liiketoiminnan kannalta tärkeisiin tehtäviin henkilöä, jota eivät sido mitkään sopimukset tai vastuut. Vai miten olisi palkaton ja ilman työsopimusta toimiva IT-asiantuntija tai kirjanpitäjä? Kiinnostaako..?

torstai 24. syyskuuta 2015

Pääministeri Jyri Häkämies

"Elinkeinoelämän keskusliitto EK sanoo, ettei SAK:n esitys riitä kilpailukyvyn parantamiseen viidellä prosentilla, kuten hallitus on vaatinut."
-EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Iltalehti 24.9.2014 kello 13.26

Juha Sipilän lausunto siitä, ettei SAK:n esitys riitä kilpailukyvyn parantamiseen viidellä prosentilla, kuten hallitus on vaatinut, ehti samaan mediaan vasta tuntia myöhemmin kello 14.12.

Tämä selkeytti huomattavasti tilannetta, joka on aiemmin vaikuttanut täysin käsittämättömältä. EK on maamme tosiasiallinen hallitus ja Suomen pääministerinä toimii Jyri Häkämies.

Ja minkäänlaista halua neuvotella mistään ei ole. Ei minkäänlaista.  

torstai 17. syyskuuta 2015

Paljonko isänmaallisuutta saa parilla miljardilla?

Nyt kun Sipilä on pitänyt myllypuheensa voimme todeta, että helpollahan tässä päästään.
Työntekijäpuolelta vaaditaan ainoastaan muutamien miljardien rahallisia leikkauksia heidän ansioistaan, työaikojen pidennystä ja lomien vähennystä.
Työnantajapuolelta on sen sijaan toivottu ihan kokonainen "ripaus isänmaallisuutta". Tätä voitaneen pitää miltei kohtuuttomana. Kyllähän jokainen tietää, että aito isänmaallisuus on paitsi painonsa arvoista kullassa pahimmillaan myös suorastaan hengenvaarallista.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Me tykätään tästä!


Kun lukee osaa uuden hallituksemme leikkauslistojen saamasta some-palautteesta tulee melko selväksi, että suhtautuminen on leikkausjonossa seisovilla vuosisatojen varrella muuttunut jonkin verran.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Politikka on riki


torstai 16. huhtikuuta 2015

Suometin itse itseni

Kun presidentti Sauli Niinistö ilmaisi huolensa "Suomen ja Venäjän suhteiden tarkoituksellisesta heikentämisestä" on jokainen media yhdistänyt lausunnon suoraan puolustusministeri Carl Haglundin (RKP) omine lupineen allekirjoittamaan norjalaiseen Aftenpostenin artikkeliin, jossa pohjoismaiden puolustusministerit kertoivat Pohjoismaiden tiivistävän sotilaallista yhteistyötään.

Tässä jää nyt se olennaisin kaikilta huomaamatta.

Tarkoitushan oli provosoida vaalien alla perinteisesti RKP:ta ja Kokoomusta hyödyttävä rapsakka suomettumiskeskustelu käyntiin.

Kukaan ei kuitenkaan viitsinyt poimia Haglundin pudottamaa palloa. Ei vaikka Sauli Niinistö yritti sinnikkäästi vihjata, että kattokaa nyt, kyllä tämä nyt jotenkin väärin meni. Mikä neuvoksi? No pyydetään Sauli Niinistöltä sitten se hyssyttelevä ja suomettunut lausuntokin, jota nyt kaivataan.

Ja ihme ja kumma, yllättäen lehdissä voidaan julkaista se suomettumisesta kritisoiva päätoimittajan kolumni ja some saadaan täyteen itään päin kumartelua kritisoivia viestejä: ”Hyi kamala kun sitä Venäjää…” Pöhköimmät onnittelevat Saulia hienosta lausunnosta ja leimaantuvat saman tien suomettuneiksi massiivisen mediapeiton synnyttämässä mielikuva-ansassa.

Kukaan ei muista, että se keskustelun aloittanut suomettuneeksi tulkittu merkittävä poliittisen tason kommentti tuli kokoomuslaiselta presidentiltämme. Näin vaalien alla. Sopivasti.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pori Jazzin nestekielto

Vaikka äidinmaitovastike saatiinkin kiellettyä on sisäministeri Päivi Räsäsen kampanjassa edelleen tissin mentävä reikä. Vaadinkin yleisen turvallisuuden nimissä, että äideiltä rustistetaan maidot rinnoista Porin Jazz konserttialueen portilla.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Pari ajatusta Toopesta

”Muistan seuranneeni ensimmäistä julkista keskustelua Suomen Nato-jäsenyydestä jo 90-luvulla. Tuosta on nyt noin 20 vuotta. Keskustelu ei ole hirveästi edennyt noista päivistä, koska edelleen tämän kevään Nato-keskustelussa on muun muassa keskusteltu siitä, saako Natosta yleensä keskustella. Tämä ikuisuuskeskustelu lieneekin yksi itsenäisen Suomen nahjusmaisimmista keskusteluista.”
-Mikael Jungnerin kolumni, 17.6.2014 Iltalehti


Rasittavinta suomalaisessa natokeskustelussa on tosiasiassa ollut natojäsenyyttä ajavien 20 vuotta jatkunut itku siitä, etteivät he muka saisi keskustella Natosta. Joku jossain sanoo kuulemma niin. Samalla kun Jungner yhtyy tähän valittajien kuoroon, hän tulee omaan nahjusmaiseen tyyliinsä ilmoittaneeksi kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Liittoutumattomuus on Toopen mukaan ratkaisu, joka suoraan uhkaa hyvinvointivaltion olemassaoloa. Tämä ei varmasti ole yllätys kenellekään. Jungner kuuluu niihin demareihin, joille hyvinvointivaltio on pelkkä retorinen keppihevonen. Siis se sama ratsu, jota hänen kokoomuslaiset kollegansa kutsuvat kilpailukyvyksi.

Kolumnissaan Jungner vertaileekin keskenään kolmea vaihtoehtoa Suomen sotilaallisen liittoutumisen suhteen. Tässä Toopen omassa listassa Nato-jäsenyys näyttäytyy ainoana käytännössä mahdollisena ratkaisuna. Se ei mitenkään estä Toopea toteamasta viimeisessä kappaleessaan kaikkein nahjusmaisinta natokliseetä käyttäen, että nyt on sitten saatava ”hyödyt ja haitat avoimesti pohdittavaksi”.

Natokeskustelun nahjusmaisin piirre Suomessa ovatkin Mikael Jungnerin kaltaiset ambivalentit kaappinatot, joita ei saa ulos komerostaan edes tasa-arvoinen avioliittolaki.

Toope on ollut viime päivinä lehtien otsikoissa. Hän onnistui oman kertomuksensa mukaan myöhästymään viisi minuuttia äänestyksestä, joka koski kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tosin sivulauseessa Toope myönsi häntä odotetun jo ennen tätä viiden minuutin myöhästymistä puoli tuntia. Logiikka selityksen takana saisi pään surisemaan, ellei tuntisi patologisen myöhästelijän ajatustapaa.

Patologinen myöhästelijä laskee, että hän voi myöhästyä sovitusta tapaamisesta esimerkiksi puoli tuntia. Tämän takia myöhästyessään 35 minuuttia hän tosiasiassa onkin myöhästynyt ainoastaan viisi minuuttia. Kun kyseessä on mitätön viisi minuuttia, niin anteeksipyynnöksi muiden ajan tuhlaamisesta ja kammottavan poliittisen mokan tekemisestä riittää järjetön toteamus Twitterissä, että nyt myöhästelijää itseään vituttaa.

Jos Antti Rinne oikeasti haluaa kääntää SDP:n kannatuksen nousuun, hänen olisi syytä ensimmäiseksi kohdistaa katseensa pariin eturivin demariin. Vahingollisimpia mille tahansa poliittiselle liikkeelle ovat nimittäin hyvän näkyvyyden omaavat omat toopet. Tästä voi kysyä vaikka Timo Soinilta.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Väärin äänestetty




”Jutta Urpilaisen syrjäyttäminen oli törkeä loukkaus SDP:n sisäistä demokratiaa ja osaavaa naista kohtaan.”
-Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo


On ymmärrettävää, että perussuomalaiselle puolueen puheenjohtajan vaihtaminen on regisiidiin  verrattavissa oleva majesteettirikos, mutta kokoomuslaisten toimittajiamme vöyhkääminen Rinteen ympärille on mennyt ehkä hieman yli.


Kun aamupäivällä luin sekä IL:n että IS:n tunteellisia kirjoituksia ”tsunamista” ja ”puhdistuksesta”, joka pyyhkäisi Jutan mennessään jakaen samalla puolueen kahtia ministerien itkiessä heitin vitsinä, että seuraavaksi uutisoidaan Rinteen valinnan aiheuttavan maailmanlopun tai ainakin pyörremyrskyjä ja maanjäristyksiä.


Iltapäivällä IS otsikoi Rinteen valinnan saattavan vaikuttaa Suomen luottoluokitukseen.

Kyllä se näemmä on kova paikka, että demarit menivät valitsemaan demareiden puheenjohtajaksi vaihteeksi demarin.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kykenenkö enää ikinä ironiaan?


"Kun kirjoitan jonkun mielipiteen, teen sen siten, että otan vastakkaisen mielipiteen, ja sitten kirjoitan siitä typerän, huonosti perustellun, vastenmielisen ja äärimmäisyyksiin menevän artikkelin. ... Joskus tosin kirjoittelen vammaisia mielipiteitä vaikka en piittaa koko asiasta pätkääkään suuntaan tai toiseen."

-Niilo Paasivirta "Oikeat mielipiteet" sivustostaan

Pelkään saaneeni pysyvän hermostollisen vaurion.  

Teuvo Hakkarainen, tuo Arkadianmäen Homer Simpson, on Suomen Eduskunnassa kirjallisessa kysymyksessään protestoinut tulevien Tom of Finland-postimerkkien olevan antisemitistisiä koska kuvan homopoliisilla on päässään ”Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki, jonka kokardina on rienaava Daavidin tähti”.

Kyseinen perustelu Hakkaraisen kyselyssä on suora lainaus 17.4. julkaistusta tekstistä mm. fundamentalistikristittyjä parodioivalta huumorisivustolta nimeltään ”Oikeat Mielipiteet”. 

Voimme vain kuvitella miten Teuvo on homomerkkejä ahkerasti googlatessaan päätynyt pahaa-aavistamatta tälle hupisivustolle ja hihkunut riemusta: ”Kiitos Jeebus!!! Nyt kaatuu peppumerkki. Tätä ne eivät ottaneet huomioon.”

Siihen nähden, että perussuomalaiset ovat läpi lausuntojensa synnyttämien mediakohujen vedonneet jatkuvasti ironiaan on ironian taso nyt kasvanut täysin sietämättömäksi. Joko Hakkarainen erehtyi pitämään parodiaa omana ajattelunaan tai sitten Hakkaraisen tapa ajatella on ajattelun parodiaa. Päästäni taisi kärähtää ironiahermo. Ainakin se tuntuu turralta ja tuoksahtaa miedosti palaneelta piirilevyltä. 

Jos olisin Teuvon kelkkaan lähtenyt kansanedustaja Mika Niikko, menisin vähäksi aikaa kellariin pohtimaan kenen ideoita kannattaa lähteä tukemaan.

Kokardi ja hattu ovat tietenkin tyylitelty versio amerikkalaisen poliisin asusteesta. Sen kaikki muut paitsi Teuvo jo tiesivätkin

torstai 20. maaliskuuta 2014

Raikas ja positiivinen satanismimme



Ayn Rand. Tämä mystinen nimi on alkanut vilahdella mediassa tihenevässä tahdissa.

Nalle Wahlroos on todennut Ayn Randin filosofian vaikuttaneen hänen ajatteluunsa ”merkittävästi”. Kalle Isokallion kolumnit voisivat olla suoraan Ayn Randin romaanissa ”Atlas Shrugged” esiintyvän Dagny Taggartin ajatuksia. Jopa kokoomuslaiset kunnallispoliitikot muistavat mainita tämän ”raikkaan virkistävän” ajattelijan blogeissaan.

Kuka sitten oli Ayn Rand?


Ayn Rand oli Venäjällä vuonna 1905 syntynyt ja sittemmin USA:han siirtynyt kirjailija ja populaarifilosofi. Hän myös perusti filosofisen oppisuunnan nimeltään objektivismi.

Objektivismissa altruismi eli muiden auttaminen ilman korvausta on paitsi väärin myös pahuutta. Randin mukaan ihmisen ainoa moraalinen tehtävä on toteuttaa tinkimättä omia päämääriään. Maailma jakautuu "ryöstäjä-pummeihin" ja "tuottajiin". ”Tuottajat” ovat kapitalistista tuotantokoneiston omistavaa eliittiä ja ”ryöstäjä-pummeihin” kuuluvat kaikki muut ihmiset palkansaajat mukaan lukien. Demokratia on enemmistön tyranniaa, joka estää ihmiskunnan parhaimmistoa (=rikkaita) käyttämästä ansaitsemaansa vapautta täydessä määrin. Uskonnollisella puolella objektivismin soihtua nykyisin kantava Ayn Rand-instituutin varapääjohtaja Onkar Ghate on todennut Jeesuksen toimineen ” täydellisesti väärin”. Objektivismi vastustaa kaikkia uskontoja niihin liittyvän epäitsekkyyden ja muiden auttamiseen pohjaavan filosofian takia.  

Ayn Rand tunnetaan myös ”modernin satanismin äitinä”. ”Saatanan Raamatun” kirjoittanut Anton Lavey pohjusti oman filosofiansa objektivismiin. Objektivismi on satanismia ilman metafysiikkaa ja satanismi on objektivismia ilman uskoa rationalismiin. Objektivismin voi äärimmäisesti yksinkertaistaen määritellä taloussatanismiksi. Objektivismi ei ole poliittinen ideologia kuten oikeistolaisuus. Objektivismi ei ole talouspoliittinen järjestelmä kuten kapitalismi. Objektivismi on kokonaisvaltainen elämänfilosofia, ihmiskäsitys ja maailmankatsomus.

On erittäin tärkeää ymmärtää, että kun objektivistia ajatuksia ajetaan Suomessa ne eivät ole Pohjoismaisen sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltion vastakohta vaan koko Länsimaisen humanismin vastakohta. Tämän takia niin monet rahaeliittiämme edustavat objektivistit vaikuttavat keskusteluissa ylivoimaisen selkeiltä ja helpoilta ymmärtää. Raikkailta ja positiivisilta. Kun demari tai vasuri haluaa puhua sosiaalipolitiikasta on aidan toisella puolella ratkaisut kaikkeen tietävä ja ehjän maailmankuvan omaava moderni satanisti. Keskustelussa tämä vastaa osallistumista uimakilpailuun rugby-varusteissa.
Humanismiin pohjaava monimuotoinen poliittinen ajattelu vaikuttaa väkisin "unelmahötöltä" satanismin yksinkertaiseen yli-ihmisuskoon verrattuna. On tehotonta ja sekavaa puhua politiikasta kun tosiasiassa puhutaan arvoista.

Ennen kaikkea poliittinen maailmankuvallinen rajaviiva ei enää kulje oikeisto-vasemmisto-akselilla. 2000-luvulla se kulkee satanismi-humanismi-akselilla.

"1900-luku nosti ennennäkemättömän enemmistön tyrannian aallon ensin fasismina ja toisen maailmansodan jälkeen varsinkin ylimpien tuloluokkien henkilöverotuksen nousuna."
-
Björn Wahlroos: ”Markkinat ja demokratia”

”Intiaaneilla ei ollut mitään oikeuksia maahan eikä ollut olemassa mitään syytä, että joku olisi heille sellaiset myöntänyt. He eivät olisi niitä ymmärtäneet eivätkä käyttäneet. Minkä puolesta he sitten taistelivat vastustaessaan valkoisen miehen läsnäoloa tällä mantereella? He taistelivat jatkaakseen primitiivistä olemassaoloaan, puolustaakseen ’oikeuttaan’ pitää tämä osa Maasta koskemattomana, ei edes omaisuutena, vaan vain pitääkseen kaikki poissa ja elääkseen käytännössä kuin eläimet tai vähän niitten yläpuolella. Kuka tahansa joka tuo mukanaan sivistystä on oikeutettu valtaamaan koko tämän mantereen.”

"Epäitsekkyys ja kapitalismi eivät sovi yhteen... ne ovat filosofiset vastakohdat; niitä ei voi olla yhtäaikaa samassa ihmisessä tai yhteiskunnassa." 

”Pahuutta ei voi tapahtua ilman uhrin suostumusta.”
-Ayn Rand

tiistai 27. elokuuta 2013

Toivokaa kovempaa



Kokoomusajattelijoiden suunnalta on nyt esitetty ajatuksia uusien työpaikkojen luomiseksi maahamme. Päällimmäisiksi ovat nousseet kyberturvallisuustuotteiden kehittäminen, peliteollisuus ja Alexander Stubbin tarjoama “positiivinen draivi”.

Kyllähän näiden ideoiden tarjoama todellinen työllistämispotentiaali naurattaisi ellei asia olisi niin vakava ja kyseessä maatamme ideologisesti sekä poliittisesti johtavat henkilöt.

Haluaisin kuitenkin samassa hengessä tarjota vinkkejä muutamaan muuhun mahdolliseen kriisitilanteeseen.

-Mikä auttaa syöpään?
-Vitamiinit, ulkoilu ja iloiset ajatukset.

-Mikä auttaa tulipalossa?
-Suihkepullo, voimakas puhaltelu ja pissahätäinen olo.

-Mikä auttaa puukkotappelussa?
-Aamutakki, kakkulapio ja pistävä katse.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Natsit suojelukohteena


Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola jatkaa ristetkeään suomalaisten kansallissosialistien tukemiseksi A-studiossa väitellessään aiheesta Vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa.

Perussuomalaisten suorastaan raivoisa puolustustaistelu natsijärjestöksi itsensä määritelevän Suomen Vastarintaliikkeen hyväksi laittaa puolueen todella outoon valoon.

Siinä missä jokainen muu puolue välttelee assosioitumista näihin politiikan saatananpalvojiin ja tuomitsee heidän tekonsa, rientävät persut varapuheenjohtajansa johdolla kaappaamaan natsit syliinsä ja asettuvat suojelemaan näitä mediatulitukselta omilla poliittisilla ruumiillaan.

Mikä ihme voi olla näin suuren altruismin takana? Meinaako Eerola viedä puolueensa SVL:n poliittiseksi siiveksi - jonkinlaiseksi Suomen Sinn Féiniksi?

tiistai 5. helmikuuta 2013

Perussuomalaisten aivopierukilpailu

Perussuomalaisten poliittinen kommentointi SoMessa ja virallisemmassakin mediassa tuo mieleen pierukilpailun.

Vuoron perään päästellään toinen toistaan äänekkäämpiä ja haisevampia päräytyksiä.

Mika Hiltunen: "Ulkomaalaiset on raiskaajia pbrrrllllt."
Kai Haavisto: "Pakolaisille jarrua präääääät!"
Tommi Rautio: "Ulkomaalaisten ampumisesta mitali PRÖLLLLLT!"
Teuvo Roskala: "Naisilta äänioikeus pois BRÄÄÄÄÄT!!."
Juho Eerola: "Puukottakaa tehokkaammin PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!!!"

Kun sitten joku tuoreinta tuotosta kommentoi on vastaus aina sama: 

"Puolueellinen media vääristelee meidän pierujemme sisältöä! Oikeasti ne ovat suuria ajatuksia, jotka ilmenevät pierun sävyissä ja hajun synnyttämässä ironiassa."

Ei tämä toiminta kuitenkaan pelkästään mielten löystyneistä sulkijalihaksista johdu.

Kognitiivisen dissonanssin lakien mukaisesti jokainen uusi suolituulahdus vahvistaa ruohonjuuritason perussuomalaisen uskoa puolueensa erinomaisuuteen ja vastaavasti varmuutta likimain häneen itseensä kohdistuvasta mediavainosta. Samalla aivopiereskely pitää olematonta oppositiopolitiikkaa tekevän ja hallitukseen kykenemättömän puolueen lehtien etusivuilla. 

Äärilaitojen äänien kalastelussa aivopiereskely on pragmaattinen vaihtoehto - eihän kukaan nyt pierusta voi suuttua.

torstai 31. tammikuuta 2013

Alexander Stubb on vastuuton kusipää

"Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please."
-Alexander Stubb Twitterissä Jyväskylän puukkoiskusta

Ei liene kohtuutonta pitää Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin 4 tuntia puukkoiskun jälkeen kirjoittamaa twiittausta kohtuullisen virallisena Kokoomuksen ensikommenttina Jyväskylässä tapahtuneeseen poliittiseen terroritekoon.

Se on ajatukseltaan identtinen hommasisuoikeiston foorumeille tulvivien "äärivassarit puukottavat myös" kommenttien kanssa. 

Sivistysvaltiossa maan kansalaisiin kohdistettu väkivaltainen poliittisesti motivoitu hyökkäys tuomittaisiin ministeritasolta yksiselitteisesti ja ilman mitään lisäkysymyksiä. Kun äärilibertaani Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kuulee puukon iskeytyneen vapaaehtoisen järjestysmiehen selkään hän pyytää meiltä tympeästi apua: Mistä erottaisi näitä puukotettuja puukottajistaan, please? Kun ovat kaikki niin mälsästi ääri.

Olisi hyvä kuulla pitääkö Stubb tilaisuudessa ollutta Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Li Anderssonia kyselemänsä äärivasemmiston edustajana. Siis sellaisen äärivasemmiston, jonka puukottamisen suhteen tärkein ongelma on pohtia mistä tämän äärivasemmiston erottaa puukottajistaan. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme voisi selventää lausuntoaan kertomalla keitä kirjastossa istuneista ihmisistä kuului äärivasemmistolaisiin terroristijärjestöihin, jotka hän niin vaivattomasti onnistuu sotkemaan Jyväskylän hyökkäykseen.

Stubbin kommentti on törkeydessään ja vastuuttomuudessaan täysin vertaansa vailla 

Stubbin twiittaus on ministeritasolta esitetty vähättely Jyväskylän tapahtumille.  Se ei edes vaivaudu teeskentelemään tuomitsevansa väkivaltaista tekoa itseään. Sen törkeyttä syventää edelleen se, että tässä hyökättiin nimenomaan väkivaltaisen äärioikeiston toimintaa ruotivan kirjan julkaisua vastaan. Hyökättiin suoraan sananvapautta, kokoontumisen vapautta ja poliittisen toiminnan vapautta vastaan. Nämä ovat kaikki asioita, joita suomalaisen ministerin nimenomainen tehtävä on ehdoitta, aina ja kaikkialla puolustaa.

Alexander Stubb siirsi suomalaisen poliittisen todellisuuden suoraan takaisin yötäkin mustemmalle 30-luvulle, jolloin konservatiivinen oikeisto reagoi äärioikeiston terroritoimintaan myötäilevällä hymistelyllä. Tämä hymistely loppui vasta kun äärioikea pistoolin piippu alkoi tähtäillä myös porvareiden suuntaan.

Meiltä on nyt pyytetty apua. Voisiko joku  puoluetoveri auttaa Alexia ennenkuin on liian myöhäistä? Auttakaa se edes alkuun: väkivalta on tuomittavaa.

Please!

PS

"Älkää seuraavan kerran näyttäkö "patriooteilta", kun pyritte tuollaiseen tilaisuuteen sisään. Älkää myöskään menkö ryhmässä, vaan muina miehinä muiden joukossa."
-Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Juho Eerola ohjeistaa tulevia tulevia terroristeja turvatoimien läpäisemisessä Facebookissa

Eerola on pettynyt hyökkäyksen tehottomuuteen - puukotettujahan oli vain yksi vaikka paikalle oli kokoontunut yli 100 kaiken ikäistä suomalaista ihmistä ja täysin aseettomina vielä. Kovasti jäätiin Norjan ennätyksestä.

En kutsu Eerolaa vastuuttomaksi kusipääksi. Hän tietää 100% varmuudella mitä olisi tapahtunut kun kolme veitsin aseistautunutta terroristia olisi päässyt tunkeutumaan pieneen luentosaliin.

Kansanedustaja Juho Eerola haluaa murhia.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Palkkateatterin kantaesitys: Luovutaan yhdessä

(Paikka: putoava lentokone, kyljessä lukee Finlandia)

KAPTEENI SAULI: Kai tässä nyt pitää kapteenina tehdä jotain ja näyttää esimerkkiä. Mulla on nämä 10 laskuvarjoa. Luovun yhteisen hyvän nimissä kahdesta.

PERÄMIES JYRKI EK: Kyllä! Nyt tarvitaan vastuullisuutta. Minäkin olen periaatteessa valmis luopumaan yhdestä näistä 50 laskuvarjostani.

(Verhon takaa koneen etuosasta kuuluu epämääräistä mölinää: "Joo mekin osallistutaan!", "Täällä kans yks, jolla mulle ei oo käyttöö" jne.)

MATKUSTAJA JOKAMIES: Wau! Enpä olisi uskonutkaan miten epäitsekkäitä tuolla business-luokassakin ollaan.

SAULI JA PERÄMIES JYRKI EK: No kuulehan nyt Jokamies, kun me olemme luopuneet omastamme niin miten on tuon sinun laskuvarjosi kanssa? Et kai heittäydy ahneeksi? Kyllähän tosta sun laskuvarjosta voi ainakin 20% leikata.

MATKUSTAJA JOKAMIES: Mutta teillähän on koko helvetin ruumakin vuorattu vielä lisävarjoilla. Jos mä leikkaan ainokaisestani niin tulen tonttiin ja kuolen.

SAULI JA PERÄMIES JYRKI EK: Sinä ahne ja laiskistunut oleskeluyhteiskunnan kasvatti. Ellet nyt suostu tinkimään saavutetuista eduistasi meidän on lisäksi pakko poistaa noitten mummojen ja sun sekä lastesi laskuvarjot kokonaan.